Miten Turun kauniissa miljöössä oleva apteekkimuseo yhdistyy yhdysvaltalaiseen Karen Wetterhahniin? Miten traagisesti kuollut Wetterhahn johdattaa yhteen historiallisesti arvokkaan ja monipuolisen museon näyttelyyn?
Yksi sana on yhteinen tekijä: elohopea.
Karen Wetterhahn oli akateemisen maailman kirkas tähti, kahden lapsen äiti ja arvostettu kemian professori Dartmouth Collegessa Texasissa. Hänen erikoisalansa oli proteiinien tutkimus, ja hän työskenteli päivittäin aineiden parissa, joista suurin osa oli vaarattomia tai niin hän uskoi.
Eräänä toukokuisena päivänä vuonna 1996 hän läikäytti suojakäsineilleen muutaman pisaran dimetyylielohopeaa, erittäin myrkyllistä orgaanista yhdistettä. Rutiininomainen toimenpide, jossa sattui pieni virhe.
Vaikka tuolloin käytetyt lateksikäsineet olivat alan standardi, ne eivät tarjonneet riittävää suojaa. Hän käsitteli ainetta vetokaapissa ja käytti laboratoriokäsineitä, mutta dimetyylielohopea tunkeutui käsineiden läpi alle 15 sekunnissa. Vähitellen elohopea imeytyi hänen ihoonsa ja kulkeutui aivoihin, tehden tuhoaan hiljaa.
Seuraavat kuukaudet näyttivät tavanomaisilta, mutta pintapuolisesti pieni virhe oli sinetöinyt hänen kohtalonsa. Vasta kuukausia myöhemmin alkoivat oireet: tasapaino-ongelmia, näköhäiriöitä ja puheen vaikeutumista. Hänen tilansa paheni nopeasti, ja hän kuoli vain kahdeksan kuukautta altistumisen jälkeen 8.6.1997.
Karen Wetterhahnin kuolema oli järkyttävä muistutus siitä, miten petollinen ja vaarallinen elohopea on. Se on aine, joka voi tappaa jopa asiantuntijan pienellä altistuksella. Wetterhahnin tarina on moderni esimerkki elohopean kohtalokkaasta voimasta. Se on myös koskettava johdanto sen synkkään historiaan ja aikaan, jolloin elohopea oli paradoksaalisesti toivo, lääke ja lopulta jopa kuolemantuomio.
Turun apteekkimuseon näyttely ”Elämän ja kuoleman elohopea” ei kerro elohopean surmaamasta nykyajan tutkijasta, mutta avaa salakavalan aineen historiaan. Kuinka ihmiskunta hyödynsi ja hoiti elohopealla.
Vuosisatoja ennen Wetterhahnin tragediaa elohopea oli yleinen osa lääketieteellistä arsenaalia.
Yhdysvaltalaisen kemian professori Karen Wetterhahnin kuolema todisti, että jopa vähäinen altistus dimetyylielohopealle voi olla kuolemaksi. Turvallisuusmääräyksiä tiukennettiin maailmanlaajuisesti: Kuva: Public domain (NIEHS / Dartmouth College)
JO 1700-luvulla sanottiin: ”Yksi yö Venuksen kanssa, elämä Merkuriuksen kanssa.” Sanonta viittasi syfiliksen hoitoon, jossa elohopea oli ainoa tunnettu lääke. Vaikka se saattoi lievittää kuppataudin oireita, hoito itsessään oli äärimmäisen myrkyllinen.
Lääkärit hieroivat potilaiden iholle elohopeavoiteita, ja potilaat saattoivat joutua istumaan jopa neljä viikkoa ”elohopean kuivaushuoneissa”, joissa he altistuivat myrkyllisille höyryille.
Ennen penisilliinin keksimistä sitä pidettiin ainoana tehokkaana lääkkeenä kuppaan. Hoidon seuraukset olivat usein yhtä kohtalokkaita kuin itse sairaus: hampaat putosivat suusta, kehittyi vapinaa ja hallusinaatioita, ja pahimmillaan potilas menehtyi myrkytykseen.
Elohopea oli toivo sairauden lievityksestä, mutta samalla se oli varma tie kohti kuolemaa.
Turun Apteekkimuseon näyttely ”Elämän ja kuoleman elohopea” sukeltaa syvälle lääketieteen pimeään historiaan. Se tuo esiin erikoisen paradoxin: miten vuosisatojen ajan yksi maailman vaarallisimmista aineista, elohopea, oli monien mielestä ainoa toivo toivottomilta sairauksilta.
Lääkärit hieroivat potilaiden iholle elohopeavoiteita esimerkiksi kuppataudin hoitoon. Elämän ja kuoleman elohopea -näyttelyssä esitellään, kuinka potilas saatettiin määrätä savustuskuurille, jossa lämpö vapautti elohopean myrkyllisiä höyryjä. Usein kohtalokkain seurauksin. Kuva: Tapani Postila
NAISET käyttivät elohopeaa laajasti kauneudenhoidossa, usein tietoisina tai tietämättöminä sen vaaroista. Kauneusihanne erityisesti viktoriaanisella ajalla korosti vaaleaa ja virheetöntä ihoa, ja elohopeaa pidettiin yhtenä tehokkaimmista keinoista saavuttaa tämä.
Elohopeavoiteet olivat suosittuja ihon vaalentamiseen ja pigmenttiläiskien häivyttämiseen. Elohopea estää melaniinin tuotantoa, mikä teki ihosta vaaleamman. Valitettavasti tämä johti krooniseen myrkytykseen, josta seurasi ihon vaurioita, hermoston ongelmia ja munuaisten vajaatoimintaa.
Jopa 1800-luvun kauneusoppaat suosittelivat elohopeavoiteita ripsien ja kulmakarvojen hoitoon. Käyttäjät hieroivat myrkkyä silmäluomilleen toivoen saavansa tuuheammat ja tummemmat ripset.
Elohopeayhdisteitä, kuten sinooperia, joka on elohopean ja rikin yhdiste, käytettiin punaisena pigmenttinä huulipunissa ja poskipunissa.
Vielä 1900-luvulla elohopeaa käytettiin laajasti kauneuden hoitoon. Elohopea teki kauneustuotteista paitsi tehokkaita myös suorastaan myrkyllisiä.
Kauneusihanteet ajoivat naisia käyttämään elohopeaa sisältäviä voiteita ja meikkejä, jotka vaalensivat ihoa mutta myrkyttivät hitaasti käyttäjänsä. Kuva: Tapani Postila
ELOHOPEA kätketty kavaluus viehätti, mutta myös pelotti. Tässä piilee näyttelyn ydin ja kummallisuus. Ihmiselle oli valmius ottaa suuria riskejä ja tehdä uhrauksia terveyden toivossa. Jopa kauneuden palvonta ohitti kuoleman uhan.
Näyttely antaa kävijälle mahdollisuuden tuntea elohopean läsnäolon ja sen herättämän uteliaisuuden. Elohopean ainutlaatuinen, yhtä aikaa metallinen ja nestemäinen olemus lumosi ihmisiä. Se oli mystinen aine, joka herkkänä höyrystymään ja liikkumaan uhmasi fysiikan lakeja.
Näyttely esittelee elohopeaa myös osana 1700-luvun maailmankauppaa. Lähes kaikki Euroopassa käytetty elohopea tuotettiin Idrijan kaivoksilla nykyisen Slovenian alueella, mistä sen reitti kulki Suomeen ja Turkuun asti.
Näyttelyssä nähdään myös alkuperäisiä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun lääkepurkkeja, joissa on säilytetty elohopeavalmisteita. Nämä esineet muistuttavat siitä, miten läsnä elohopea oli entisajan apteekkien arjessa ja potilaiden kohtaloissa.
Elämän ja kuoleman elohopea -näyttelyn taustalla on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen Tie meren yli -hanke sekä Laura Hollstenin uusi tutkimus elohopean käytöstä ja roolista maailmankaupassa 1700-luvulla.
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Läntinen Rantakatu 13b, Turku: Elämän ja kuoleman elohopea -näyttely 2.3.2026 saakka.
Apteekissa oli “Venena” eli myrkkykaappi. Sinne laitettiin arsenikkia, belladonnaa ja tappavia elohopeayhdisteitä, mutta metallinen elohopea jätettiin usein hyllylle. Kuva: Tapani Postila
Elohopean käyttö on nyt jo historiaa? Ei todellakaan. Elohopea on siirtynyt kyllä pois lääkärin vastaanotoilta ja alkemistien laboratorioista, mutta sen kohtaaminen ei ole poissuljettua nykyäänkään. Suurin riski liittyy ruokaan ja vanhoihin tuotteisiin, joiden turvallinen käsittely on tärkeää.
Hopeanväriset hammaspaikat eli amalgaamipaikat voivat sisältävät jopa 50 prosenttia elohopeaa. Monilla ihmisillä on suussaan vanhoja amalgaamipaikkoja. Hammasamalgaamin käyttö on ollut kiellettyä EU-maissa vuoden 2025 alusta lähtien.
Elohopeaa käytetään pieninä määrinä joissakin valaisimissa, kuten loisteputkissa ja vanhemmissa energiansäästölampuissa. Lamput ovat vaarattomia käytössä, mutta jos lamppu särkyy, elohopea voi vapautua höyrynä.
Voi olla yllätys, että suurin yksittäinen elohopean altistumislähde nykyihmiselle on ravinto. Erityisesti kalaa syömällä voi saada elohopeaa. Elohopea muuttuu luonnossa metyylielohopeaksi, joka rikastuu ravintoketjussa. Suurten petokalojen kuten hauen ja isojen ahventen syöntiä suositellaankin rajoittamaan.
Vanhoissa lämpömittareissa ja barometreissä on metallista elohopeaa. Vaikka niiden myynti on kielletty EU:ssa, niitä voi edelleen löytyä kodeista. Rikkoontuessaan elohopea leviää ympäristöön.
Elohopeaa käytetään yhä kemianteollisuudessa katalyyttinä sekä joissain maissa pienimuotoisessa kullankaivuussa, mikä aiheuttaa paikallista ympäristökuormitusta.
