Suomesta löytyy kauniita metsiä, tuhansia järviä ja loputtomia teitä. Karttaa katsoessa paikannimiä vilahtelee monenlaisia. Kun kuuntelee navigaattoria tai pysähtyy lukemaan paikannimiä tarkemmin, niin kartalta alkaakin paljastua synkempääkin nimistöä. Nimiä, jotka kuiskaavat menneisyydestä, kertovat kuolemasta. Niiden takana on tarinoita surusta, sodasta ja kansanperinteestä.
Yksi tunnetuimmista on Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä sijaitseva kylä nimeltä Kuolema. Uusikylään omana osanaan kuuluva Kuolemankylä sijoittuu valtatien ja Koivumäentien risteykseen. Kuolemassa eletään hyvinkin elävää elämää. Paikalliset suhtautuvat nimeen huumorilla, ja Kuoleman K-Market tunnetaan kansan suussa nimellä “Kuoleman kauppa”.
Kylässä on jopa järjestetty juoksutapahtuma nimeltä Kuolema-hölkkä, joka kylläkin on siirtynyt jo vuosia sitten pitkälle tauolle tai peräti manan majoille. Tarinoita kylän nimestä riittää ja yhden mukaan kylän nimi viittaa uudisasukkaaseen, joka kulki hallan, nälän ja lopulta kuoleman halki ennen kuin asettui nykyiselle paikalle.
Kylä mainitaan Alajärven kylistä kertovan sivuston mukaan vanhassa hokemassa: ”Halla, Nälkä ja Kuolema, Niskat nurin ja Taivaaseen”. Hokemassa viitataan paikannimiin, jotka valtatietä Alajärveltä Kyyjärven suuntaa ajettaessa ovat Halla-aho, Nälkämäki ja Kuolema sekä niiden jälkeen tulevat Niskankangas ja Taivasmäki.
Kuolemassa järjestettiin aikoinaan juoksutapahtuma nimeltä Kuolema-hölkkä. Kuva Tapani Postila/Chat GPT
KUOLEMAA löytyy myös kartalta historiallisemmassa muodossa. Entinen kunta Kuolemajärvi sijaitsi Karjalan kannaksella, nykyisen Venäjän puolella. Nimi saattaa viitata sodassa koettuun suureen menetykseen tai jopa Mikael Agricolan kuolemaan alueella vuonna 1557. Toisaalta se voi juontua myös järvestä, jonka rannalla kulkijoita on kohdannut kohtalonsa. Ehkä siitä sai vaarallinen paikka synkän nimensä.
Erityisen runsaasti Suomen nimistössä esiintyy kalma- ja kalmo-alkuisia nimiä: Kalmalampi, Kalmasaari, Kalmoniemi, Kalmanmäki. Näitä löytyy ympäri maata, usein paikoilta, joihin on haudattu vainajia jo ennen kirkkomaiden perustamista. Esimerkiksi Kalmasaaria käytettiin saarina, jonne vainajat vietiin veneellä, kun talviset järvenselät olivat vielä avoinna. Toisinaan ne olivat myös säilytyspaikkoja ennen kevään tuloa ja hautaamista. Näissä nimissä kuolema ei ole dramaattinen vaan osa elämän kiertoa.
Joskus kuolema on tullut äkillisesti ja väkivaltaisesti, ja se näkyy paikannimissä kuin arpi maisemassa. Surmajärvi ja Surma-aho ovat nimiä, joissa surma on ollut konkreettinen tapahtuma. Kuolemakoski Noormarkussa viittaa tarinaan kateudesta tehdyistä tappavista teoista ja virtaan heitetystä ruumiista.
SOTIEN ja teloitusten jäljet näkyvät nimissä kuten Raahessa Mestauskallio tai Loimaalla Mestauslammikko. Näissä paikoissa ei vain kuoltu vaan siellä otettiin elämä. Teloitukset olivat aikanaan julkisia tapahtumia, ja nimet jäivät elämään muistona aikansa yhteisön oikeuden käytöstä ja sen varjoista.
Tuonelankuja Helsingissä on harvinainen esimerkki, jossa suomalaisen mytologian kuolemanjoki Tuonela on saanut paikkansa nykyaikaisessa katukuvassa. Katu sijaitsee symbolisesti hautausmaan kupeessa, hiljaisesti muistuttaen tuonpuoleisesta.
Lapin erämaissa kuolema kietoutuu myös luonnon pyhyyteen. Lemmenjoen kansallispuiston lähistöllä sijaitseva Kalmankaltio tarkoittaa “kuoleman lähdettä” – paikkaa, jolla on saattanut olla merkitystä sekä vainajien että elävien maailmassa.
Pohjoisesta löytyvät Ruumissaari ja Kuolioniemi. Ne ovat konkreettisia muistutuksia kuoleman fyysisestä läsnäolosta. Ruumis kannettiin, vietiin ja haudattiin. Noista hetkistä paikka on saanut nimensä.
Suomalainen paikannimistö on kuin kartalle piirretty tarina elämästä ja kuolemasta. Paikannimi voi kertoa, missä elettiin, mihin kaaduttiin ja minne haudattiin.
Vaikka kuolema on usein vaiettu aihe, niin paikannimissä kuolema elää ja näkyy vahvasti. Kuolema on läsnä maisemassa ja nimissä.
