Elämäni matka alkaa Merijärveltä, pienestä kylästä, jossa maanviljely oli tärkeässä roolissa. Perheessäni oli maanviljelytaustaa kummastakin suvusta.
Olin toivottu lapsi äidille ja isälleni. Pääsin jo pikku poikana Valmetin ratin taakse kääntelemään rattia, ja muut nakkelivat kantoja ja kiviä peräkärryyn.
Rakastuin jo nuorena Valmetteihin ja maanviljelyyn. Silloin ajattelin, että tulen tekemään jotain tämän kaltaista. Tai että nämä kuuluvat elämäni tärkeimpiin palikoihin.
Koulunkäynti oli minulle ja hyville ystävilleni enemmän teatteria kuin koulunkäyntiä. Sain ruotsista ehdot ja jouduin käymään kahdeksannen luokan päätyttyä ne suorittamassa päästäkseni 9. luokalle. Eräs ystäväni oli myös, ja soitin kysyäkseni tuletko. Vastaukseksi sain:
”En pysty, olen rapulassa.”
Myöhemmin me kuuluimmekin näytelmäkerhoon yläasteella kolmena eri vuotta, ja koulun jälkeen kaksi päivää viikossa pariksi tunniksi kerrallaan. Se oli itselle mieluista. Muistan myös, kuinka käytiin koulun jälkeen rippikoulua, ja rippipappi sanoi meille muutamille: ”Oli todella lähellä, ettette päässeet läpi tätä koulua.”
LIIKUNTA OLI lähellä sydäntäni. Muistan kuinka äiti ihmetteli, miten hyppäsin korkeushypyssä kolmen parhaan joukkoon, vaikka en ollut koskaan ennen tehnyt sitä. Tai kuinka painikilpailussa voitin oman sarjani ensimmäisellä yrittämällä. Traktorin taitoajokilpailussa voitin oman sarjani.
Ne asiat, jotka minua kiinnostivat, onnistuivat yleensä hyvin. Pystyin keskittymään, ja olin nopea ja vikkelä kintuistani ja hoksaamisestani. Elin hetkestä käsin enemmän kuin miettiessäni liikoja tulevaa. Ehkä iän myötä sitä miettimistä on tullut hivenen lisää.
Ystäväpiirini oli värikäs. Siihen kuului kaikenlaisia ihmisiä monesta eri suunnasta. Se rikastutti elämääni, ja moni on edelleen sydämessäni, vaikkei enää niin paljon olla tekemisissä. Ymmärrettävästi elämässä on jokaisella eri tilanteita.
ELÄMÄNI JATKUI mullikoulun myötä omalle polulle, koska koulu ei maistunut ja opettajat ehdottivat, että jatketaan näin. Se oli mukava valinta itselleni. Olin harjoittelemassa maatilalla. Valmistuin kuitenkin mullikoulusta Kannuksesta, vaikka edesmennyt opettajani sanoi näin: ”Koulunkäyntiä voi verrata hiihtoon. Osa hiihti esimerkillisesti. Toiset hiihtivät mallikkaasti. Ja tämä mies kannettiin maaliin.”
Koulun jälkeen tiesin, että kutsunnat odottivat. Kuten arvata saattaa, ei yhtään kiinnostanut. Olin miettinyt vaihtoehtoja, kuinka pääsisin ohittamaan ne. Kun ensimmäisellä kerralla kysyivät, onko sinulla vaivoja, hoksasin että nyt on vastattava että on.
Tuli toiset kutsunnat, ja siellä kysyivät: ”Haluatko tulla armeijaan?” Vastasin: ”En halua tulla. Ajan hukkaa minulle.” He miettivät vähän aikaa ja kysyivät: ”Onko sinulla jotain tekemistä, että aikasi kuluu?” Vastasin, että on ja rupean maanviljelijäksi.
Leima tuli papereihin, ettei tarvinnut käydä, ja olin täpinöissäni, kun pääsin aloittamaan elämäni.
Tuli talvi 2011–2012, ja naapuri-isäntä toi papereita puimuriyhtymästä kirjanpitoa varten. Silloin minulle iski idea, ja kysyin heti: ”Mitä olette meinanneet tehdä pelloillanne? Minä voin ostaa ne.”
Naapuri-isäntä katsoi ihmeissään ja vähän niin kuin ei ymmärtänyt mitä kysyin. Kotiin lähdettyä hän kääntyi takaisin ja kysyi: ”Oletko tosissasi?”
Nyökkäsin että kyllä.
Vuonna 2012 aloitin tyhjästä y-tunnuksen myötä polkuni, ja se on tuonut minut tähän päivään saakka. Silloin maanviljelijöiden neuvopalvelun väki tuumasi, etten tulisi koskaan selviämään tästä. Tiesin oman valintani oikeaksi ja näin, mihin tämä johdattaa minut.
OLEN SAANUT isältäni ja pappaltani vahvat opit juuri näihin valintoihin. Kerran mietittiin uutismaan raivaamista pelloksi, ja rajanaapuri oli hakannut metsän pois. Ajettiin ihan muille asioille, kunnes huomasin rajanaapurin tekevän pikkupuita. Pysähdyttiin, ja tehtiin silloin kaupat siltä välähdykseltä. Nyt se kasvaa rehua vasikoilleni.
Minulle tärkeitä työkaluja on vaiston kuunteleminen. Sieltä tulee viisaita päätöksiä elämään. Ne ovat joskus nopeita, etten hoksaa ottaa koppia ihan kaikista.
En kuulu kirkkoon tai muuhunkaan seurakuntaan. Olen kiinnostunut kaikesta, mitä maa päällään kantaa. Saatan käydä seurakunnassa kuuntelemassa, ja saatan lukea viikinkien Valhallasta viisautta. Viisaus on se juttu totuuden etsijän matkallani.
Elämäni ei ole ollut pelkkää helppoa onnistumista. Isoja iskuja on tullut herkkään sisimpääni matkan varrella. Ne ovat kasvattaneet minua henkisesti tähän pisteeseen.
OLEN KIITOLLINEN tästä matkasta. Olen kiitollinen vaimostani, joka kävi sanomassa Toivo-papan haudalla vuonna 2018: ”Käy sanomassa järkiä Mikkolle, koska hän ei kuuntele ketään muuta kuin sinua, Toivo.”
Kuukauden päästä kävi, niin kuin olette aiemmista kolumneistani lukeneet, mitä tapahtui.
Pystyn sanomaan itselleni, että olen onnellinen ja onnekas. Minulle riittää kaikki tämä, mitä on nyt. Muu on plussaa.
Kiitos elämä, että johdatit minut tähän. Ja odotan innolla, mitä seuraavassa elämässä tulee tapahtumaan.
Toivottavasti jokainen löytää elämänsä.
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä