Aune-mummu siirtyi yläkertaan perjantaipäivänä 6.6.2025. Pari edellistä päivää tiedettiin, ettei montaa elonpäivää enää ollut. Sairaus ja koti-ikävä olivat valmistelleet sinua mummuni tätä päivää varten. Kerroitkin serkulleni, että näimme viimeistä kertaan maanpäällä silloin keväällä, kun hän oli ulkomailta käymässä luonasi.
Toivo-pappa ja Aune-mummu olivat toisiaan täydentävä pariskunta. Pappa oli hurjapää ja mummu oli se, joka kulki takana ollen turvasatamana. Aina, kun mummulle ja pappalle meni kylään, siellä tunsi olonsa tervetulleeksi.
Aune-mummu ja Toivo-pappa menivät naimisiin 60-luvun puolessa välissä. Silloin oli muutto Ouluun Merijärveltä. Mummo kuulemma itki pappan puhheitten mukkaan, kun muutto rauhallisesta ja tutusta ympäristöstä tapahtui. Mummu oli Muhoksella koti-äitinä ja pappa kaivinkoneen puikoissa pitkää päivää.
Vuonna 1973 joulukuussa Aune-mummu ja Toivo-pappa olivat Kauhalla joulun aikaan käymässä. Toivo-pappan isä oli huonossa kunnossa ja oli huolissaan maatilan tulevaisuudesta. Toivo-pappa lupasi miettiä asiaa.
Kun keväällä 1974 työnantaja toi tiedon Toivo-pappalle isänsä siirtymisestä yläkertaan, tuli päivä jolloin muutto takaisin Merijärvelle tapahtui.
MERIJÄRVELLÄ oli Aune-mummulle paikkansa. Hänen tarkkuutensa ja vakaan elämän asenteen myötä asiat olivat järjestyksessä. Pilke silmäkulmassa mummu meni eteenpäin elämässään. Eläinrakkaana ihmisenä, kaikki elollinen oli sydäntä lähellä.
Maatilan eläimet saivat erityishuomiota ja kohtelua. Toivo-pappalle oli aamunavetan jälkeen savottaeväät repussa valmiina lusikkaa myöten. Jari-enolle aamulla lykättiin pihamaalta takavetoauto ylämäkeen maantielle, jotta hän pääsi ammattikouluun. Sari-äidilleni oli mannavelli keitettynä valmiiksi. Verottaja ei voinut puuttua numeroitten virheelliseen järjestykseen ottaen mallia Aune-mummun tarkkuudesta ja huolellisuudesta.
OLIN pikkupoikana ihmeissäni ja en ymmärtänyt Aune-mummun toimeen kuvaa. Hän oli Toivo-pappan omaishoitaja eläkepäivänsä. En koskaan huomannut, että asia olisi ongelma tai edes haaste. Se oli pikemminki niin helpon näköistä, niinkuin aina olisi niin tehty.
Sain itse asua vauraassa ympäristössä, kun Aune-mummu ja Toivo-pappa asuivat naapurissa. Kävin lähes päivittäin mummun ja pappan puolella. Aina kun menin, niin sanoin mummulle ” onko lakria ja rappaakko mun päätä?” Mummu toi kamman ja lakripussin ja rappasi mun päätä. Se oli mun rentoutumishetki. Se on tehty satoja, ellei tuhansia kertoja. En koskaan kuullut ettei jaksa tai ei voi nyt.
OLEN huomannut itsessäni samanlaisia piirteitä kuin mummulla oli. Rauhallisuus ja varmuus olivat niistä ne päällimmäiset. Sait aikaan paljon, vaikka se näytti itselleni paikallaan pysymiseltä. Pullat valmistuivat kuin itsestään ja verhot vaihtuivat aivan kuin isompikin porukka olisi niitä ollut vaihtamassa.
Olen oppinut sen verran, että rauhallisuus rakentaa. Ei tarvi tehdä kahta kertaa. Nopeudellakin on oma paikkansa.
Lämmin kiitos, että olit meille mummu. Kiitos, että rappasit mun päätä. Kiitos, että olit näyttämässä meille tietä. Olit meille kaikille tärkeä.
Nähdään, kun olen elänyt oman matkani. Jatketaan sitten yläkerrassa lakrin syömistä ja päänrappausta.
Rakkaudella muistaen sinua lapsenlapsesi Mikko.
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä