Elämäsi matka alkoi Kauhanlammin rannalta. Pieneltä tilalta minkä isäsi oli ostanut perheelleen maatilaksi ja kodiksi. Jouduit nuorena savotalle ja isoihin saappaisiin. Reilu parikymppisenä olit tavannut Aune-mummun. Siitä kehkeytyi loppuelämän suhde. Olitte kuin luodut toisillenne.
Lähditte Muhoksen suuntaan asumaan mentyänne naimisiin vuonna 1965. Menit maansiirtourakoinnin pariin ajamaan isoja kaivureita ja muita koneita. Samalla teille syntyi sillä Oulun reissullanne perheeseenne kaksi lasta. Toinen heistä oli äitini.
KERROIT SIITÄ, kun tulitte jouluna 1973 käymään Kauhantilalla tervehtimään kotoväkiä. Isäsi kertoi, että hän oli huonossa kunnossa. Isäsi oli vaistonnut sen, ettei elonpäiviä ollut enää paljoa. Hän toivoi, että miettisit maatilan jatkamista Kauhantilalla. Sanoi myös samaan hengenvetoon, ettei lähtökohta ole helppo, mutta vauhtiin päästyään se tulee tuottamaan satoa. Lupasit Toivo-pappa miettiä asiaa.
Tuli kevät 1974 ja työnantajasi toi terveiset isäsi poismenosta. Silloin sinulle nousi pintaan mietteet kotitilasi jatkamisesta ja perheesi tulevaisuudesta.
Muutettuanne takaisin Merijärvelle varmasta palkkatyöstä, moni ystäväsi kertoi sinun olevan hullu, kun lähdet sinne suota kuokkimaan. Päätökseen ei voinut kukaan vaikuttaa periksiantamattomaan luonteesi vuoksi. Luonnettasi tultaisiin testaamaan kotitilallasi varmasti, huomioon ottaen lähtökohdat.
Haasteet alkoivat jo siinä, ettei rahoitusta meinannut saada navettaremonttiin. Pankki tuumasi, että elinkelvoton tila ja ei voi kukaan jatkaa tuosta. Luonteesi voimalla kävelit sen ajan maaherran puheille. Sait rahoituksen kotitilasi jatkamiseen.
RAKENSIT NAVETAN laajennuksen vuonna 1980 ja uuden omakotitalon 1982. Teit metsätöitä maatilan lisäksi. Ostit uuden nelivetoisen Valmetin mallin, jota oli harvassa talossa siihen aikaan.
Kunnallispolitiikka oli sinun harrastuksesi ja intohimosi. Ihmisiä oli työpäivän jälkeen pitkä rivi penkillä kertomassa huoliaan ja lankapuhelin oli rauhaton iltaan saakka.
Pitkät päivät maksoivat. Periksiantamaton luonteesi sai uusia haasteita, kun metsätöissä selkääsi vihlasi. Tuli välilevypullistuma.
Elämän työsi oli tuon takia päättyä, mutta onneksi vävysi innostui maatilan jatkamisesta 1990-luvun alussa. Vävystäsi tuli isäni myöhemmin.
Kun elämäsi oli ollut lukuisten sairaalakäyntien ja pariin kertaan kävelyn opettelun myötä tasaisempi, minä aloin kiinnostua tavastasi elää. Muistan, kuinka olin 14 vuoden ikäinen kossi ja sinusta tuli minulle opettaja. Sanotaan että, ”kun oppilas on valmis, opettaja ilmaantuu.”
Ruvettiin yhdessä käymään metsähommissa. Korjattiin ja siivottiin paikkoja yhdessä. Se oli taianomaista aikaa. Tuntui, että nuorruit kanssani.
Pelto-ojia kaivettiin ja oltiin samassa rapakkokolossa johon tuumasit: ”Meiltähän tämä käy.” ”Kukaan ei ole, niin viisas kuin ihminen.” Kuului myös sinun viisaisiin lauseisiin.
Talvella 2015 oltiin metsätöissä ja istuttiin nuotiolle kahville. Siinä jotenkin juteltiin henkeviä ja mietittiin elämän merkitystä. Luin myös samoihin aikoihin sanomalehtiä ja minulle tuli olo, että sinä Toivo-pappa lähdet täältä tänä kesänä vuonna 2016.
Se oli elämäni opettavimpia ja hienoimpia hetkiä. Tiesin, että menetän sinut täältä kohta. Sen tiedon kanssa olin yksin. Huomasin sinusta, että se tieto oli myös sinulla.
Käyttäytymisesi meni nopeampaan suuntaan. Viimeisenä päivänä oltiin yhdessä pajassa, jossa kerroit: ”Muista Mikko levätä, jotta jaksat tätä kaikkea.”
HYVÄÄ MATKAA. Nähdään, kun minun matkani on kuljettu.
Jätit moneen meistä suuren jäljen. Se jälki näkyy kauaksi. Se muistuttaa minua heikkoina ja vahvoina hetkinä.
Tiedän, että näet minut. Kysyt monesti: ”Mitähän se Mikko nyt hommaa?”
Se sama kysymys on varmaan jälleen tulossa, kun avaat minulle oven yläkerrasta. Odotan sitä hetkeä ja se hetki saa minut jatkamaan elämääni loppuun asti.
Sinua minä ikävöin.
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä