Kuolema koskettaa | Tyhjä syli saa näkyvän muodon – muistomerkit kertovat sanattomasta surusta ympäri Suomen

Tiistaina 23. syyskuuta vietettiin valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää, ja samana päivänä Nivalassa siunattiin käyttöön Pyhän sydämen muistolehto. Paikka, jossa sanaton suru saa konkreettisen muodon. Patsaan kivijalkaan on tiivistetty muistolehdon koskettavat ajatukset kahteen lauseeseen: ”Lapselle, jonka menetimme” ja ”Lapselle, jota emme koskaan saaneet”.
Muistolehto on tarkoitettu niin lapsensa menettäneille kuin niille, joiden syli on jäänyt tyhjäksi. Muistolehto on siis hiljentymispaikka niillekin, jotka ovat tahtomattaan jääneet lapsettomiksi.

NIVALAN seurakunnassa muistolehtoa on valmisteltu huolella. Sijainti valittiin kirkon välittömästä läheisyydestä, jotta paikka olisi helposti saavutettava ja esteetön. Muistolehdossa on tilaa liki 1800 nimilaatalle, ja se tarjoaa samalla myös hiljentymisen ja pysähtymisen paikan. Penkeillä voi kuunnella sanomakellojen sointia, ja keskelle kohoava nivalalaisen taiteilija Riitta Latvala-Erkkilän pronssipatsas antaa muodon näkymättömälle kaipaukselle. Patsaan nimi on virallisesti ”Siipeis suojaan”.
Rakennushankkeen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy, kivimuuri on Loimaan Kiven käsialaa. Siunaamisen toimittaa lääninrovasti Kari Tiirola.

Nivalan seurakunnan Pyhän sydämen muistolehdon siunasi käyttöön lääninrovasti Kari Tiirola. Kuva: Paula Petäjäjärvi

Ikuisuusmedia haastatteli ennakkoon Nivalan kirkkoherraa Sanna Jukkolaa, joka avasi Nivalan muistolehdon monia ja tärkeitä merkityksiä.
”Nivalasta on puuttunut paikka, missä voi saada lohtua suruista suurimpaan: oman lapsen menettämiseen sekä siihen hiljaiseen suruun, kun syli onkin toiveista huolimatta jäänyt tyhjäksi. Kun tuhkausten yleistyessä aloimme suunnitella muistolehtoa, oli alusta asti selvää, että tässä yhteydessä tahdomme laittaa myös tämän asian kuntoon. Tiedän, että asia koskettaa täällä Nivalassakin monia. Olen tyytyväinen, että nyt meilläkin on paikka, missä hiljentyä juuri tämän surun äärellä. Olen saanut asiasta paljon hyvää palautetta”, Sanna Jukkola kertoo.
”Myös itse muistolehto tuntuu tulevan tarpeeseen. Tuhkahautaukset yleistyvät myös maaseudulla eikä vähiten siitä syystä, että nuorempi sukupolvi on asettunut asumaan muualle. Moni kysyy: kuka minun hautaani tulevaisuudessa hoitaa? Muistolehto on yksi mahdollinen vaihtoehto, ja ratkaisee tämän haasteen”, Jukkola jatkaa.

Nivalan muistolehdon patsaan on suunnitellut nivalalainen taiteilija ja opettaja Riitta Latvala-Erkkilä. Kuva: Ritva Oja

SIEVISTÄ, Nivalan naapurikunnasta, löytyy myös vastaava muistolehto. Sievin kirkonkylän ylähautausmaalla sijaitseva muistomerkki ”Lapselleni, jota en saanut pitää” paljastettiin vuonna 2004. Kiveen hakattu viesti on pysäyttänyt monet ohikulkijat ja tarjonnut hiljentymispaikan niille, joiden suru jäi ilman nimeä tai hautapaikkaa. Sytytetyt kynttilät ja kukat kertovat, että paikka elää edelleen ihmisten mielissä ja sydämissä.
Muistomerkin pystyttäminen oli tuolloin merkittävä avaus: se toi julkisuuteen surun, josta oli totuttu vaikenemaan. Menetystä ei voi mitata, mutta sen tunnustaminen antaa luvan jatkaa eteenpäin.

MATKAA Sievistä voisi jatkaa eri puolille Suomea seuraavia Tyhjän sylin -muistomerkkejä kohti. Muistomerkit muodostavat hiljaisen kartan ympäri Suomen. Ne ovat pysähdyspaikkoja, joihin on tallentunut lohtua, toivoa ja yhteisöllisyyttä. Jokainen muistopaikka kertoo tarinaa siitä, miten näkymätön suru on saanut näkyvän paikan.
Esimerkiksi Oulussa Oulujoen hautausmaalla sijaitseva Tyhjän sylin -muistomerkki on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta. Sen äärelle kokoonnutaan yhä sytyttämään kynttilöitä ja pitämään muistohetkiä.
Pudasjärvellä Riekinkankaan hautausmaan Muistokumpu siunattiin käyttöön syksyllä 2020. Sen keskellä on Tyhjän sylin -muistomerkki, joka kertoo surun ja lohdun rinnakkaisuudesta.
Joensuussa Tyhjän sylin -muistomerkkiä alettiin suunnitella ja rakentaa vuonna 2024. Paikka sijaitsee Ristinkappelin läheisyydessä ja on yksi uusimmista avauksista Itä-Suomessa.
Viinamäen hautausmaalle Siilinjärvelle perustettu muistopaikka siunattiin käyttöön keväällä 2025. Paikka sijoittuu Aaron portin läheisyyteen ja kertoo paikallisten aktiivisesta toiveesta saada oma tila surulle.
Lisäksi monilla paikkakunnilla — kuten Seinäjoella (2009), Janakkalassa (2021) ja Imatralla — on omat Tyhjän sylin -muistomerkkinsä. Yhteinen nimittäjä kaikille näille on tarve antaa sanaton mutta näkyvä tila surulle, joka muuten jäisi yksityiseksi ja näkymättömäksi.

TYHJÄN SYLIN -AJATUS on osa kansainvälistä liikehdintää. Englanninkielinen Empty Arms -liike ja vastaavat tukimuodot ovat olleet olemassa Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1990-luvulta lähtien. Suomessa perinne alkoi vahvistua 1990-luvun lopulla hartaus- ja messuperinteenä, ja 2000-luvulla syntyivät ensimmäiset fyysiset muistomerkit.

Sievissä vuonna 2004 paljastettu muistomerkki on sis yksi varhaisista esimerkeistä. Sen jälkeen uusia paikkoja on avattu tasaisesti, erityisesti 2010-luvulta alkaen. Perinteen taustalla ovat niin seurakunnat kuin järjestöt, kuten Lapsettomien yhdistys Simpukka ry ja Käpy – Lapsikuolemaperheet ry, jotka ovat antaneet äänen kokemuksille, joista on ollut vaikea puhua.

MENETYS, joka jättää syliin tyhjyyden — olipa se keskenmeno, kohtukuolema, varhainen kuolema tai tahaton lapsettomuus — koskettaa ihmisen perusturvaa ja toiveita. Usein suru on kaksinkertainen: käsitellä menetystä yksityisesti ja lisäksi löytää sanoja, jotka auttavat muita ymmärtämään. Muistopaikat tekevät sen mahdolliseksi: ne antavat surulle julkisen, mutta lempeän paikan, jossa voi pysähtyä ilman selitystä.
Tämä ei poista kipua, mutta antaa luvan tunnustaa sen ja hakea lohtua. Kuten eräs vanhempi sanoi: “Kun kukaan ei tiennyt, minne mennä, tämä paikka kertoi, että meidänkin surumme on totta.”

SEURAAVAT lainaukset ovat Simpukka ry:n ja Käpy ry:n julkaisuista:
“Oman lapsen kuolema on eräs ihmiselämän raskaimmista kokemuksista. Tämä repii ja särkee vanhempien sydämen riippumatta siitä, minkä ikäinen lapsi oli.”
— Käpy ry
“Monien lapsensa menettäneiden vanhempien mielestä lapsen kuolema on vaiettu aihe yhteiskunnassamme. Lapsen kuolema on jotakin normista poikkeavaa ja siksi suurimmalle osalle ihmisistä vieras asia.”
— Käpy ry

“Elämä on arvokasta ilman lastakin. Elämästä löytyy monenlaisia ilonaiheita ja voimavaroja vaikka toive lapsesta ei toteudu.”
— Simpukka ry

“Surrakin yhä saa. Suru saattaa olla edelleen läsnä hetkittäin ja saattaa aktivoitua joissain tilanteissa.”
— Simpukka ry

“Hyvin harva pystyy kohtaamaan asian aidosti. Esimerkiksi ainoastaan yksi ihminen on kysynyt minulta, miltä lapseni näytti. Tuntuu, että ihmiset välttelevät ja pelkäävät aihetta. Työpaikoilla muistetaan kyllä kukkasin, jos vaikka jonkun isä on kuollut. Itse en saanut työyhteisöltä edes korttia.”
— Käpy ry:n vertaistukisivun kertomus vanhemmalta

Lähteet: Nivalan seurakunta ja muut ev.lut. seurakunnat, Simpukka ry, Käpy ry, Wikipedia.