Olin pikkupoikana kotopaikalla konehallissa korjaamassa polkutraktorin peräkärryä ja siihen tuli nyttemmin edesmennyt Alvari katsomaan tilannetta. Hän oli taitava timpuri.
Alvari katsoi polkutraktoria ja sanoi minulle: ”Jos mää otan nyt tämän tuen pois, nii se hajuaa tuo laita.” Sanoin Alvarille, että: ”Joo ota se silti pois.” Samalla peräkärryn laidat rysähti rikki. En voinut asialle muuta kuin ruveta kokoamaan uudestaan.
NYT huhtikuun päivänä mietin 7.4.2025 päivän tapahtumia. Olin tuona päivänä ajamassa omalla Valmetilla ja peräkärryllä sontaa pellolle. Päivän kuluessa isä soitti iltapäiväkahveille Merijärven Seolle. Hän aikoi tulla kahville kotopaikan 8100-mallisella Valmet-traktorilla. Ihmettelin ensin omassa mielessä, että miksi isä sillä Valmetilla tulet?
Käytiin kahvipaussilla ja kokeilin, kuinka vanha Valmet 8100 vastasi kaasuun huoltojen jälkeen. Hyvinhän se toimi, paremmin kuin uusi. Ihailin sitä äänimaailmaa, mikä kyseisestä traktorista lähti isän kiihdyttäessä huoltoaseman pihalta kohti horisonttia. Lähdin jatkamaan touhujani omalle navetalle.
PISTIN pyykkejä kuivaamaan navettamme toimistossa, kun siskoni soitti: ”meijän traktorihalli pallaa!”
Olin hämilläni. Samalla mietin, että miksi näin! Otin juoksuaskelia. Hyppäsin autoon ja menin kotopaikalleni neljän kilometrin päähän. Tuli loimusi kuin petolauma haaskan ympärillä.
Näin omin silmin, kuinka traktorihalli paloi maan tasalle ja kaikki sisällä tuhoutui. Sinne paloi myös tuo sama Valmet 8100, jonka ääniä olin kuunnellut viimeistä kertaa huoltoaseman pihalla.
Tilanteen rauhoituttua ja minun hyväksyttyä jollain tapaa tapahtunut, niin juoksin isäni luokse. Halasin häntä. Juttelimme vähän niitä näitä. Samalla mietin, kuinka paljon tuli vei mennessään hallista.
VALMET 8100 tuli meille vuonna 2009. Se oli perustraktori ilman sen kummempia hienouksia. Jouluna 2014 velipojan kanssa pistettiin Valmetiin turbo, koska sitä ei vakiona ollut siinä. Ei kerrottu siitä kenellekään. Ei muuta kuin tilattiin tarvittava osat ja ruuvattiin ne paikalleen.
Sitten hommattiin etulokasuojat ja uusi ilmajousitettu istuin. Pakoputki tehtiin itse ja pistettiin se paikalleen. Kylläpä tuntui hyvälle pistää pienen kohennuksen jälkeen kone käyntiin ja kuunnella suomalaisen moottorin äänimaailmaa.
Kun kaikki oli savun ja tuhkan peittämää, menin viimeisen kerran Valmetin 8100 luokse. Kiitin sitä ja menin turbon luo. Irrotin itse tekemämme pakoputken liittimistä ja otin pakoputken talteen. Pakoputki oli palon jäljiltä täysin ehjä ja muodossaan.
Pistän pakoputken jemmaan ja teen siitä muistomerkin. Tai kenties laitan sen vielä johonkin toiseen Valmetiin paikoilleen.
TRAKTORIHALLI oli meidän konemiesten paratiisi. Siellä oli kaikkea mahdollista. Itsekin hitsasin traktorihallilla ensimmäiset saumani ja rälläköin rautaa pikkupoikana. Aina, kun saatiin pelto tai navettatyöt tehtyä, mentiin konehalliin. Konehallissa oli oma aikansa. Aika kulki sen mukaan, kun kohennuksia saatiin tehtyä. Joskus tosin kiirekin meinasi hengittää niskaamme.
Hallista on jäljellä enää betonilattia, siivottu ja lakaistu. Saa nähdä, mitä elämä siihen tuo? Tuoko samanlaisen konehallin vai kenties kylmän katoksen?
Tunnen kiitollisuutta. Nyt vielä enemmän kuin ennen paloa. Kenties tälläkin tapahtuneella oli tarkoituksensa. Uskon niin, että mitään ei tapahdu sattumalta. Tuhkasta nousee uusi, kuin feenikslintu, kuten kerrotaan.
Mikko Salmu
Kirjoittaja on elämällä kasvatettu maanviljelijä Merijärveltä