Takkatulen hulmutessa mietin, kuinka sitä ihminen muistelee edesmennyttä? Kauniisti ja kunnioittavasti. Nähdään ihminen juuri niin mukavana ja taitavana, kuten hän oli eläessään. Se on kunnioittamista.
Liian harvoin muistellaan eläessä, kuinka hieno ihminen onkaan nyt olemassa. Ajattelin kirjoittaa nyt elävästä isästäni viestin kaikille meille.
ARVO-ISÄNI matka alkaa Kalajoelta. Sinne synnyit Ilmari-pappan ja Aino-mummun ihmeteltäväksi kuusilapsiseen maatilan perheeseen kolmanneksi vanhimpana.
Isomummoni Rauha-mummu eli myös siellä teidän kanssa saman katon alla. Tiivis yhteisö ja elämän laaja kirjo kaikenlaisia tapahtumia piti teidät aktiivisena. Koko kylän tunnettuna kyläpaikkana, vieraita riitti. Nisua ja kahvia kului. Samoin myös pirtissä leijui nortin savu, kun he tuhkat saapasvarteen karistivat.
Rauha-mummu herätti teidät aamuisin kouluun. Kuulemma oli useamman kerran käynyt vintin portailta sanomasa: ”Nouskaapa nyt kouluu, koulu alakaa kohta.”
Koulunkäynti ei ollut lempiaiheistasi, kuten kävi myös minulle. Ainekirjoitukset olivat todella tuskallisia hetkiä. Ajatukset eivät vaan piirtyneet vihkoon. Sait ehdot yläasteella, mutta onnistuit kekseliäisyydelläsi pääsemään ne läpi ja siirtymään seuraavalle luokalle. Puhuminen kyllä onnistui ja onnistuu vieläkin.
Koulusta päästyäsi, olit innoissasi menossa maatilan hommiin pellolle. Siellä intoa riitti ja sitä on riittänyt nykypäiviin saakka.
Mopojen virittäminen ja joskus karkuun ajaminen kuuluivat siihen aikaan sinun seikkailunhaluiselle ja normeja rikkovalle ainutlaatuiselle persoonallesi.
OLIT AJELEMASSA kaverisi kanssa autolla ja istuit siinä kyytillä, kun huomasit pari tyttöä kävelemässä Kalajoen keskustan tuntumassa. Huusitte heille ja he tulivat kyytiin. Samalla keskustelut johtivat maatilan juttuihin ja toinen tytöistä kertoi, että ”Meillä on Volvobm Valmetti.” Johon isä oli sanonut: ”Ei kenelläkään Kalajoellakaan ole niin se täytyy lähteä kahtomaan.”
Elettiin 80-luvun puoltaväliä ja tämä toinen tytöistä on nyt minun äitini. He lähtivät käymään Kauhalla Merijärvellä ja siellähän vain oli Volvobm Valmetti pihalla. Isä oli silloin tuumannut, että tänne minä tulen vävyksi ja isännäksi.
Ajelu kesti niin myöhään, että koulun asuntolat menivät lukkoon ja olitte yön neljästään autossa. Aino-mummuni oli kysellyt, kun tulit kotiin että: ”Miten se näin myöhään meni?” No se joskus menee.
Arvo-isäni rupesi tämän tapahtuman johdosta käymään siinä talossa kylässä, missä oli se Volvobm Valmetti. Tapasit Toivo-pappani ja Aune-mummuni, appiukkosi ja anoppisi. Kuljit metsähommissa Toivo-pappan kanssa ja olit kiinnostunut maanviljelystä. Olit myös maatalouslomittajana.
Toivo-pappa ja sinä olitte kuin veljekset. Se sama asenne, tekemisen meininki ja aikaansaaminen olivat teidän juttu. Tiedä, vaikka olitte aikaisemminkin tavanneet toisenne.
Kun Toivo-pappalta meni yhteisellä mehtäsavotallanne selkä ja myöhemmin hän joutui sairaseläkkeelle, niin maatilan tulevaisuus oli vaakalaudalla. Arvo-isäni oli tuumannut, että ”elkää myykö mitään, minä kyllä voin jatkaa tästä.” Ja niin se tila, mitä kävit katsomassa vuosia aiemmin, kävi toteen. Pääsit vävyksi ja isännäksi Kauhantilalle.
MUISTAN ISÄNI ahkerana ja määrätietoisena. Mukaan oli lisätty mausteeksi huumorintajua, rohkeutta ja intuitiivinen näkemys asiasta kuin asiasta. Opetit minut ajamaan koneilla jo niin pienenä, että olin ajanut traktorilla jo 10 vuotta, kun sain traktori kortin.
Kehitit vauhdilla maatilaa, jonka rattiin pääsit. Syntyi kolme lasta siinä samalla. Otit rohkeita askelia ja rakensit Merijärvelle ensimmäisen robottinavetan 2007. Silloin joku oli tuumannut, että konkurssiin taitaa mennä.
Ei mennyt, koska sinun tavoitteesi oli vahvempi kuin konkurssin. Muistan myös, kuinka me tehtiin peltoremontteja ja siirrettiin maata isoja määriä omien töitten lisäksi. Kaivureita ja uusia koneita tuli monena vuonna peräkkäin. Peltoa yhtenä vuonna tuli yli 60 hehtaaria kerralla lisää. Yhteen aikaan pyöritettiin kahteen mieheen 90 lehmän navettaa, 100 nuorta karjaa ja 140 hehtaaria viljeltiin siinä samalla ja kävit vielä kylvämässä 100 hehtaaria toisille. Oli se käsittämättömän tehokasta ja aikaan saavaa aikaa. Vieläkin ihmettelen, miten pystyttiin tuohon.
Opetit minulle filosofisia oivalluksia, joista on ollut valtavasti apua minulle matkan varrella. Yksi mieleenpainuvin on ollut tämä: ”Muista käyttää kääntyessäsi koko tila hyödyksesi, niin kärry on jo valmiiksi oikeassa suunnassa.” Kotimme oli myös suosittu paikka kylän miehille, jonne mahtui huumoria ja nauru raikasi.
VIINA ON ollut meidän suvussa kirous. Se me ollaan isän kanssa yhdessä voitettu ja pysäytetty sukupolvelta toiselle siirtyneenä rasitteena. Ei tule enää viina pysäyttämään tätä matkaa. Toki minulla siihen liittyy ihmeitä ja yliluonnollisia kokemuksia, että olen päässyt viinasta eroon.
Isäni, niin sanottu, näkymätön puoli on kiehtonut minua pitkään. Kuinka tarpeet on täyttyneet. Vaikka on ollut minkälaisia ongelmia, aina on löytynyt vastaukset kysymyksiin. Rahaa on aina ollut ja on ollut kaikkea mitä on osannut kuvitella mielessään. Toki on nähty joskus paljon vaivaa. Tehtyjä työtunteja ei näv missään lapussa ylhäällä. Työtuntien perusteella, olisit jo varmasti ansainnut eläkkeesi.
PÄÄSIT myös poikani pappaksi, joka on teille molemmille tärkeää. Kuinka poikani odottaa sinua ja sinä häntä. Päästelette yhdessä Valmetilla auringon laskuun. Kummatkin kysytte toiseltanne: ”Eihän vielä ole nukkumaanmeno aika?”
Tätä voisin kutsua elämäksi, mistä ei tapahtumia ja oppimisia puutu. Tämä kaikki jatkuu loppuun asti.
Toivottavasti kaikilla ihmisillä on ystäväpiirissä yksi Arvo.
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä