1) Miten tuhka-ja uurnahautaamisten yleistyminen on muuttanut omaisten, jotka haluavat saattaa arvokkaasti lähiomaisensa haudan lepoon,
tilannetta?
”Monilla hautausmailla on muistolehtoja vainajien tuhkien hautaamiseen. Muistolehdot ovat seurakunnan ylläpitämiä, joten haudan hoidosta ei ole huolta, vaikka omaisia ei asuisi paikkakunnallakaan. Tuhkahautaus parantaa myös vanhojen sukuhautojen käyttömahdollisuutta. Tilastojemme mukaan noin puolet kaikista vainajien tuhkien hautauksista tapahtuu vanhoihin arkkuhautoihin. Monilla vanhoilla hautausmailla arkkuhautaus on rajoitettua, käytettävissä oleva tila, muistomerkit ja reunakivet ja joskus maaperän laatukin saattavat olla esteenä uusille arkkuhautauksille. Arkkuhautaan voi haudata useita vainajien tuhkia. Tämä mahdollistaa vanhojen hautojen säilymisen käytössä ja hoidettuina. Tällä tavalla myös vanhoihin hautoihin liittyvä kulttuuriperintö säilyy paremmin.”
2) Miten seurakunnat ovat reagoineet tähän kehitykseen?
”Hautausmailla tämä muutos näkyy siten, että on rakennettu muistolehtoja, vainajien tuhkien sirottelualueita sekä uusia uurnahauta-alueita. Muistolehdoissa on yhteismuistomerkkejä vainajien nimilaatoille sekä muistelupaikkoja kukille ja kynttilöille. Toisaalta tarve uusien arkkuhauta-alueiden rakentamiseen on vähentynyt. On niin seurakunnan kuin vainajien omaistenkin näkökulmasta edullista, että suositut ja arvokkaiksi koetut keskustahautausmaat voivat palvella käyttöä tuhkahautauksiin. Tuhkahautausten yleistyminen on aiheuttanut myös sen, että seurakunnat ovat rakentaneet uusia krematorioita.”
3) Krematoriot ovat pääsääntöisesti seurakuntien omistamia. Voisiko yksityisesti toimivia krematorioita olla Suomessa enemmänkin vai riittääkö nykyinen kapasiteetti?
”Seurakuntien ja seurakuntayhtymien krematorioiden ohella Suomessa on vain yksi muu krematorion ylläpitäjä, Krematoriosäätiö. Tuhkahautausten yleistyminen on aiheuttanut paineita krematorioiden toimintakapasiteetille. Krematorio on käytännössä kaikilla sellaisilla seurakuntatalouksilla, joille se on mahdollista, mutta verkosto ei ole alueellisesti kattava. Hautaustoimilain mukaan myös kunnat ja valtio voivat ylläpitää krematoriota. Tehtävä voisi kuulua esimerkiksi hyvinvointialueille alueellisesti tasapuolisen krematorioverkoston luomiseksi. Yksityiselle toimijalle ongelmana on rahoitus, koska krematoriotoiminta ei saa tuottaa voittoa.”
4) Miten usein seurakunnat ja kunnalliset, kaavoituksesta vastaavat elimet joutuvat nykyisin napit vastakkain maankäytöllisissä
kysymyksissä? Vai joutuvatko ensinkään? Vallitseeko tässä asiassa yhteisymmärrys siitä, että hautausmaat ovat keskeinen osa
kulttuurihistoriallista perintöä, jota sekä kuntien että seurakuntien on vaalittava?
”Taajama-alueilla on ymmärrettävästi vain harvoin tilaa hautausmaiden laajentamiseen, se on mahdollista yleensä vain keskusta-alueiden ulkopuolella. Kunnat kyllä varsin yleisesti ymmärtävät, että hautausmaa ei ole vain seurakunnan vaan kaikkien kunnan asukkaiden yhteinen intressi. Valitettavia poikkeuksiakin toki on, mutta se on harvinaista. Myös hautausmaiden kulttuuriperintöarvot ymmärretään nykyään paremmin. Kirkkolain mukaan seurakunta voi ottaa vastattavakseen vain seurakunnan historian kannalta tärkeiden henkilöiden haudan hoidon. Kun hautausmaalla on valtionhallinnon, kunnalliselämän, taiteen tai järjestötoiminnan kannalta tärkeiden henkilöiden hautoja, niiden hoitoon soisi löytyvän muita toimijoita, jos vainajalla ei ole enää omaisia tai muuta sukua hoitamassa hautaa.”
5) Mikä historiallinen seikka vaikutti aikanaan siihen, että Suomeen alkoi syntyä ”uusia hautausmaita”?
”Tämä on kiinnostava vaihe historiassa. Vuonna 1879 annetussa yleisessä terveydenhoitoasetuksessa annettiin hautausmaita koskevia määräyksiä. Seurakuntien anomusten perusteella senaatti päätti siitä, voitiinko vanhan hautausmaan käyttöä jatkaa. Muuten seurakunta oli velvoitettu rakentamaan uuden hautausmaan riittävän etäälle asutuksesta. Tämän seurauksena perustettiin useita uusia hautausmaita, jotka tosiaankaan eivät enää nyt ole kovin uusia.”
6) Hautapaikan omistaminen on yhtäältä moniulotteinen kysymys mutta toisaalta yksinkertainen. Hoitamaton tai jopa hylätty hautapaikka voidaan joissain tapauksissa muuttaa uudelleen käytettäväksi. Mikä tilanne näkemyksesi mukaan on tässä asiassa suomalaisissa seurakunnissa?
”Kysymys on haudan hallinnasta tai oikeudesta hautaan, sen voi menettää, jos hauta jää hoitamattomaksi. Haudan hoitoa tulkitaan yleensä omaisten eduksi, hoitamattomaksi katsotaan selvästi hylätty hauta. Hautausmaat halutaan säilyttää hoidettuina ympäristöinä, joten hoitamattomille haudoille annetaan kunnostuskehotus. Kuulutusmenettelyn tavoitteena on, että joku suvusta kunnostaa haudan ja ryhtyy hoitamaan sitä. Myös hautojen hallinta-aikojen päättymisestä kuulutetaan, hautaoikeuden haltijalle tarjotaan mahdollisuus jatkaa haudan hallinta-aikaa. Hautaustoimilaki velvoittaa seurakuntia tähän menettelyyn, se on tarkoitettu toteutettavaksi vuosittain niille haudoille, joiden määräaika on päättymässä. Joskus kuulee ihmisten reaktioista, että kuulutus on ymmärretty suunnitelmaksi hävittää vanhat haudat. Näin ei ole, tavoite on päinvastainen, eli vanhojen hautojen saattaminen uudelleen hoidon piiriin.”
Ikuisuusmedia haastatteli kirkkohallituksen maankäyttöpäällikköä Harri Paloa sekä puhelimitse että sähköpostitse
