Muistokirjoitukset | Pekka Metsähuone aloitti työuransa ammattimuusikkona – Kiinnostus pikajuoksuun heräsi leipomossa
Muistokirjoitukset | Pertti Lantti teki työuransa yrittäjänä – ”Sukututkimus kuului hänen lempiharrastuksiin”
Muistokirjoitukset | Eero Tuominen oli Lahden Ahkeran kunniapuheenjohtaja – Työura päättyi eläköitymiseen tuomarin virasta
Muistokirjoitukset | Ilmari Kurkivuori kuului Raaka-Rollen koplaan – ”Imppa oli hiljainen myhäilijä ja hyvä huumorin ymmärtäjä
Muistokirjoitukset | Pekka Kivelä oli perusrauhallinen kaveri – ”Osasi keskittyä kilpailuihin hyvin, eikä hermostunut mistään.”
Muistokirjoitukset | Jouko Purontakanen johti suomalaisen urheilun suurtapahtumia – ”Jokke oli läpikotaisin urheilumies”
Muistokirjoitukset | Jaakko Siltanen oli vanhan kansan opettajakaartia – ”Jaska oli urheilijana yleislahjakkuus”
Muistokirjoitukset | Reijo Pirttimäki viljeli hienoa huumoria – Hän vastasi Helsingin MM-kisojen näyttötauluista
Muistokirjoitukset | Ari Salin oli aitajuoksun kahden rintaman uranuurtaja – ”Arin karisma kumpusi sisältä”
Muistokirjoitukset | Sirpa Niiranen oli monipuolinen urheilija – ”Valmentajana Sirpa oli napakka ja osaava, samalla hyvin kannustava”
Muistokirjoitukset | Laura Mielonen oli ahkera seuratyön tekijä – Hän viihtyi myös pyörälenkeillä hiljaisilla kyläteillä
Muistokirjoitukset | Pekka Metsähuone aloitti työuransa ammattimuusikkona – Kiinnostus pikajuoksuun heräsi leipomossa
Muistokirjoitukset | Pekka Kivelä oli perusrauhallinen kaveri – ”Osasi keskittyä kilpailuihin hyvin, eikä hermostunut mistään.”
Muistokirjoitukset | Kari Töyrylä oli luotettava ja lämmin – Vaimo sai perjantaisin kotiin tuoreet kukat
Muistokirjoitukset | Sirpa Niiranen oli monipuolinen urheilija – ”Valmentajana Sirpa oli napakka ja osaava, samalla hyvin kannustava”
Kuolema koskettaa | Mistä on tehty hyvä kuolema? – Timo Airaksinen kirjoitti oppaan eläville kuolemisesta Tilaajille
Asiantuntijoilta | Kirkot ylhäältä: Turun tuomiokirkko on tulen polttama ja vuosisatojen muovaama Tilaajille