Hugo Simbergin Kuolema osaa luistella. Se hoitaa puutarhaa.
Joskus Kuolema odottaa. Joskus noutaa. Toisinaan se kulkee ihmisen mukana kohti paikkaa, josta ei enää palata.
Luuranko on helppo tehdä pelottavaksi. Simberg teki jotakin muuta.
”Simbergin kuvastossa Kuolema noutaa, saattaa ja hoivaa”, Turun taidemuseon amanuenssi ja näyttelyn kuraattori Selina Kiiskinen kiteyttää.
Turun taidemuseossa avautunut Hugo Simberg – Näkyvän takaa kokoaa yli 70 teosta taiteilijan uran eri vaiheista. Näyttely on avoinna 17. tammikuuta 2027 saakka. Hugo Simberg eli vuosina 1873–1917, mutta hänen pirunsa, enkelinsä ja luurankonsa eivät tunnu jääneen omaan aikaansa.
Kuolema on niissä läsnä hämmästyttävän arkisesti.
”Simbergin teoksissa kuolema näyttäytyy luonnollisena osana elämää, joka vääjäämättä noutaa jokaisen jossain vaiheessa. Kuolema ei pelottele tai vaikuta kauhistuttavalta, vaan suhtautuu pikemmin myötätuntoisesti ja lempeästi ihmisiin”, Kiiskinen sanoo.
Kuolema näyttää jopa ymmärtävän, että sen työ aiheuttaa surua.
Simbergin Kuolema ei aina pysähdy vakavana viikatemiehenä ihmisen rinnalle. ”Kuolema luistelee” -teoksessa luurankohahmo on liikkeessä, lähes arkisessa puuhassa. Se tekee kuolemasta oudon tutun. Teos on mukana Turun taidemuseon Hugo Simberg – Näkyvän takaa -näyttelyssä. Kuva: Hugo Simberg, ”Kuolema luistelee”, viivasyövytys / Turun taidemuseo
KUOLEMAN PUUTARHASSA ei ole yhtään elävää ihmistä. Kolme luurankohahmoa hoitaa kasveja.
Näyttelyssä on esillä teoksen etsausversio. Simberg palasi aiheeseen useita kertoja ja toteutti Kuoleman puutarhan eri tekniikoilla. Tunnetuin versio on Tampereen tuomiokirkon fresko.
Selina Kiiskisen mukaan Simbergin tiedetään ajatelleen puutarhaa jonkinlaisena välitilana, johon sielut päätyvät ennen taivaaseen siirtymistään.
Taustalla saattaa olla myös H. C. Andersenin satu Äiti. Siinä kuollut lapsi nukkuu sinisenä krookuksena Kuoleman kasvihuoneessa.
Puutarhassa Kuolema ei tuhoa. Se hoitaa.
Sama hahmo liikkuu näyttelyssä muuallakin. Kuolema pyytää kuvaa viikatteeseen, luistelee, kohtaa perunoita kuorivan naisen ja seisoo Tuonelan portilla.
Kiiskinen nostaa esiin myös Iltaa kohti -teoksen, jossa kuolema ei näy samalla tavalla hahmona.
”Se saa minut ajattelemaan, että ehkä kuolema ei Simbergin kuvastossa merkitse niinkään loppua vaan muutosta.”
Ajatus sopii Simbergille. Hänen kuvissaan näkyvä maailma ei koskaan tunnu olevan aivan koko maailma.
Perunoita kuoriva nainen ja hänen vierelleen ilmestynyt Kuolema muodostavat oudon arkisen parin. ”Kuolema ja perunaeukko” tuo kuoleman aivan tavallisen työn keskelle – ilman suurta elettä tai kauhua. Teos on mukana Turun taidemuseon Hugo Simberg – Näkyvän takaa -näyttelyssä. Kuva: Hugo Simberg, ”Kuolema ja perunaeukko”, 1890-luku, tempera kankaalle, 30 × 25 cm / Reitzin säätiön kokoelmat, Helsinki / kuva Katja Hagelstam
LUURANKO EI SYNTYNYT tyhjästä. Simbergin kuolemahahmon takaa löytyy kerroksia vuosisatojen takaa.
Myöhäiskeskiajan kuolemantansseissa, danse macabressa, luurangot kulkivat ihmisten rinnalla muistuttamassa siitä, ettei kuolema katso säätyä tai asemaa.
Toinen vanha aihe on kuoleman lautturi, joka vie ihmisen rajan yli.
Simberg tunsi myös eurooppalaista symbolistista taidetta ja ihaili sveitsiläistä Arnold Böckliniä. Kiiskinen näkee Simbergin Elämän virralla ja Tuonelan portilla -teoksissa yhteyksiä Böcklinin kuuluisaan Kuolleitten saareen.
Vaikutteet eivät silti tee Simbergin maailmasta lainattua.
”Hän ei toista tiettyä kuvastoa, vaan ammentaa omista tunteistaan ja luo ainutlaatuista maailmaa”, Kiiskinen sanoo.
Siinä maailmassa Kuolemakin saa persoonallisuuden.
Se ei ole vain luuranko mustissa polvihousuissa ja viitassa. Se näyttää tuntevan vastuunsa.
”Kuoleman tehtävä aiheuttaa surua, mutta katsojan on helppo ymmärtää, että Kuoleman on siitä huolimatta tehtävä työnsä. Simbergin kuolemalle niin vanhat, nuoret kuin eläimetkin ovat saattamisen arvoisia.”
Kuolema vie. Mutta se voi odottaa hetken.
Kiire ei kulje sen mukana.
Hugo Simberg työskentelee Tampereen Johanneksen kirkon holvivaipan enkelien siipivartion parissa vuonna 1904. Myöhemmin Tampereen tuomiokirkkona tunnetun rakennuksen maalauksissa hänen omaleimainen kuvamaailmansa sai monumentaalisen muodon. Kuva: Hugo Simbergin arkisto / Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria
SIMBERGIN AIKALAISET eivät aina lämmenneet tällaiselle maailmalle. Sadunomaisia aiheita pidettiin toisinaan lapsellisina. Realistiset muotokuvat saivat helpommin hyväksyntää.
Jälkimaine käänsi asetelman.
Juuri aikanaan oudoksutut pirut, enkelit ja luurangot ovat nykyisin Simbergin tunnetuinta kuvastoa.
Kiiskinen arvelee syyn löytyvän tarinallisuudesta ja siitä, että hahmoihin on helppo liittää omia tunteita.
”Minua koskettaa taiteilijan kyky yhdistää huumoria ja melankoliaa ja arvon antaminen pienelle ja tavalliselle.”
Ehkä juuri siksi Simbergin Kuolema on kestänyt aikaa. Se ei julista eikä pelottele, vaan tekee työnsä.
Näyttelyn kuraattori Selina Kiiskisen mukaan Simbergin Kuolema ei pelottele, vaan voi noutaa, saattaa ja hoivata. Hänen mukaansa juuri hahmojen inhimillisyys tekee Simbergin maailmasta edelleen helposti lähestyttävän. Kuva: Turun taidemuseo
SIMBERG EI ITSE halunnut selittää teoksiaan valmiiksi. Se tekee hänen kuvistaan kiinnostavia, mutta asettaa myös rajan sille, mitä niistä voidaan varmasti sanoa.
Kiiskisen mukaan teoksia voi tarkastella oman aikansa, taidehistorian ja mahdollisten vaikutteiden kautta. Niiden merkityksiä ei kuitenkaan voi lukita yhteen selitykseen.
”Perustellun tulkinnan raja kulkee ehkä siinä, ettei sitä pidä ehdottomana.”
Uudempi tutkimus on avannut uusia näkökulmia.
Tutkimuksessa on tarkasteltu entistä enemmän vuosisadanvaihteen taiteen yhteyksiä keskiajan ja varhaisrenessanssin kuolemakuvastoon. Niina Kokkisen vuonna 2019 valmistunut väitöstutkimus on puolestaan tuonut esiin Simbergin ja hänen aikalaistensa kiinnostusta esoteeriseen henkisyyteen.
Se avaa uusia tapoja katsoa kuolemaa, sielun vaellusta ja henkisyyttä Simbergin teoksissa.
Lopullista vastausta ei silti ole.
Simberg jätti katsojan näkyvän maailman reunalle.
Siitä eteenpäin jokaisen täytyy katsoa itse.
FAKTA
Hugo Simberg – Näkyvän takaa
Paikka: Turun taidemuseo
Aika: 2.10.2026–17.1.2027
Taiteilija: Hugo Simberg (1873–1917)
Kuraattori: Selina Kiiskinen
Laajuus: yli 70 teosta koko Simbergin uran ajalta
Näyttelyssä on tempera-, öljy- ja vesivärimaalauksia sekä etsauksia ja puupiirroksia. Teoksia on yksityiskokoelmista sekä muun muassa Kansallisgalleriasta, HAM Helsingin taidemuseosta, Gösta Serlachiuksen taidesäätiöltä, Hämeenlinnan taidemuseosta, Pohjanmaan museosta, Reitzin säätiöltä, Suomen kansallismuseosta, Vaasan seurakuntayhtymältä ja Turun taidemuseosta.
Näyttely tarkastelee Simbergin työskentelyä, vaikutteita ja teosten merkitystasoja uusimman tutkimuksen valossa.
Hugo Simberg maalasi omakuvansa vuonna 1907. Kasvot kuuluvat taiteilijalle, jonka pirut, enkelit ja luurangot ovat säilyneet suomalaisen taiteen tunnistettavimpana kuvastona yli vuosisadan ajan. Kuva: Hugo Simberg, ”Omakuva”, 1907, öljy kankaalle, 43,5 × 35,5 cm / Kansallisgallerian kokoelma, Ateneumin taidemuseo / kuva Kansallisgalleria, Hannu Pakarinen
