Ikuisuusmedia
Ikuisuusmedia
Jouko Purontakanen sai Urheilugaalassa 2026 elämänurapalkinnon. Hän teki pitkän työn suomalaisen urheilun järjestöjohtajana ja suurtapahtumien taustavoimana. Kuva: Urheilugaala / Senni Mattila

Muistokirjoitukset | Jouko Purontakanen johti suomalaisen urheilun suurtapahtumia – ”Jokke oli läpikotaisin urheilumies”

Urheilun järjestöjohtajana ja huippu-urheilun suurtapahtumien pääsihteerinä ansioitunut Jouko Purontakanen menehtyi 78-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana kolmas kesäkuuta 2026. Hän oli syntynyt 9.3.1948 Pieksämäellä.

Joukon vanhemmat olivat kotoisin Keski-Pohjanmaan Toholammilta, 1950-luvun alussa perhe muutti Varsinais-Suomeen, Raisioon. Lukuisten sotavuosien jälkeen syntyneiden suomalaisnuorten tavoin Jouko harrasti yleisurheilua, kasvattajaseurassaan Raision Kuulassa. Pidemmät ratamatkat olivat Joukon lempilajeja, Kuulan joukkueenjäsenenä hän nousi kahdesti Suomen mestaruuskilpailujen hopeakorokkeelle; P17-sarjan SM-maastojen joukkuekilpailussa Lopella 1963, sekä saman sarjan kolme kertaa 1000 metrillä Lahden SM-viesteissä vuotta myöhemmin.

Työteliäs urheilujohtaja huolehti kunnostaan paitsi juoksun harrastajana, myös viihtymällä metsissä ja rasteilla, mitä harrastusta edisti lähes kymmenvuotinen työrupeama Suomen Suunnistusliitossa. Ennen Urheiluliittoon siirtymistään, neljääkymmentä ikävuottaan lähestyessään hän kirjautti Helsinki City Maratonilla ajan 3.41. Sittemmin ”Jokken” liikuntaharrastus alkoi enenevästi painottua golfilla. Yhteisillä kierroksilla monet pelikaverit ja ystävät saattoivat panna merkille miehen kunnianhimoisen kehityshakuisuuden ja kilpailuhenkisyyden. Golfinpeluu rikastutti Jokken elämää vielä viime kesänä, kuin myös kävelylenkit pitkälle senkin jälkeen.

 

Jyväskylän Liikunnan vuosikurssin 1968 ”papan” tie vei urheilujärjestöihin ja huippu-urheilun suurtapahtumiin

Purontakasen suuntautumisesta urheilujohtamiseen taidettiin saada ensiviesti, kun hänet valittiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan vuosikurssin 1968 papaksi. Tuoreen liikunnanopettajan tie johti järjestömaailmaan, ensimmäinen työpaikka, 1971-1976 oli Suomen Valtakunnan Urheiluliiton, SVUL:n Nuoret ry:n toiminnanjohtajan pesti. Seuraava rasti, 1976-1985 löytyi Suomen Suunnistusliiton toiminnanjohtajuudesta. Vuosina 1985-1987 oli vuorossa paluu SVUL:n keskustoimistoon, urheiluosaston johtajaksi. Vuosiksi 1987-1992 aikaansaava liikunnan ja urheilun ammattilainen valittiin johtamaan Suomen Urheiluliittoa, ammattinimikkeinä toimitusjohtaja tai pääsihteeri.

Purontakasen tarmokkuus ja periksiantamattomuus tulivat ilmi myös Splitin EM-kisoissa 1990, missä keihäänheittäjä Päivi Alafrantin ainut onnistunut karsintakilpailun heitto liputettiin lappeelleen alas tulleena punaisella. Siitä protestoitiin, ja joukkueenjohtaja Purontakasen sekä tuomarineuvoston keskustelut ja videotarkastelut johtivat Päivin hyväksymiseen loppukilpailuun, lopputulemana naisten keihäänheiton ensimmäinen, tänäkin päivänä ainut Euroopan mestaruus Suomelle, ja Päivi Alafrantille.

Sitten Jokken matka jatkui Helsingissä järjestettyihin huippu-urheilun suurtapahtumien pääsihteeriksi, ensin 1992-1994 yleisurheilun EM-kisoihin 1994, sitten 1995-1997 jääkiekon MM-kisoihin 1997. Purontakasen vahvojen työnäyttöjen myötä työ jatkui1996 Suomen Olympiakomitean pääsihteerinä, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 2012.

Jouko Purontakasen saamista huomionosoituksista mainittakoon liikuntaneuvoksen arvonimi 2012, marraskuussa 2025 tapahtunut nimeäminen Suomen Olympiavoittajat ry:n kunniajäseneksi Ilkka Kanervan, Kalervo Kummolan ja Kosti Rasinperän rinnalle, sekä Urheilugaalan elämänurapalkinto 2026.

 

Kari Niemi-Nikkola: Työssään Jokke keskittyi sataprosenttisesti Olympiakomiteaan, alituiset järjestökahinat hän jätti muiden hoidettaviksi

Jouko Purontakasen työkaverit Olympiakomiteassa muistelevat esimiestään asiat huolellisesti hallussa pitäneenä, komitean työntekijöitä arvostaneeksi ja tarpeen ilmetessä tiukasti puolustaneeksi, samalla tiukaksi johtajaksi, joka ei kavahtanut puhua ”isoilla kirjaimilla”, jos sellaiseen tarvetta näki.

”Jokke oli muutosajan johtaja, jolla oli piirteitä perinteisestä patruuna-ajan asiajohtamisesta, kuten myös modernimman henkilöstöjohtamisen osaamista. Moninaisten työtehtävien vauhdissa hän oli hyvin pedantti esimerkiksi kalenterinsa ja talousasioiden hallitsemisessa. Työssään Jokke keskittyi sataprosenttisesti Olympiakomiteaan, alituiset järjestökahinat hän jätti muiden hoidettaviksi”, sanoo valmennuksesta ja koulutuksesta Olympiakomiteassa Jokken aikana vastannut Kari Niemi-Nikkola.

”Jokke oli vaativa ja tiukka pomo, joka sai asioita toimimaan. Toimittuani Sydneyn kesäkisoissa 2000 Suomen joukkueen toimistopäällikkönä, tulin valituksi Olympiakomiteaan, missä Jokke antoi meille työntekijöille vastuuta ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Itselleni jäi parhaiten mieleen, kun hän kannusti ja rohkaisi minua Tampereelle 2007-2009 vastaamaan pääsihteerinä EYOF-kisojen eli Euroopan nuorten olympiafestivaalien 2009 järjestelyistä. Jokke uskalsi sanoa myös ”kovaa”, jos sellaiseen tarvetta koki”, muistelee valmennuksen ja koulutuksen yhteyspäällikkönä toiminut Pirjo Puskala.

 

Mikko Vanni: Saadessaan elämänurapalkinnon Jokke piti upean kiitospuheen painottaen ammatti- ja luottamusjohdon saumatonta yhteistyötä järjestöjohtamisen avaimena

Antti Pihlakoski ja Mikko Vanni työskentelivät 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Jouko Purontakasen johtamassa Urheiluliitossa. Monien Jokken hyvin tunteneiden tavoin he tuovat esille miehen suoraviivaisuuden, kunnianhimon ja kilpailuhenkisyyden, myös reiluuden ja ihmisläheisyyden, joidenka myötä hänen monipuolinen ja tuloksekas työuransa tuli mahdolliseksi.

”Olin aloittanut työurani Kuopiossa teollisuuden palveluksessa, kun Jokke soitti ja houkutteli minut urheilun pariin, SUL:n markkinointi- ja kilpailupäälliköksi vuoden 1990 alusta. Jokke näki asiat kirkkaasti ja realistisesti, hänen alaisuudessaan oli luontevaa työskennellä. Viimeisissä tapaamisissa hänen kanssaan kävi ilmi, että optimistinen taistelu, samalla realismi olivat läsnä hänen viimevaiheissansakin”, muistelee 35 vuoden takaista esimiestään Antti Pihlakoski.

