Ei vielä ihan sata vuotta sitten, mutta lähes: Helsingissä Hietaniemen krematoriossa suoritettiin nimittäin Suomen ensimmäinen virallinen tuhkaus 99 vuotta sitten maaliskuun 24. päivänä 1926. Hietaniemen krematorio on Suomen ainoa yksityinen ja säätiömuotoinen krematorio, jonka toiminnasta vastaa Krematoriosäätiö.
Yhdeksänkymmenenyhdeksän toimintavuoden aikana vainajien tuhkausmäärät ovat kasvaneet alkuvuosien muutamista kymmenistä yli 3 000:een vuodessa.
”Vuonna 1926 aloitti ensimmäinen ja ainoa krematorio Suomessa. Hietaniemen krematorio palvelee kaikkia uskonnosta tai maailmankatsomuksesta riippumatta. Eli kaikki ovat tervetulleita käyttämään meidän palveluita”, Krematoriosäätiön toimitusjohtaja Mikael Wilén sanoo Ikuisuusmedian haastattelussa.
”Tie tähän pisteeseen on ollut aika pitkä. Kuolinpolttoa ryhdyttiin miettimään 1800-luvun lopulla. Silloinhan Suomessa elettiin vielä Venäjän vallan alla, joten oli vaikea organisoitua millään lailla, ja meni aikaa että minkäänlainen yhdistys ylipäätään pystyttiin perustamaan”, Wilén sanoo.
”WILHELM Bolin kokosi ihmisiä aatteen taakse. Hän ryhtyi selvittämään, miten olisi mahdollista perustaa kuolinpolttoyhdistys. Siitä krematoriotoiminta lähti sitten Suomessa liikkeelle. Vuonna 1926 saatiin rakennettua tämä Hietaniemen krematorio Helsingin kaupungin avustuksella. Helsingin kaupunki antoi tontin vuokralle ja lisäksi miljoonan markan lainan.
”Nyt Suomessa on 23 krematoriota. Hietaniemen krematorio ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon”, Wilén korostaa
”Kun kuolinpolttoyhdistystä perustettiin, ev.lut. kirkko ei hyväksynyt tuhkausta hautausmuotona. Vuonna 1964 ev.lut. kirkko rakensi ensimmäisen krematorionsa, ja vasta silloin näkyi konkreettisesti se, että kirkko hyväksyy tuhkauksen hautausmuotona.”
TUHKAUSTOIMINNAN käynnistämistä ja sille hyväksynnän hankkimista näkyvimmin ajanut filosofi ja yliopiston kirjastonhoitaja Wilhelm Bolin ja hänen hengenheimolaisensa tulivat monipuolisesti eri yhteiskunnan eri osa-alueilta. Myös ensimmäiset tuhkatut edustivat monenlaisia ihmisryhmiä.
”Siellä oli aika laaja skaala. Ei voida sanoa, että kirkkoon kuulumattomat olisivat olleet ainoita asiakkaita. Oli eri uskontokuntia, erilaisia maailman katsomuksia. Karrikoiden voisi sanoa, että taiteilijat ja oppineet olivat ensimmäisiä krematorion asiakkaita”, Wilén sanoo.
Hieman yli 60 prosenttia suomalaisista kuuluu tällä hetkellä evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Helsingissä noin 46 prosenttia. Isoissa kasvukeskuksissa on ollut viime vuosikymmeninä runsaasti muuttovoittoa, ja keskuksiin on asettunut monenlaisiin uskontoryhmittymiin kuuluvia ihmisiä. Näin ollen kirkkoon kuulumattomien määrä on lisääntynyt, koska yhä harvempi tuntee yhteenkuuluvuutta evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
”Kirkko pohtii koko ajan näitä perimmäisiä kysymyksiä (kirkkoon kuulumista)”, Wilén sanoo.
Wilénin mielestä näistä seikoista ei voida kuitenkaan vetää suoraa johtopäätöstä, että kirkkoon kuulumisen vähentyminen olisi ainoa selitys tuhkahautauksen merkittävälle kasvulle viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
PAREMPI selitys tuhka-ja uurnahautauksen merkittävälle kasvulle on edellisten seikkojen sijaan se, että tuhkaus on mahdollistanut tuhkan tai uurnan hautaamisen hautausmaille, joille perinteinen arkkuhautaus ei ole enää mahdollista. Sukuhautaan, jota omaiset haluavat vaalia, voi periaatteessa haudata useita tuhkauurnia. Hautakiveen tai hautamuistomerkkiin omaiset voivat tietenkin lisätä vainajan nimen tai uuden muistomerkin hautapaikalle.
Kuinka paljon tuhkausten määrä on tilastojen mukaan lisääntynyt vuodesta 1992? Valtavasti. Vuonna 1926 Suomen ainoassa ja ensimmäisessä krematoriossa Hietaniemessä tehtiin 64 tuhkausta; vuonna 2024 tuhkauksia suoritettiin 3 512.
”Ennätysvuosi Hietaniemen krematoriossa oli vuonna 2023. Silloin tuhkauksia tehtiin 4089. Syynä tähän oli se, että Honkanummen krematorio oli hetkellisesti pois käytöstä”, Wilén sanoo.
Kun ensi vuonna tulee kuluneeksi tasan sata vuotta ensimmäisestä tuhkauksesta Hietaniemen krematoriossa, Wilhelm Bolenin ja muiden Suomen tuhkaustoiminnan pioneerien tekemää historiallista työtä tullaan muistamaan erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
MIKAEL WILÉN
”Olen ollut hautausalalla kolmekymmentä vuotta. Krematoriosäätiöllä olen ollut hieman yli kymmenen vuotta. Aloitin seurakuntapuutarhurina Karkkilassa ja Karjaalla. Sitten olin Espoon seurakuntayhtymän hautatoimiston esimiehenä ja sieltä tulin tänne Krematoriosäätiön toimitusjohtajaksi. Kuolema on siis tuttu ”alusta”.
”Kuolemahan on elämän pääongelma. Kuolema on konkretiaa meidän kaikkien jokapäiväisessä elämässä. Koen tärkeäksi, että voin olla avuksi ihmisille näissä kysymyksissä.”
”Vaikuttaa siltä, että konkretian (kuolema ja hautaaminen) kanssa tekemisissä seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä olevat ovat taustaltaan joko seurakuntapuutarhureita tai hortonomeja”, Wilén naurahtaa.
”Olen opiskellut lisäksi talousasioita, jotta ymmärrän miten tällainen organisaatio toimii.”
”Olen Suomen hautaustoiminnan keskusliiton hallituksen puheenjohtaja. Minut valittiin vastikään jatkamaan tehtävässä vuodeksi.”
Muut kaksikymmentäkaksi krematoriota, joita operoivat evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat, sijaitsevat pääosin isoissa tai keskisuurissa maakuntakeskuksissa. Jos kartalle vedetään länsi-itä -suunnassa linja välille Vaasa-Kuopio-Joensuu, linjan pohjoispuolelle jäävät vain Kokkolan, Oulun, Kajaanin ja Rovaniemen krematoriot.
Suomen krematorioissa tuhkattiin kirkon tilastojen mukaan vuonna 2023 yhteensä 39 076 vainajaa. Määrä on 64 prosenttia kaikista Suomessa kyseisenä vuonna kuolleista. Vuonna 2023 Suomessa kuoli 61 400 ihmistä.
Tuhkaamisten määrä on vain lisääntynyt viime vuoden aikana, eikä eri arvioiden mukaan suunta tule olemaan missään tapauksessa laskusuunnassa. Täysin virallista ja kaikkia krematorioita käsittävää lukua vuodelta 2024 ei ollut vielä saatavilla, mutta kirkkohallituksen ja Suomen hautaustoiminnan keskusliiton alustavien tilastojen mukaan tuhkausten määrä lisääntyi prosentuaalisesti samalla vauhdilla kuin koko 2020-luvun alun aikana. Esimerkiksi Kokkolan seurakuntayhtymässä tuhkattiin vuonna 2024 (640) sata vainajaa enemmän kuin vuonna 2023. Kuopion seurakuntayhtymän alueella tuhkattiin vuonna 2024 1730 vainajaa.
Tavivaaran kappeli Rovaniemellä on Suomen pohjoisin krematorio. Kuva: Matias Toropainen
Sekä kirkkohallituksessa että opetus-ja kulttuuriministeriössä ja tietenkin evankelis-luterilaisissa seurakunnissa on jo vuosien ajan esitetty, että Suomeen pitäisi rakentaa tai ainakin saada rakenteille vähintään neljä uutta krematoriota. Suomen hautaustoimistojen liitosta ja Suomen hautaustoiminnan keskusliitosta on viestitty samasta asiasta vuosien ajan.
ESTEENÄ tai vähintään hidasteena uusien krematorioiden rakentamiselle on se, että tällä hetkellä hautaustoimilain mukaan luvan krematoriolle voivat saada vain seurakunnat tai säätiöt. Lisäksi krematorion on oltava voittoa tuottamaton laitos. Täysin yksityiset ja markkinaehtoiset toimijat ovat pyrkineet markkinoille, mutta lupia niille ei ole myönnetty.
”Minusta edelleen paras vaihtoehto ovat seurakunnat. Ne voivat perustaa krematorioita yhteishankintana”, totesi Hautaustoiminnan keskusliiton pääsihteeri Matti Halme Ylen haastattelussa viime keväänä (25.5.2024).
TÄLLÄ hetkellä Suomen krematorioiden tuhkauskapasiteetti on siis täysin käytössä. Lisäksi esimerkiksi Lapissa ja Pohjois-Suomessa omaiset joutuvat hankkimaan lähiomaisensa tuhkaamiseen palvelut satojen kilometrien matkojen päästä.
Ikuisuusmedian haastattelussa aiemmin tänä vuonna kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo sanoi Suomen krematorioverkostosta seuraavasti:
”Krematorio on käytännössä kaikilla sellaisilla seurakuntatalouksilla, joille se on mahdollista, mutta verkosto ei ole alueellisesti kattava. Hautaustoimilain mukaan myös kunnat ja valtio voivat ylläpitää krematoriota. Tehtävä voisi kuulua esimerkiksi hyvinvointialueille alueellisesti tasapuolisen krematorioverkoston luomiseksi. Yksityiselle toimijalle ongelmana on rahoitus, koska krematoriotoiminta ei saa tuottaa voittoa.”
