Reilusti yli kolmekymmentä vuotta liikenneonnettomuuksia työkseen tutkinut, Onnettomuustietoinstituutin tutkinnan koordinaattori Juha Nuutinen osaa suhtautua kuolemaan maltillisesti, harkiten ja tietenkin empaattisesti, mutta ei missään tapauksessa välinpitämättömästi. Kuolema on valitettava osa hänen työtään.
Eniten miestä ovat koskettaneet liikenneonnettomuudet, joissa on kuollut täysin viattomia pieniä lapsia. Ne ovat koskettaneet ja koskettavat pääkaupunkiseudulla asuvaa Juha Nuutista. Toki kaikki kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat aina vaativia tutkintakohteita.
OTI ja tutkijalautakunnat etsivät kuitenkin vain liikenneonnettomuuksiin johtaneita syitä, eivät syyllisiä.
Ikuisuusmedia esitti Nuutiselle kymmenen kysymystä kuolemasta.
1) Kuolema? Mystinen, arvoituksellinen, mutta lopullinen. Mitä ajatuksia kuolema-sanana herättää sinussa onnettomuuksia työksesi tutkivana?
”Kuolema on ikävä asia. Ei siitä pääse mihinkään. Jos kuolema tulee onnettomuuksien kautta, on se vielä hankalampi omaisille. Nämä tapaukset tulevat täysin yllättäen, eikä niihin voi valmistautua. Se on rajua omaisille ja muille, jotka tilanteeseen joutuvat. Elämän epävarmuus tulee esille yllätyksellisissä tilanteissa, ei ole mitään varmaa ja ennalta määrättyä asiaa. Yllätyksiä elämässä voi aina tulla vastaan.”
2) Mitä tuntemuksia kuolema-sana herättää sinussa taas sitten yksityishenkilönä?
”Yksityishenkilönä läheisen kuolema on aina surullinen asia. Läheisestä ei tietenkään koskaan haluaisi luopua, mutta kuolema on vain hyväksyttävä. Kuolema on osa tätä meidän taaperrustamme täällä maailmassa.”
3) Miten mahdollisesti nuo yksityiset ja ammatilliset tuntemukset kuolemaan liittyen ovat työsi myötä nivoutuneet yhteen? Vai ovatko?
”Ammatillisessa mielessä kuolema täytyy pitää hieman etäällä. Sille täytyy olla oma lokero. Se on osa työtä eikä sitä saa päästää liian lähelle, vaan tärkeintä on se, että tekee työnsä mahdollisimman hyvin. Pitää keskittyä onnettomuuden syiden selvittämiseen ja parannusehdotuksiin. Täytyy vain hyväksyä se, että kuolema liittyy tähän tutkijan työhön. Tätä hommaa ei voi tehdä, jos ei tavallaan kestä kuolemaa ja päästää sen liian lähelle. Tietty etäisyys on pidettävä. Työ työnä.”
4) Käsittääkseni OTI:n tutkijat eivät varsinaisesti kohtaa surevia omaisia onnettomuuspaikoilla, mutta mitä lähiomaisensa kuoleman kohdannut omainen noissa tilanteissa kaipaa sinun mielestäsi? Vastauksia, joita tutkinnan alussa yleensä on vasta vähän? Millaisia kysymyksiä surevat lähiomaiset ovat sinulta mahdollisesti kysyneet onnettomuuspaikalla?
”Toimin tutkijalautakunnassa ajoneuvoteknisenä asiantuntijajäsenenä. Tutkinnan pääpaino on siinä ajoneuvossa. Käyn heti onnettomuuspaikalla onnettomuuden tapahduttua, jolloin tehdään paikkatutkintaa ja selvitellään onnettomuuden perusasioita. Yleensä tällöin ei kohdata omaisia. Lautakunnan muut jäsenet (esim. käyttäytymistiede ja poliisijäsenet), jotka tekevät haastatteluita ja selvittelevät kuljettajan taustatietoja kohtaavat omaisia tutkinnan aikana.
