Marilyn Monroe kuoli todennäköisesti myöhään illalla 4. elokuuta 1962. Hänet löydettiin Los Angelesissa makuuhuoneestaan aikaisin seuraavana aamuna – huoneen ovi oli lukittu sisäpuolelta, kädessä puhelin, yöpöydällä tyhjentyneitä lääkepurkkeja. Ruumiinavaus totesi kuoleman syyksi barbituraattien yliannostuksen. Hän oli 36-vuotias.
Hän syntyi 1. kesäkuuta 1926 nimellä Norma Jeane Mortenson. Elämä alkoi epävarmuuden ja turvattomuuden varjossa: isä oli poissa, äiti mielisairaalassa, ja lapsuus kului sijaiskodeissa ja orpokodeissa. Kymmenvuotiaana hänestä tuli ensimmäistä kertaa virallisesti valokuvamalli – se hetki, joka myöhemmin synnytti Marilyn Monroen, koko 1900-luvun tunnetuimman tähden.
Hollywood rakensi Monroesta hahmon, jota palvottiin valkokankaalla, mutta jota todellisuus ei tunnistanut. Hänestä tuli maailman halutuin nainen elokuvilla kuten Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Piukat paikat ja Seitsemän vuoden kutina. Pinnan alla eli kuitenkin ihminen, joka ei koskaan täysin uskonut rooliinsa.
”Hollywood on paikka, jossa saat tuhat dollaria suudelmasta, mutta sielustasi maksetaan viisikymmentä senttiä.”
Näin Monroe kommentoi asemaansa viihdeteollisuuden keskellä – lause, joka on peräisin hänen postuumisti julkaistusta muistelmateoksestaan My Story (1974).
Traagista kyllä, roolien ja julkisuuden keskellä hänen oli vaikea löytää paikkaansa. Näyttelijäntaitoaan aliarvioitiin, vaikka hän sai Golden Globen parhaasta naispääosasta komediassa Piukat paikat. Hänen viimeiseksi jäänyt elokuvansa oli The Misfits, jonka käsikirjoitti hänen silloinen aviomiehensä Arthur Miller – se jäi täynnä yksinäisyyttä ja epätoivoa olevan naisen testamentiksi.
Monroen elämä oli jatkuvaa rajankäyntiä näkyvyyden ja näkymättömyyden välillä. Hän kirjoitti:
”Meidän pitäisi alkaa elää ennen kuin tulemme liian vanhoiksi. Pelko on typerää. Niin ovat katumuksetkin.”
Näissä sanoissa on enemmän elämänfilosofiaa kuin ehkä yhdessäkään hänen roolistaan. Hän ei tavoitellut virheettömyyttä, vaan halusi tulla nähdyksi kokonaisena, särkyvänä ja silti vahvana.
Kuoleman jälkeiset teoriat – salaliitot, mahdolliset suhteet Kennedyn veljeksiin, tiedustelupalvelun sekaantuminen – ovat rakentaneet hänen ympärilleen mytologiaa, joka peittää olennaisen. Marilyn Monroe oli ihminen. Herkkä, ajattelija, naurava ja usein surullinen.
Hänen uransa tuotti satojen miljoonien lipputulot ja ikuisti hänet ikoneiden joukkoon. Mutta hänen todellinen perintönsä ei ole kuvat tai filmit. Se on haavoittuvuus, joka näkyy jokaisessa otoksessa, jokaisessa repliikissä, jokaisessa hiljaisessa katseessa.
Hän jäi ikuisesti 36-vuotiaaksi. Ja ehkä juuri siksi hänen tarinansa pysyy elossa.
Ei siksi, että hän oli tähti, vaan koska hän paloi kuin sellainen.
