Viime aikoina olen ajatellut paljon rakkautta. Sitä, miten vaikeaa ja jotenkin kornia sitä on tunnustaa ihmisille ympärillään heidän elinaikanaan. Kun ihminen on kuollut, on paljon helpompaa vuodattaa rakkautta muistokirjoituksiin ja hautajaispuheisiin. Mutta miksi tärkeimmät ja painavimmat sanat jäävät sinne? Eikö se ole aivan liian myöhään vastaanottajan näkökulmasta?
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä