Pekka kuoli. Kaverini Pekka kuoli vaikean sairauden murtamana.
Miksi pohdin heti tiedon saatuani sitä, miltä minusta Pekan kuolema tuntui ja miten uutiseen reagoin? Ihmisellä on luontainen tarve tarkastella asioita aluksi liian usein vain omasta näkökulmasta. Minullakin.
Tämä on jopa aivan inhimillinen piirre, mutta huolestuttavaa siinä vaiheessa, jos ihminen ei pysty antamaan ajatustakaan kuolleen lähipiirille ja pohtimaan sitä, miltä heistä läheisen poismeno todella tuntuu.
Pekan kuoleman jälkeen osallistuin hänen muistolleen vietettyyn hiljaiseen hetkeen. Liikutuksen tunteet nousivat väistämättä pintaan. En kuitenkaan kyynelehtinyt. En pystynyt.
Pitkän hiljaisen hetken aikana tuijotin Pekan muistoksi sytytettyihin kynttilöihin. Toisessa niistä oli teksti Tyyneysrukouksesta, joka on aikanaan laitettu teologi-filosofi Reinhold Niebuhrin nimiin:
”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
TÄHÄN universaalisti laadittuun lyhyeen rukoukseen tai mietelmään, jollaisena minä sitä pidän, ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Kuolema on vain hyväksyttävä; tuntuu se sitten kuinka vaikealta tahansa.
Irene Nummela kirjoitti muutama vuosi sitten Puheenvuoro-kirjoituksessaan DiakoniaPlus-verkkopalvelussa länsimaisesta kuolemasta seuraavasti:
”Kuolema herättää ihmisessä monenlaisia tunteita, kuten pelkoa, avuttomuutta ja epätoivoa. Se on tabu ja henkilökohtainen asia, josta ei juuri puhuta. Kuitenkin se saattaa kohdata ihmisen missä tahansa elämän vaiheessa. Kuoleman käsitteleminen ja kasvaminen vähitellen ajatukseen omasta kuolemasta antaa elämälle syvemmän merkityksen.” (https://diakoniaplus.fi/kun-kuolema-koskettaa/)
Viisaita sanoja, joihin on helppo yhtyä. Kyseisessä lainauksessa oli todettu hieman eri sanoin sama asia kuin Niebuhrin Tyyneysrukouksessa. Kuolemaa ihminen ei voi muuttaa, joten se on vain hyväksyttävä.
YKSINPURJEHTIJA Ari Huusela on useissa eri yhteyksissä todennut, että ”Meri on aina oikeassa”. Tällä perin yksinkertaisella, mutta viisaalla lausahduksella Huusela ei viittaa suoraan kuolemaan, vaan ihmisen rajallisuuteen luonnonvoimien armoilla.
Meri, kuten kuolemakin, toimii omien lakien mukaan. Sitä ei voi hallita tai muuttaa, vaan ihmisen on opittava lukemaan sen merkkejä. Meri ei tee virheitä, mutta ihminen voi, ja siksi nöyryys on erityisen tärkeää merellä. Mielestäni näitä edellä olleiden vertauskuvien sisältämiä ajatuksia ihminen voi soveltaa kuoleman suhteenkin.
NUMMELA kirjoitti Puheenvuorossaan kuolemasta myös seuraavasti: ”Lääketieteen kehittyessä ihmiselle on tullut harhakäsitys, että kuolemaa voi siirtää loputtomasti. Kuolemasta on tullut selittämätön mysteeri, siitä ei puhuta, eikä omaa kuolevaisuutta tunnusteta.”
Edellä mainittuunkin on helppoa yhtyä. Oman kuolevaisuuden hyväksymisen ja tunnustamisen ei tietenkään tarvitse tarkoittaa synkkyyteen vajoamista ja kuoleman pohtimista kaikissa elämän mukanaan tuomissa käänteissä. Jollain tasolla ja jossain vaiheessa kuolema pitää kuitenkin tiedostaa ja tunnustaa.
Sitä en voi kuitenkaan tietää, onko kuolema meren tapaan absoluuttisesti aina oikeassa. Tätä ”selittämätön mysteeri” lopulta tarkoittaneekin.
Kirjoittaja on Ikuisuusmedian tuottaja-toimittaja