Kun Venäjän panssarit vyöryivät Ukrainan rajan yli helmikuussa 2022, kyse ei ollut vain hyökkäyksestä valtiota vastaan, vaan vapauden kimppuun. Euroopan sydämessä ei pitänyt enää koskaan syttyä sotaa, mutta todellisuus paljasti hyökkääjän kasvot.
Sodan epäoikeudenmukaisuus sytytti suomalaisiakin toimintaan. Ukrainaa haluttiin tukea. Vapauden ystäviä, isänmaanystäviä ja velvollisuudentuntoisia suomalaisia nuoria miehiä lähti taistelemaan Ukrainan puolesta.
Sota vaatii myös raskaan hinnan. Kuolema on sodassa alati läsnä.
”Olin ensimmäisen Ukrainassa kaatuneen suomalaisen muistotilaisuudessa”, muistelee Ylen Ukrainan-toimittaja ja kirjailijana tunnettu Maxim Fedorov.
Fedorov oli sodan alkuvaiheessa tavannut muutamia suomalaisia, jotka olivat tulleet puolustamaan Ukrainaa. Mutta suomalaistaistelijan kuoleman hän kohtasi henkilökohtaisesti Kasper Alhoniemen muistotilaisuudessa – ensimmäisen suomalaisen vapaaehtoisen, joka menetti henkensä Ukrainan maaperällä.
”Autoin myös pikkaisen yhdistystä, joka hoiti byrokraattisia järjestelyitä kaatuneen suomalaisen ruumiin saamiseksi kotiin. Se ei ollut kovin helppoa, mutta järjestyi loppujen lopuksi”, Fedorov kertoo.
Huhtikuuhun 2025 mennessä arviolta noin sata suomalaista on lähtenyt vapaaehtoisina taistelemaan Ukrainan puolesta. Ulkoministeriö ei kerää systemaattisesti tietoa vapaaehtoisten tarkasta määrästä.
Ulkoministeriön mukaan kaatuneita tai taistelussa kadonneita suomalaisia on kymmenkunta. Fedorov ei ollut tavannut näitä suomalaistaistelijoita heidän eläessään Ukrainassa.
Hän tapasi maaliskuussa kaatuneiden omaisia, jotka olivat vierailulla Ukrainassa.
”Tilaisuus oli herkkä. Kyyneleitä virtasi ja tilaisuus oli tunteikas”, Fedorov kertoo.
Ukrainassa suhtaudutaan suomalaisiin myönteisesti – ei vain vapaaehtoistaistelijoihin vaan ylipäätään suomalaiseen apuun ja tukeen. Vastaanotto on lämmin.
Suomalaisten taistelutaitoja ja motivaatiota arvostetaan.
”Ukrainan sotilastiedustelun päällikkö Kyrylo Budanov sanoi, että suomalaistaistelijat ovat toista maata. Tuo kommentti on ymmärrettävä, koska Suomessa on yleinen asevelvollisuus ja varusmiespalvelus, kun monissa muissa niitä ei ole. Suomalaisia on koulutettu ja valmistettu erityyppisiin taisteluihin”, Fedorov toteaa.
”Olin ensimmäisen Ukrainassa kaatuneen suomalaisen muistotilaisuudessa”, muistelee Ylen Ukrainan-toimittaja ja kirjailija Maxim Fedorov. Hän on myös kohdannut kaatuneiden omaisia, jotka vierailivat Ukrainassa. Fedorov kertoi kokemuksistaan Kokkolassa. Kuva: Jens Oja
HEISTÄ kaikki eivät enää palaa kotiin. Tässä on tarina seitsemästä suomalaisesta vapaaehtoisesta, jotka kaatuivat Ukrainassa.
Seitsemän veljestä – suomalaisia, jotka antoivat kaikkensa Ukrainan vapauden puolesta. Heitä on enemmänkin, ja jokainen ansaitsee oman tarinansa.
Tamperelainen Kasper Alhoniemi oli ensimmäinen suomalaistaistelija, joka kaatui Ukrainassa. Hän kuoli 10. kesäkuuta 2023 Zaporižžjan rintamalla. Hän liittyi kansainväliseen legioonaan ja osallistui Harkovan alueen vapauttamiseen. Palattuaan Suomeen hän ei voinut jäädä. Sota ja halu auttaa ukrainalaisia kutsuivat. Kasper liittyi palattuaan Ukrainan sotilastiedustelun erikoisyksikköön. Hänen elämänsä päättyi Lobkoven kylän lähellä venäläisen panssarivaunun tulituksessa. Hänet julistettiin 23-vuotiaana ensin kadonneeksi, ja kuukausia myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin taistelupaikalta.
