Vietän ensimmäistä äitienpäivää ilman omaa äitiäni. Sirkka-äitini oli aina touhukas ja pirteä, vaikka ikää oli ehtinyt jo tulla ja elämänkokemusta karttua. Viime äitienpäivänä kaikki oli vielä hyvin.
Äitini kuoli syksyllä. Nopeasti edennyt sairaus vei virkeän äitini viikoissa. Hän menehtyi syntymäpäiväänsä edeltävänä päivänä. Elämästäni katosi hänen myötään sylikaupalla äidillistä lämpöä ja rakkautta.
Ihmisellä on vain yksi äiti, tuo toteamus pitää paikkansa ja korostui oman äidin kuoleman jälkeen. Tilalle tuli valtava äiditön aukko ja samalla suuri kiitollisuus äidilleni.
Tämä äitienpäivä on erilainen. Ei lämmintä oman äidin onnitteluhalausta, jota kaipaan valtavasti. Ei äitienpäiväkukkia, ei kakkua tai isän kuoleman jälkeen perinteeksi tullutta autolla tehtyä yhteistä maakuntakierrosta. Ei vanhojen aikojen muistelua ja tulevan suven suunnittelua. Ei synnyinseudulle suuntautuvan kesämatkan pohdintaa ja säiden puntaroimista.
Edessä on ensimmäinen äiditön äitienpäivä.
OLO on orpo. Menetys koskettaa. Sydämessä on kipeä kohta. On outo olo, koska äidin poismeno tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Osa itsestäni ei vieläkään usko menetystä ja äidin kuolemaa todeksi.
Äidinrakkaus on elämän yksi kantavista voimista. Siteet äitiini eivät katkenneet missään vaiheessa vaan vahvistuivat aikuisiällä. Äitiin pystyi luottamaan kaikessa. Hän totesi elämän vievän meitä muualle, mutta iloitsi opinnoista, töistä ja yrittäjyydestä.
Joskus ajattelin, että aikuisena elämän menetykset ovat helpommin kestettäviä. Rakkaan äidin poismeno koskettaa kuitenkin syvältä aikuisenakin.
Tuohon menetykseen on totuttava, vaikka sitä on vaikea hyväksyä. Aika kuitenkin parantaa ja suru muuttaa muotoaan. Surulle pitää antaa aikansa.
ÄITINI oli valontuoja. Hän jätti pilkahduksen valosta jokaiseen kohtaamaansa ihmiseen. Hän kosketti sanoillaan, lämmitti puheillaan ja huomioi kuuntelemalla.
Minä olen mittaamattoman rikas. Muistoja yhteisestä ajasta äitini kanssa on monen aarrekammion verran. Äitienpäivä tulee olemaan mukavien yhteisten muistojen tyyssija ja kiitollisuuden päivä omalle äidilleni. Hänen muistonsa elää minussa ja kaikissa hänet tunteneissa.
Rakkauden tunne ja yhdessä koettu elämä eivät ole kadonneet. Muisto äidin hymystä lämmittää ja yhteiset hetket tuovat sydämeen iloa. Tulen aina muistamaan luontoa rakastanutta äitiäni, kun näen kevään ensimmäisen västäräkin tai äitini lempilinnun joutsenen majesteettisen hahmon.
Äitienpäivänä vien äitini muistoksi kynttilän hautausmaalle. Hän ei ole enää täällä, mutta hän on sydämessäni ja elämässäni muistoina mukana. Jokaisena päivänä.
Nyt sytytän kynttilän kiitollisena.
Kiitos, Äiti.
Kirjoittaja on Ikuisuusmedian päätoimittaja.