”Kyllä minäkin omaisia kohtaan. Esimerkiksi onnettomuuden jälkeisenä päivänä, kun käyn kuvaamassa onnettomuuspaikalla. Joskus voin käydä tutkimassa autoja tai muita laitteita myös menehtyneen kotona. Omaisilla on tietysti kysymyksiä, mitä on tapahtunut. Mitä ihmettä? Mitkä asiat ovat johtaneet tähän onnettomuuteen. Eihän siinä alkuvaiheessa ole oikein vielä vastauksia eikä niitä voida antaa, koska tutkinta on kesken. Kokonaisuus selviää, kun kaikki palaset kootaan yhteen. Katsomme, mitä meillä on käsissä, miten onnettomuus on tapahtunut ja niiden tietojen perusteella teemme yhteenvedon tutkinnasta. Omaiset saavat halutessaan tämän tutkinnan yhteenvedon.”
”Jos onnettomuudessa olleiden henkilöiden kotona pitää käydä, on se tarkka paikka. Täytyy olla empaattinen ja ymmärtää tilanne. Kun omaiset pystyvät keskustelemaan onnettomuudesta jonkun muun kuin lähiomaisen kanssa ja sellaisen, joka kestää sen keskustelun, on se eräänlaista surutyötä, josta omaiset saavat apua selviämiseensä.”
5) Miten olet välttänyt kyynisyyden suhteessa kuolemaan?
”Oma perhe, harrastukset, tutkijalautakunnan yhteishenki ja oma elämä yleensä pitää irrallaan työstä. Raja täytyy pitää. Onnettomuustutkinta työhön kuuluvat tietyt asiat ja sitten minulla on muu elämä, johon kuuluvat muut asiat. Kun on tehnyt tätä työtä pidempään, ymmärtää omaisten tuskan ja tilanteen, joka heillä on käsillä.”
”Tutkinnan perusidea on se, että haemme liikenneonnettomuuksien syitä. Mehän emme hae syyllisyyksiä. Me emme syytä ketään, ihan sama minkä tyyppisestä onnettomuudesta olisi kyse. Pyrimme vain selvittämään onnettomuuksien syitä ja sitä mitkä seikat ovat johtaneet onnettomuuteen. Näkökulma tutkintaan on eri kuin esimerkiksi poliisilla. Onnettomuuksien vähentäminen on tämän työn taustalla.”
6) Mikä on ollut tutkijaurasi varrella ylivoimaisesti vaikein hetki?
”Ehkä ne ovat olleet kaikkein vaikeimpia onnettomuustilanteita, joissa on ollut samanikäisiä lapsia kuin itsellä on samaan aikaan ollut. Näissä tilanteissa joutuu pysähtymään. Pienten lasten onnettomuudet ovat vaativia. Pienillä lapsilla ei ole edellytyksiä selvitä tilanteesta, johon jokin ulkoinen uhka on tullut. Heillä ei ole oman käsityskykynsä puitteissa estää onnettomuutta. Nämä tapaukset ovat tiukkoja tilanteita tutkia.”
7) Miten olet pystynyt purkamaan raskaita tuntemuksiasi kuoleman kohtaamisesta yksityisesti?
”Tuossa edellä tuli jo esille, mutta kaikenlainen normaali oma elämä, harrastustoiminta, luonnossa liikkuminen, liikuntaharrastukset, perhe ja hyvä työyhteisö, jossa asioista voi keskustella ja niitä käydään läpi. Nämä auttavat, eikä tutkinnasta jää kuormaa eivätkä tapaukset jää vaivaamaan. Jälkikäteen minulle ei ole aiheutunut ongelmia.”
8) Miten olet saanut puretuksi tuntemuksiasi ammatillisissa jälkipuintitilaisuuksissa? Vai ovatko ne olleet tarpeen ensinkään?
”Eipä oikeastaan ole ollut sellaisia. Aika pitkälle tilanteet menevät niin, että lautakunnan jäsenet käyvät asioita läpi jo tutkinnan aikana. Erityisiä jälkipuintitilaisuuksia ei ole ollut.”
9) Miten liikenneonnettomuuksien, joihin liittyy kuolema, tutkinta on lyhyesti kerrottuna kehittynyt niiden vuosikymmenten aikana, jolloin työtäsi olet tehnyt?
”Paljon. Ajoneuvot ovat muuttuneet, liikenneympäristö ja yhteiskunta ovat muuttuneet. Kaikki on muuttunut aika paljon ja tämä on vaikuttanut siihen, millaisia onnettomuudet ovat. Liikenneonnettomuudet ovat sinänsä vähentyneet niistä ajoista, jolloin aloitin vuosikymmeniä sitten. Ajoneuvotekniikka ja liikenneympäristön muuttuminen vaikuttavat. Tulee uusia asioita kuten esimerkiksi kännykän käyttö ja auton uudet laitteet, joita ei aiemmin ole ollut. Ajoneuvot ovat monimutkaisia nykyisin. Vaatii paljon, että niitä voidaan tutkia.”
”Perusasiat tutkinnoissa eivät ole muuttuneet, vaan koko lautakuntatyön ajan onnettomuuksien syitä on pyritty selvittämään. Peruslähtökohta on selvittää, mitä on tapahtunut ja mitkä tekijät onnettomuuteen ovat johtaneet. Onko jotain sellaista, jolla onnettomuuksia voitaisiin ehkäistä.”
”Onnettomuudet ovat vähentyneet. Vähentymisessä näkyy se, että tavallisia onnettomuuksia on jäänyt pois. Jos ihmiset ajavat uudehkolla autolla, käyttävät turvalaitteita, eivät aja päihteissä, käyttävät sallittuja nopeuksia, eivät aja sairaana tai väsyneenä, on vain pieni mahdollisuus joutua kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen. Niiden onnettomuuksien, joissa on mukana päihteitä, ajetaan usein ilman turvavöitä tai kovilla nopeuksilla, suhteellinen osuus on kuitenkin kasvanut.”
”Hyvä asia Suomessa on ollut se, että kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet. Tieliikenteessä kuolemia on viime vuosina tapahtunut vuosittain hieman alle kaksisataa. 1990-luvulla tieliikennekuolemia oli vuosittain lähes 700.”
10) Lopuksi. Miten arvioisit sitä, oletko pystynyt onnettomuuksia tutkiessasi löytämään vastauksia, joita lähiomaisensa onnettomuudessa menettänyt omainen on kaivannut?
”Hyvä kysymys. Sanoisin, että lautakuntatyöllä on saatu paljonkin vastauksia. Ymmärrettävästi omaisilla on halu saada vastauksia ja halu saada tietää, mitä liikenneonnettomuudessa on tapahtunut. Mitkä syyt ovat johtaneet onnettomuuteen. Tämäntyyppisellä työllä vastauksia on löydettävissä. Aina ei tietysti ole kaikkia tietoja käytettävissä ja joudutaan työskentelemään olemassa olevilla tiedoilla. Omaiset saavat pyydettäessä selostuksen, ja aika paljon me niitä lähetämmekin. Osa omaisista voi olla eri mieltäkin siitä, mitkä seikat onnettomuuteen ovat johtaneet. Se on ihan selvä, jokaisella voi olla oma näkemyksensä. Osaa omaisista raportti on auttanut ja he ovat sanoneet, että hyvä kun he saivat tietoa, miten onnettomuus on tapahtunut ja mitkä seikat siihen johtivat.”
Ikuisuusmedia haastatteli Juha Nuutista puhelimitse
Fakta
Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa. Lisäksi OTI kokoaa tilaston liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tietoa liikenneturvallisuuden kehittämiseen, tutkimukseen ja tietoon perustuvan päätöksenteon tueksi. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa.
Kokkolalainen Teijo Koivusalo oli vuosien ajan asiantuntijajäsenenä liikenneonnettomuuksia tutkivan Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tutkijalautakunnassa. Koivusaloon oltiin yhteydessä, kun OTI oli päättänyt aloittaa esimerkiksi kuolemantapaukseen johtaneen liikenneonnettomuuden tarkemman tutkimisen keskisellä Pohjanmaalla.
Ajoneuvojen katsastajana työuransa tehnyt Koivusalo oli oiva valinta lautakunnan jäseneksi, sillä hänellä on asiantuntemusta ennen kaikkea ajoneuvojen teknisestä kehityksestä, mutta hyvä käsitys myös siitä, miten ratin takana olevat ajoneuvoaan käyttävät. OTI:n koordinoiman lautakunnan työssä liikenneonnettomuuksia tutkittaessa ajoneuvoa tutkitaan tietenkin teknisesti, mutta kuljettajan toiminnan ja taustankin selvittäminen on keskiössä.
”Olin lautakunnassa yhden nimityskauden eli kuusi vuotta. Minua pyydettiin jatkamaan toisenkin kauden. Kauan punnittuani asiaa en päättänyt jatkaa. Liikenneonnettomuuksien tutkiminen oli mieltä askarruttavaa ja kotona tuli mietittyä, milloin seuraava soitto onnettomuuspaikalle tulee. Onnettomuudet jäivät pyörimään mieleen. Olen aina ollut sellainen, että mitä tahansa teen, pyrin tekemään sen mahdollisimman hyvin ja mietin asioita. Kuusi vuotta riitti ja ajattelin, että tulihan tuota jo tehtyä”, Koivusalo sanoo.
Koivusalo sanoo, että kuolemaan johtaneet onnettomuudet olivat erittäin vaativia ja haasteellisia.
”Aina tuli mietittyä, miksi piti käydä näin. Mietti niitä ihmiskohtaloita. Yhden tai joskus kolmenkin ihmisen elämä oli päättynyt. Jotkut onnettomuudet tulivat uniin asti. Olen herkkä ja koin tilanteet voimakkaasti. Tämä oli yksi syy siihen, että päätin olla jatkamatta tehtävässä.”
Ensimmäinen reaktio Koivusalolla oli onnettomuuspaikalle mennessä ensin se, että ”Jaha, näin on käynyt.”, mutta sitten alkoi varsinainen työ, jolla pyritään selvittämään onnettomuuteen johtaneita syitä.
Kuolonkolaripaikalla Koivusalo ei kohdannut läheisensä menettäneitä ja valtavan kokoisena kysymysmerkkinä olleita omaisia. Jos olisi, sopimuksen mukaisesti hän ei olisi ottanut kantaa onnettomuuden syihin, joita ennen kaikkea lähiomaiset tietenkin pohtivat surutyötä tehdessään. Yhdellä varomattomalla lauseellakin olisi voinut olla vakavia seurauksia.
”Tarvittaessa tutkintalautakunnan puheenjohtajana toimiva poliisijäsen hoiti puhumisen onnettomuuspaikalla. Jos tapasinkin esitin
surunvalitteluni”, Koivusalo sanoo.
Vaikka Suomessa kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien määrä on viime vuosikymmeninä laskenut merkittävästi, tapahtuu niitä vuosittain yhä noin 200. Joissain onnettomuuksissa on selkeät merkit siitä, että onnettomuuteen liittyy itsetuhoisuutta.
”Tämä asia tulee kuitenkin lähes aina yllätyksenä omaisille”, Koivusalo korostaa.
Koivusalo kertoo säilyttäneensä inhimillisen lähestymistavan kaikkiin kuolemaan johtaneisiin liikenneonnettomuksiin. Kyyniseksi
mies ei lautakuntatyön aikana muuttunut.
”Toiminnassa täytyy olla koko hengellä mukana ja tehdä parhaansa. Sitä ei saa olla kyyninen, koska silloin olisi myös välinpitämätön”, Koivusalo päättää.