Toinen suomalainen vapaaehtoinen kuoli lokakuussa 2023 Luhanskin alueella, Kreminnan suunnalla. Hän oli ottanut vuorotteluvapaata työstään Imatran pelastuslaitokselta lähteäkseen sotarintamalle.
Taistelijanimellä ”Samson” tunnettu 21-vuotias vapaaehtoinen oli kotoisin Itä-Suomesta. Vain muutamaa kuukautta varusmiespalveluksen jälkeen hän lähti suoraan sodan todellisuuteen. Hän palveli Bravo-komppaniassa Bahmutin alueella, jossa etulinja nieli miehiä ja koneita. ”Samson” kaatui helmikuussa 2024 lennokki-iskussa. Hänen taistelutoverinsa muistivat hänet rohkeana ja hyväntuulisena – sellaisena, joka vitsaili vielä hetkeä ennen taistelua.
Heinäkuussa 2024 Donetskin pohjoispuolella suomalainen vapaaehtoinen menetti henkensä. Hänen nimeään ei ole julkistettu, mutta hänen panostaan ei ole unohdettu. Suruviestin toi Sodan kokeneet ry.
Ville Mykkäsen elämä kulki politiikasta sotilaaksi. Hän oli 26-vuotias keskustanuorten aktiivi Pohjois-Pohjanmaalta, mutta päätti loppuvuodesta 2023 vaihtaa sanat tekoihin ja lähteä puolustamaan Ukrainaa. Elokuussa 2024 hän kaatui Luhanskin alueella lennokki-iskussa. Hän uskoi, ettei Euroopan vapaus ja Ukrainan itsenäisyys ole vain ukrainalaisten taakka. Hän oli idealisti ja sankari, joka jätti poikkeuksellisen toiveen kuolemansa varalle: hänen ruumiinsa tuli tuhkata ja tuhka jakaa kahtia – toinen osa Suomeen omaisille ja toinen osa ladattavaksi kranaattiin Ukrainan asevoimien käyttöön.
Toinen nimetön suomalainen vapaaehtoinen kaatui samana kuukautena Luhanskin alueella. Hän taisteli siellä, missä tulitus oli jatkuvaa ja yö hiljaisempi kuin kuolema. Hänen läheisiään on haluttu suojella, mutta hänen muistonsa on osa tätä veljestarinaa.
SUOMALAINEN lääkintämies ”Sipa” ei kääntänyt selkäänsä. Hän toimi lääkintämiehenä kansainvälisessä jalkaväkijoukkueessa – sitoi, kantoi ja pelasti. Hän luopui lähes kaikesta lähteäkseen Ukrainaan, vastoin äitinsä tahtoa. Marraskuussa 2024 hän menehtyi pelastustehtävissä Itä-Ukrainassa. Hänen uhrauksensa oli inhimillinen: hän antoi henkensä toisten puolesta.
”Sipa” on suomalainen sotasankari, joka kaatui puolustaessaan sitä, mihin uskoi. Nyt hän suojelee näitä arvoja pilvien päältä muiden kaatuneiden kanssa”, kertoi vapaaehtoisia avustava Your Finnish Friends sosiaalisessa mediassa.
Aleksi Lysander oli legenda jo eläessään. Entinen Ranskan muukalaislegioonan sotilas, seikkailija ja ammattilainen, joka tiesi mitä teki. Tuomas Kyrö kirjoitti hänestä kirjan Aleksi Suomesta, jossa kuvataan hänen elämäänsä taistelukenttien ja vakaumuksen miehenä. Hän kaatui vuoden 2024 lopussa Itä-Ukrainassa. Hänen viimeinen tehtävänsä ei ollut käsky – se oli valinta.
”Sankari on poistunut, lakki päästä”, kirjoitettiin Sodan kokeneet -yhdistyksen Facebook-sivuilla.
Seitsemän miestä. Seitsemän eri polkua. Seitsemän päättynyttä elämää. Yksi yhteinen tahto puolustaa vapautta. Kuva: Tapani Postila/Gemini
SEITSEMÄN miestä. Seitsemän eri polkua. Yksi yhteinen tahto puolustaa vapautta.
Heidän tarinansa eivät ole vain kertomuksia sodasta vaan ihmisyydestä, rohkeudesta ja uskosta siihen, ettei pahuuteen saa jäädä vastaamatta.
Heitä oli seitsemän, mutta heidän kaltaisiaan on enemmän. Tämän sodan ei olisi pitänyt olla heidän. Silti he valitsivat sen.
Heidän uhrauksensa ei unohdu.
