Reino Porko syntyi Ruotsalolla 18.4.1938 kuusilapsisen maanviljelijäperheen nuorimpana. Hän sai varttua turvallisessa koti- ja kyläyhteisössä, jossa yhteisten perusarvojen ja ahkeran työnteon ohella arvostettiin myös kansankulttuurin jalostavaa merkitystä. Sota-ajan aineellista niukkuutta paikattiin henkisellä rikkaudella. Perheessä luettiin, laulettin ja soitettiin, mihin Reinokin varttuneempien sisarustensa tavoin mielellään yhtyi. Raittiusyhdistys Salonkukka ja urheiluseura Ruotsalon Voimankoitto valistivat, innostivat ja kannustivat osallistumaan kylän yhteisiin rientoihin.
Aloitettuaan koulunkäyntinsä Ruotsalon kansakoulussa Reino kävi keskikoulun Kokkolan Yhteislyseossa. Ilmari-isänsä ikääntyessä ja isoveljensä Eeron joutuessa hoidattamaan sotavammojaan, Reinon oli jo rippikouluikäisenä nuorukaisena otettava vastuuta kotitilan hoitamisesta. Farmarin työt kuitenkin päättyivät asevelvollisuuden alkaessa ja siirtyivät sotavammoistaan toipuneelle velimiehelle.
Päätettyään varusmiespalvelunsa Kuopiossa, Pohjois-Savon Prikaatissa ja RUK:ssa, Reino suoritti merkonomin tutkinnon Kokkolan kauppaopistossa. Opiskeluaikana hänelle vahvistui käsitys, että liike-elämän tehtävät sopivat hänelle maatilan töitä paremmin. Päätettyään opintonsa hän sai koulutustaan vastaavan työpaikan KOP:n Kokkolan konttorista. Siitä alkoi hänen vuosikymmeniä jatkunut, eri liikepankeissa tehty menestyksellinen pankkimiesura. Sen katkaisi vain Kokkolan kaupungin vasta perustettu elinkeinoasiamiehen virka, minkä hän otti vastaan 1.8.1975. Uusi kiinnostava kehittämistehtävä sopi hyvin rahoituksen ammattilaiselle mutta kahdeksan vuoden virkamiesuran jälkeen saamansa työtarjous HOP:sta sai kokeneen pankkimiehen vielä palaamaan tutun rahakaupan pariin 1.8.1983. SYP:n kaapattua HOP:n ja fuusioiduttua KOP:n kanssa, Reino jäi eläkkeelle Merita Pankista 1998.
Vaiherikkaan työuran kruunasi hänelle suotu, järjestyksessään toinen, Kokkolan Wanhan Kallen kunniavirka 1998-2000.
Reino tunnettiin osaavana rahoituksen asiantuntijana, mutta myös monipuolisena musiikin harrastajana, soittajana ja laulajana. Reino oli saanut musikaalisuutensa syntymälahjana, oppi musiikin alkeet jo koulupoikana kotinsa urkuharmoonin ääressä ja kehittyi nopeasti kotikylänsä pelimanniyhtyeen ”tämmäriksi”. Ensimmäisen haitarinsa saatuaan ja perehdyttyään myös kontrabasson ja klarinetin saloihin, Reino oli kysytty muusikko lähiseudun tanssiyhtyeissä, mm. Domino, Honkalan yhtye. Soittolaisuudet lisääntyivät ja ulottuivat yhä kauemmaksi. Kaukaisin soittopaikka oli Kuusamon Rukatunturi, missä kälviäläinen Kimara-yhtye, Reino mukanaan, viihdytti yöttömän yön juhlijoita juhannuksena 1960. Yleisön joukossa oli myös Kemijärven Suomutunturin juurelta saapunut lappilaisneitonen Irja. Katseet kohtasivat, ensirakkaus leimahti ja loppu onkin heidän yhteistä historiaansa. Oma onnellinen tarinansa. Musiikki oli johdattanut nuoret yhteiselle elämän polulle. Heidät vihittiin avioliittoon Kemijärven kirkossa pyhäinpäivänä 1963. Perheeseen syntyivät lapset Antti 1968 ja Sanna 1973.