”Pitkä yhteistyömme starttasi 1987 Jokken tultua Pekka Vasalan seuraajaksi SUL:n toimitusjohtajana. Ystävyyttämme kuvastaa Jokken vierailu isäni (Sam Vanni) 80-vuotispäivillä kesällä 1988. Monenlaisia asioita Jokken kanssa jäi mieleen, vaikkapa pimeiden markkinoiden myyntityömme, kun kauppasimme yleisurheilun EM-kisojen 1994 yhteistyökumppaneiden ylijäämälippuja Barcelonan olympialaisten 1992 yleisölle. Wienin jääkiekon MM-kisoissa 1996 saimme koko yön aikaa tehdä selvitystä talousvaikutuksista kolmeen finaalipeliin siirtymisestä seuraavissa Helsingin kisoissa. Saadessaan elämänurapalkinnon tammikuun Urheilugaalassa Jokke piti upean kiitospuheen, jossa hän painotti ammatti- ja luottamusjohdon saumatonta yhteistyötä järjestöjohtamisen avaimena, sekä mainitsi omina kokemuksinaan Carl Olaf Homènin, Tapani Ilkan, Ilkka Kanervan, Kalervo Kummolan, Roger Talermon ja Jukka Uunilan”, muistelee ystäväänsä loppuun saakka säännöllisesti tavannut Mikko Vanni.

 

Kalervo Kummola: Jokke oli läpikotaisin urheilumies, osaava, pidetty ja tuloksia aikaansaava

Kalervo Kummola tuli Purontakasen kanssa tutuksi jo Raision Tahvion koululla, jonne pari luokkaa koulutietä kulkeneen ”Kalen” pikkusisko ja Jokke tulivat ekaluokkalaisiksi. Työelämässä raisiolaisten koulupoikien tiet yhtyivät jo 1970-luvun lopulla, kun Tampereella järjestettiin suunnistuksen MM-kilpailut 1979. Sittemmin heidän yhteistyönsä vain tiivistyi, ensin jääkiekon MM-kisojen 1997 järjestelyissä, sittemmin Olympiakomiteassa.

”Jokke oli läpikotaisin urheilumies, osaava, pidetty ja tuloksia aikaansaava. Parhaiten koin sen, kun toimin jääkiekon MM-kisojen 1997 järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Pääsihteerille riitti asioiden sanominen tai läpikäynti yhden kerran, Jokken tekemisiä ei tarvinnut parsia”.

”Olympiakomiteasta muistan sattumuksen, kun Sydneyn kisojen valintakokouksessa totesimme, että ratsastusjoukkuetta ei sittenkään ole syytä kisoihin valita. Panin merkille pääsihteerin stressaantuneen kehonkielen, mikä sai selityksensä, kun Jokke ilmoitti, että hevoset ovat jo matkalla. Siitäkin selvittiin, joskaan sairaustapausten vuoksi kyseinen joukkue ei olympiastarttiin saakka yltänyt”, muistelee Kalervo Kummola kaipauksella pitkää yhteistä polkuaan ystävänsä kanssa.

Suomen Urheiluliitto kunnioittaa toimitusjohtajansa valoisaa muistoa ja ottaa osaa Jouko Purontakasen läheisten suruun.

 

Teksti: Jarmo Mäkelä     

Jaa uutinen:

Haluatko julkaista muistokirjoituksen?

Lähetä meille muistokirjoitus läheisestäsi, niin julkaisemme sen Ikuisuusmediassa ilmaiseksi.

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirje - Pääset heti parhaiden artikkelien pariin!

Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi niin saat kaksi kertaa kuukaudessa Ikuisuusmedian uutiskirjeen ja varmistat, etteivät kiinnostavat artikkelit jää huomaamatta. Uutiskirje on maksuton eikä se velvoita mihinkään.

Please wait...

Kiitos tilaamisesta! Alat nyt saada uutiskirjeemme sähköpostiisi kaksi kertaa kuukaudessa.