Hannu Karpolla oli aina asiaa. Hän löysi maan sorretut, syrjäisimmät ja epäkohtien ruhjomat. Hän oli tinkimätön toimittaja, joka kertoi Suomesta ja suomalaisista. Hän oli journalisti.
Hannu Karpo kuoli 18. maaliskuuta 2025 äkilliseen sairaskohtaukseen. Hänen poikansa Sampo Karpo kertoi isänsä kuolemasta tiedotteessa. Hannu Karpo oli syntynyt 5. maaliskuuta 1942 Helsingissä.
Hannu Karpo kuului omiin lapsuuden muistoihin jo vuosikymmenten takaa. Hänen persoonansa oli vaikuttava. Muistan, kuinka mustavalkotelevisiosta katsottiin Karpoa – kiinnostavia aiheita, aitoja ihmiskohtaloita ja tulisia tarinoita. Ajatuksia herättäviä ja keskustelua nostattavia. Alkusyksystä myöhäiskevääseen tavaramerkkinä ollut karvalakki keikkui miehen päässä.
PIENISTÄ asioista tuli isoja, eikä mikään ollut hänelle kaukana. Kukaan ei ollut liian vähäpätöinen tai liian nuori. Muistiin on jäänyt 9-vuotiaan korpifilosofin haastattelu, jossa Pohjois-Karjalan poika puhui politiikasta, maaseudusta ja tulevaisuudesta. Karpo otti hänet tosissaan ja antoi estradin kertoa, miten maa makaa.
Karpo haastatteli terävästi. Ei jättänyt kysymättä. Otti asioista selvää. Sanansa pääsivät sanomaan sekä huonoa kohtelua kärsineet että rötöksiä tehneet. Toimittajalegenda ei pyörinyt vain kirkkaiden valojen ja kuuluisuuksien ympärillä. Juttuja tuli myös kaukaisimpien kylien perukoilta, joissa elettiin ja elämää katsottiin eri vinkkelistä.
Hannu Karpolla oli vaikutuksensa siihen, että kirjoitin tämän jutun toimittajana. Karpo antoi mallia siitä, kuinka toimittajasta on moneksi. Kuuntele, katso ja ajattele. Kysy oikeita kysymyksiä. Vähäpätöiseltä tuntuva vinkki voi olla journalistinen kultahippu. Kaikki ei ole kultaa, mutta pidä korvasi auki ja mielesi avoimena.
HANNU KARPO osasi myös viihdyttämisen taidon. Nilsiän silloisesta öljysheikistä riitti porinaa, kun Karpo toi hänet televisioon. Välillä ruudussa vilahti todella värikkäitä tyyppejä. Kansa tykkäsi.
Missä ongelma, sinne Karpo kiirehti. Karpo tunsi kansan, mutta kansakin tunsi Karpon. Kuinkahan monta kertaa omasta mielestään väärin kohdeltu ärähti: ”Nyt kyllä kerron Karpolle!” Tuo lausahdus saattoi liennyttää tilanteita ja saada toisiin aatoksiin.
Elämänsä viime hetkilläkin Karpo toi esille ongelmia. Lääkäriin ei pääse, ja automaatti puhelimessa ottaa hädän vastaan. Kukaan ei perään soita.
Kansanterveyden retuperä huolestutti. Pienten ihmisten isot asiat tarvitsivat puolustajansa.
Suomen karvalakkinen teräsmies on poissa.
