Kalenterista | Ei enää koskaan Hiroshimaa – pieni kynttilä kantaa suurta kuolemaa

Kello oli 8.15 aamulla, kun Hiroshiman ylle syttyi hetkeksi pieni aurinko.

Se ei tuonut valoa elämälle. Se poltti, murskasi ja repi kaupungin auki tavalla, jota ihminen ei ollut aiemmin sodassa nähnyt. Atomipommi räjähti noin 600 metrin korkeudessa kaupungin yllä. Syntynyt tulipallo valaisi taivaan ja muutti tavallisen aamun hetkessä kuoleman maisemaksi.

Tuhoisasta aamusta on kulunut yli 81 vuotta.

Ihmiset kokoontuvat muistelemaan yhä veden äärelle. Helsingissä Töölönlahdella sytytetään Hiroshima-illassa kynttilöitä atomipommien uhrien muistolle.

Yksi pieni liekki ei pysty kertomaan tuhon mittakaavaa. Kaikkea ei tarvitse sanoa suurella.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodeniuksen mukaan muistotilaisuuksia on järjestetty Helsingissä jo lähes 40 vuoden ajan.

Paikaksi valikoitui jo alkuvuosina Töölönlahti. Aluksi kokoonnuttiin pitkään Finlandia-talon takana olevalla rannalla, myöhemmin tilaisuus siirtyi Oopperan amfiteatterin rantaan.

Tapahtuman muoto on pysynyt yllättävän samanlaisena. Puheita, musiikkia, hiljainen hetki ja kynttilä, joka lasketaan veteen.

”Olemme Suomessa yrittäneet pääosin kunnioittaa japanilaista perinnettä. Tilaisuudet ovat muistotilaisuuksia, eivät mielenosoituksia, vaikka niissä ydinaseiden ja sotien uhreista puhutaankin”, Lodenius sanoo.

Illalla on selkeä sanoma. Se kulkee hiljaisemmin kuin huuto.

”Alusta lähtien viesti on uhrien muistamisen lisäksi ollut: ei enää koskaan Hiroshimaa, ei enää koskaan Nagasakia eikä joukkotuhoaseiden käyttöä”, Lodenius sanoo.

Töölönlahdella kynttilät lasketaan veteen atomipommien uhrien muistolle. ”Kynttilän liekki on hauras ja samalla vahva. Sen ääreen on helppo pysähtyä ajatusten ja tunteiden kanssa”, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo. Kuva: Rauhanliiton arkisto

KYNTTILÄLYHTYJEN laskeminen veteen on lähtöisin Japanista. Hiroshimassa, Nagasakissa ja muualla Japanissa sytytettiin silkkipaperista tehtyjä lyhtyjä, jotka laskettiin virtaavaan veteen. Sieltä perinne on levinnyt maailmalle.

Töölönlahdella veteen ei jää mitään pysyvästi. Lodenius muistuttaa, että Suomessa lyhdyt kerätään pois illan aikana. Luonto on otettava huomioon myös muistamisessa.

Helsingissä on käytetty kelluvia hautakynttilöitä, joille on rakennettu toimiva alusta. Se ei ehkä kuulosta yhtä kauniilta kuin silkkipaperilyhty, mutta siinä on jotain hyvin suomalaista.

Perinne otetaan vastaan, sitä kunnioitetaan, ja sitten etsitään käytännöllinen tapa saada kynttilä pysymään veden pinnalla.

Muistaminen ei aina ole täydellistä. Joskus se on myös soveltamista.

Hiroshima-ilta on muistotilaisuus, ei mielenosoitus. Veteen lasketut kynttilät muistuttavat uhreista, mutta myös viestistä, jota pommituksista selviytyneet ovat kantaneet: ei koskaan enää. Kuva: Rauhanliiton arkisto

KYNTTILÄN äärellä ei tarvitse ratkaista ydinasepolitiikkaa. Ei tarvitse osata vastata tämän hetken turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Hiroshima-illassa saa pysähtyä pienemmän eleen äärelle.

”Kynttilän liekki on hauras ja samalla vahva. Sen ääreen on helppo pysähtyä ajatusten ja tunteiden kanssa”, Lodenius kuvaa.

Hänen mukaansa kynttilä antaa ihmiselle mahdollisuuden sanoa jotakin hyvin perustavaa ilman suuria puheita.

”Voi sytyttää kynttilän sodan uhreille ja symbolisesti ilmaista, että ihmisten joukkotuhonta ei ole oikein. Jokaisen ihmisen henki ja elämä on ollut ja on arvokas”.

Tämä tekee Hiroshima-illasta myös kuoleman mittakaavan äärellä järjestettävän muistotilaisuuden. Atomipommin uhreista puhutaan usein lukuina, kaupunkina, sodan ratkaisuna tai maailmanhistorian käännekohtana.

Kynttilä palauttaa mittakaavan hetkeksi yhteen ihmiseen.

Liekki voi sammua tuulessa, mutta sitä katsellessa on helppo ymmärtää, miksi ihmiset ovat sytyttäneet kynttilöitä vainajien muistoksi eri puolilla maailmaa ja eri aikoina. Kynttilä ei selitä kuolemaa. Se antaa sille hetken.

”Jokainen ansaitsee kynttilän ja hetken, jolloin joku ajattelee edesmennyttä”, Lodenius sanoo.

Kun kynttilä lasketaan veteen, suuri kuolema muuttuu hetkeksi pieneksi valoksi. Hiroshima on kaukana, mutta Töölönlahden rannalla muisto tulee lähelle. Kuva: Rauhanliiton arkisto

HIROSHIMAN ja Nagasakin muistaminen on ollut Japanissakin vaikea osa historiaa.

Erityisesti pommituksista selviytyneet hibakushat, heidän omaisensa ja perheensä ovat tarvinneet muistotilaisuuksia, tunnustusta ja sitä, ettei heidän kohtalonsa katoaisi historian taakse.

Tämä kysymys tulee vuosi vuodelta ajankohtaisemmaksi.

Pommituksista selviytyneiden sukupolvi vähenee. Vielä on elossa hibakushia, mutta yhä enemmän vastuu siirtyy muille. On perheitä, joissa säteilyn seurauksista on kärsitty useammassa polvessa. Sodan jälkeen on syntynyt ihmisiä, joiden elämään pommi vaikutti ilman, että he olivat itse paikalla räjähdyksen hetkellä.

”Hibakushat toivovat, ettei heidän viestinsä, ei koskaan enää, kuolisi heidän mukanaan. On meidän muiden tehtävä jatkaa perinnettä”, Lodenius sanoo.

Lause on yksinkertainen, mutta sen painolasti on atomipommin luokkaa.

EI KOSKAAN enää.

Ydinaseiden aikakaudella sitä täytyy yhä toistaa, koska ihmiskunta ei ole vielä oppinut elämään niin, että lausetta ei tarvittaisi.

Hiroshima-ilta estää hiljaisuutta muuttumasta unohtamiseksi. Mennyt ei saa jäädä unohduksiin.

Kun kynttilä lasketaan Töölönlahteen, se liikkuu veden pinnalla pienenä ja hauraana. Ympärillä on suomalainen kesäilta, kaupunki, liikenteen ääniä ja ihmisiä, jotka ovat tulleet hetkeksi pysähtymään.

Ihmiset ovat tulleet hetkeksi pysähtymään. Hiroshima on kaukana, mutta Töölönlahden tyyni vesi ja liekki tuovat muiston lähelle.

Muiston siitä tuhoisasta pienestä auringosta.