Viime kerralla kirjoitin kolumnissani edesmenneestä Toivo-pappasta ja siitä, kuinka elämäni suunta muuttui hänen kuiskaamalla parilla sanalla. Samaa voisin sanoa Toivo-pappastani, joka koki oman isänsä kannustuksen tehdä iso muutos elämässään.
Mennään ajassa taaksepäin joulukuuhun vuonna 1973. Toivo-pappani oli käymässä perheensä kanssa kotonaan Kauhalla. Toivo-pappan isä Matti oli kotona pirtin pöydänpäässä istumassa ja juttelivat joulun alla kuulumisiaan. Juttelu johti siihen, että Matti tuumasi: ”Minun aikani alkaa olla eletty ja siksi kysynkin, että tule jatkamaan tätä Kauhan maatilaa. Alkuun tämä ei ole helppo, mutta sitten vauhtiin päästyä helpottuu.”
Toivo-pappa lupasi miettiä asiaa. Kun sitten 1974 vuoden keväthanget alkoivat sulaa, toi Toivo-pappan työnantaja suruvalittelut, hänen isänsä poismenosta. Asia, jota isä aiemmin oli pyytänyt, alkoi kaivella mieltä: ”Mitä jos sittenkin kokeilen lähteä maanrakennushommista Kauhalle?”
Toivo-pappan isä haudattiin kesällä 1974 ja hautajaiskuluihin meni yksi kokonainen sonni. Toivo-pappani aloitti silloin maanviljelyksen. Hänellä oli kaksi mahoa lehmää ja sonni, joka meni hautajaiskuluihin.
ELÄMÄMME polku muovaantuu sen edetessä. Ei tarvitse nähdä kauemmaksi kuin askelman verran ja se riittää. Kuinka moni meistä on nähnyt sen askelman, muttei ole uskaltanut ottaa sitä askelta, mihin elämä kutsuu?
Se kysyy rohkeutta, jopa sitä ei saata tietää, selviytyykö elossa.
MINULLA oli elämässäni se tilanne, kun tuon askelman ottaminen tuli vastaan. Täytin silloin 19 vuotta ja silloin mietin mitä elämälläni tekisin. Kun sain päähänpiston ja samalla vahvan vaiston alkaa maanviljelijäksi, kysyi elämä minulta sitä rohkeutta. Rohkeutta ottaa ensimmäinen askel.
Kun sain rohkaisua, silloin elossa olleelta Toivo-pappaltani, tein sen päätöksen ja lähdin etenemään askelma kerrallaan. Rohkeutta kysyttiin, kun neuvojat ja eri tahot sanoivat, että lähtökohta on haastava, miltei mahdoton.
SE rohkaisu, joka minuun oli istutettu, vakuutti minut ja tästä tullaan selviämään ja menemään eteenpäin. Tänä vuonna täytin 33 vuotta, ja maanviljelijäksi ryhdyin 13 vuotta sitten.
Edelleen jatkan tätä samanlaista polkua, kuin Matti esi-isä ja Toivo-pappakin tekivät. Monta kertaa on lyöty vasaralla naulaan ja sormille. Jokainen meistä tarvitsee rohkaisua ja toivottavasti saa sitä edetessään elämässään.
Olkoon tämä sinulle rohkaisu, teitpä tai olitpa mitä hyvänsä.
Mikko Salmu
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä