Armoitettu sananikkari, pietarsaarelainen toimittaja ja muusikko Heimo Riihimäki menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 14. tammikuuta. Heimo oli yksi pitkäaikaisimpia työtovereitani Pietarsaaren Sanomissa.
Tätä kirjoitusta varten pyysin muita hänen kanssaan työskennelleitä kuvailemaan Heimoa muutamilla adjektiiveilla. Ja niitähän löytyi: jäljittelemätön humoristi, älykäs, vaatimaton, tehokas introvertti, luova vaeltaja, hyväntahtoinen, nokkela, nöyrä, monilahjakas, oivaltamisen ruhtinas.
Itse lisäisin listaan vielä ainakin korvaamattoman. Tämä ominaisuus korostui esimerkiksi kesäloma-aikoina, kun työväki oli vähissä. Heimo osasi ottaa vastuuta ja käyttää monipuolista lahjakkuuttaan taikomalla melkeinpä tyhjästä juttuja palstojen täytteeksi.
Heimolla oli kanttia kirjoittaa uutisia myös vähemmän kiinnostavista aiheista. Tunnustan itse esihenkilönä motivoineeni häntä pariin kertaan Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskelalta lainatulla ja hieman tuunatulla lauseella ”Olet paras meistä kestämään tämän kohtalon”.
Pelastajakin hän oli. Kun deadline lähestyi, eikä päätoimittajalla ollut ainuttakaan tolkun ajatusta pääkirjoitukseen, Heimo sivalsi sellaisen vartissa. Hänen kolumninsa sisälsivät lukuisia helmiä. Kun keskustelu maahanmuutosta kävi maassa kiivaana 2010-luvun puolivälissä, Heimo näytti eräässä kolumnissaan kaapin paikan ytimekkäästi: ”Useimmat meistä ovat ulkomaalaisia”. Siinäpä ajattelua kerrakseen hiekkalaatikon ulkopuolelta.
Heimo oli täsmällinen sanankäyttäjä. Hänellä oli harvinainen kyky tiivistää sanottavansa olennaiseen. Jos puolentoista tunnin lehdistötilaisuuden anti piti pusertaa 1800 merkkiin eli noin A4-liuskaan, Hempalta se onnistui takuuvarmasti. Jo ennen toimittajan uraansa hän oli hankkinut kannuksia lauluntekijänä ja kuplettimaakarina, mistä hän epäilemättä kykeni ammentamaan rohkeutta sanoa asiat osuvilla päälauseilla.
Jokainen Pietarsaaressa suomenkielistä musiikkia tekevä tunsi Heimon. Jo teinipoikana hän liittyi Omakuva-yhtyeeseen. Tunnetuimmaksi, koko maankin mitassa, kokoonpanoksi muodostui St. Petersaari 1970-80-luvuilla sekä uudelleen 2000-luvun alkupuolen vuosina. Heimon kitaraa, mandoliinia ja huilua kuultiin monissa projektibändeissä kaiken aikaa. 1990-luvun puolen välin paikkeilla hän kunnostautui uniikkien laulujen kirjoittajana Pietarsaaren Näyttämön suosittuihin revyisiin.
Jo Omakuvan ajoilta bändikaverit muistavat Heimon hurjista huilusooloista ja riehakkaista lavaesiintymisistä, joissa hänen jalkatyötään eivät sotkeneet edes lavalle ristiin rastiin vedetyt piuhat.
”Musiikin tekijänä ja esittäjänä Heimo oli lahjakas, tarkkakorvainen ja tavattoman luova. Musiikin teoriaa hallitsevana hän oivalsi biisien koko rakenteen nopeasti ja vaivattomasti, mikä helpotti biisien sovitustyötä. Heimon omissa, omaperäisissä lauluissa voi kuulla syrjäisten äijäpöytien, mieliharmien, sydänsurujen ja iloistenkin hetkien rosoista puheensorinaa”, vuosikymmeniä samoja sointuja Heimon kanssa tapaillut Kari Ilmonen kuvailee ystäväänsä.
Heimo Riihimäki on esimerkki ihmisestä, joka ei pyrkinyt väkisin parrasvaloihin, mutta joka muistetaan siitä huolimatta. Hänen persoonansa jättämää aukkoa on mahdotonta täyttää.
Pentti Höri
Heimon entinen työtoveri