Työelämän aloittamisen ja perheen perustamisen aikoihin alkoi harrastusten aikakausi. Reino jatkoi varusmiesaikansa jälkeen aloittamaansa harrastusta reserviläis- ja veteraanijärjestöissä ja osallistui tunnollisesti kertausharjoituksiin. Hän oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni ja huolehti vapaaehtoisen maanpuolustustyön jatkumisesta myös perheen nuoremman polven harrastuksena, res. majuri Antti Porko Vapaussoen K-P:n piirin varapuheenjohtajana, res. vänrikit Artturi ja Amalia Porko Kokkolan res. ups. kerhon jäseninä.
Reinon koeteltua kansalaiskuntoa tarvittiin vuosien varrella monissa seuroissa ja yhdistyksissä. Lähellä hänen sydäntään oli Kokkolan Pallo-Veikot ja erityisesti sen juniorityö. Harrastustoiminta laajeni Lion’s ja Vapaamuurarijärjestöihin ja niiden vaativiin avaintehtäviin. Hän oli Kokkolan Nuorkauppakamarin ja Kokkiklubin perustajajäsen ja luotsasi Kauppaseuraa sen viimeisinä vuosina.
Ylivoimaisin kaikista Reinon harrastuksista oli monimuotoinen musiikki. Hän oli haitaristina ja nuoruusvuosinaan myös basistina yhtyeiden verraton taiteellinen johtaja. Säestäjänä konserteissa ja yhteislaululaisuuksissa hän teki taitavalla, hänelle ominaisella herkällä soitollaan esityksistä taidetta. Sitä täydensi usein ”Ruahtalon murtheella” esitetty, runsaan huumorin värittämä juonto. Ruotsalon kyläkuorossa saatu alkuopetus ja tarkka sävelkorva olivat hyviä eväitä Reinon liittyessä myöhemmin muihin kuoroihin.
Laulettuaan muutaman laulukauden K-P:n Maakuntakuorossa Reino liittyi Kokkolan Lauluveikkoihin syksyllä 1961. Pari vuotta myöhemmin hän otti mukaansa minutkin, aloittelevan soittokaverinsa. Siitä lähtien lauloimme rinnakkain 2. bassoa lähes kaikki Lauluveikkojen harjoitukset ja konsertit monen vuosikymmenen ajan. Mittavan laulajauransa ohella Reino palveli kuoroa myös taitavana hallintomiehenä, viimeksi toiminnantarkastajana sekä säestäjänä ja soitinyhtyeen jäsenenä. Hänen aloitteestaan ovat lähtöisin myös kuoron myötävaikutuksella syntyneet Kaamos Pois ja Kasakka -yhtyeet sekä edelleen toimiva Torikööri.
Tunnustuksena mittavasta työstä oman kuoronsa ja mieskuorolaulun hyväksi Reinolle on myönnetty Lauluveikkojen ansio- ja kunniamerkit, Pro Musica-mitali sekä Suomen Mieskuoroliiton elämäntapamerkki. Hän oli Lauluveikkojen kunniajäsen vuodesta 2008.
Reinolle tyypilliseen tapaan hän valitsi itse jäähyväislaulunsa, Emil Genetz’in säveltämän ja P.J. Hannikaisen sanoittaman laulun ”Metsänhartaus”, minkä hän toivoi Lauluveikkojen esittävän hänen omassa siunauslaisuudessaan. Se esitettiin Kokkolan kirkossa 11.1.2025.
”Mä metsän vihreen helmassa nyt kuljen aatteissain’
ja luojan henki ilmassa käy yli maisemain.
Puut seisoo, seisoo vakaina ja kultaloistehin,
on juur’ kuin huokuis’ hartautta he povin hehkuvin,
on juur’ kuin huokuis’ hartautta he povin hehkuvin”.
Yhteisiä lauluja ja soittoja kaihomielin muistellen,
Erkki Koittola
Kirjoittaja on Reino Porkon hyvä ystävä.
