Niin. Mitä kirjoittaisin joulun synttärisankarista?
Ensinnäkin sitä, että Jeesus Nasaretilainen, myöhemmältä korkonimeltään Kristus (noin 4 eKr. – 30 jKr.) on totta. Ihmelapsesta ja -miehestä kertovat lähteet ovat hyvinkin vakuuttavia antiikin mittapuulla.
Videot ja valokuvat puuttuvat Betlehemin navetasta, mutta eivät tutkijat vaadi niitä myöskään Idus Martiaesta ja Teutoburgin metsästä. Elämänmeno oli lähteetöntä. Galilean rahvaalla ei ollut mitään kosketusta kirjoittelemiseen. Aukkoja ammottaa kirjoitustaitoisessa ja kirjureiden ympäröimässä ylhäisössäkin. Octavianuksesta eli keisari Augustuksesta ei löydy syntymätodistusta, imettäjän muistelmia ja nuoruuden päiväkirjoja. Rooman sotahistoria leijuu melko harvojen aikalaistekstien varassa. Tacitus ja Josefus olivat mielenkiintoisia historioitsijoita, mutta he eivät merkinneet alaviitteitä legioonalaisten huhuihin ja asiakirjojen katkelmiin.
Evankeliumit tallentuivat 60–100 jKr. Tuolloin Jeesuksen kuolemasta oli kulunut alle ihmisikä. Varhaisimmilla muistiinmerkitsijöillä oli tilaisuus haastatella silminnäkijöitä ja vähintään vanhuksia, jotka olivat tunteneet ensikäden todistajia. Se riitti. Ei tehnyt edes tiukkaa. Perimätieto säilyy kymmeniäkin sukupolvia kulttuureissa, joissa välitys on yhteisölle huipputärkeää eivätkä sanomalehdet, telkkari ja netti kilpaile samoista aivojen muistipaikoista.
VOISIMME kuvitella, että Uuden Testamentin alkutekstien takaiset suulliset alkuperäislähteet sekoittelivat mytologiaa yleisön hätkähdyttämisen ja viihdyttämisen vuoksi. Tuo tehokeino oli toki käytössä maailman sivu. Mutta se tuskin erotti loputtomasta jorinasta sitä kaikkein mieleenpainuvinta tarinaa. Jeesus-aiheinen kertoilu tuotti kalastajien ja lammaspaimenten nuotiopiireihin hittejä ja kestosuosikkeja. Ne nousivat toiveuusintojen listalla, koska kuuntelijat kokivat, että tuo ei ole ole täytebiisi vaan todella tapahtui niinä päivinä.
Runomuotoiset eepokset ovat asia erikseen. Homeros ja Vergilius eivät tähdänneet kronikointiin. Näihin verrattuna Uusi Testamentti kohoaa kirkkaasti historialliseksi lähteeksi. Matteus, Markus, Luukas ja Johannes kertoivat Jeesuksesta sen mitä tiesivät – ja se oli paljon. Tietenkin mukaan tuli leikkaa-liimaa-sukuluettoita ym. mutta evankeliumien keskeiset kohtaukset ja sanoma olivat perin juurin totuudelliset.
KUKA JEESUS OLI? Karismaattisin olento joka ikinä on liikkunut maan ja taivaan välillä.
Karisma, armonlahja sisälsi enemmän tai vähemmän yliluonnollisen kyvyn. Nykymaailman poliitikot sanoisivat sitä sanoittamiseksi. Ilmaus vain on aivan riittämätön Jeesukseen.
Jeesus ei tiettävästi kirjoittanut yhtään ainutta sanaa. Mahtoiko hänen kodissaan olla palastakaan pergamenttia, papyrusta tai savitaulua. Lukutaitokin on kovin kiistanalainen. Ikimuistoisin sanataituri veti vuorisaarnan lonkalta ilman konsepteja. Taivaan valoa hän lavasäteili ilman lavaa ja tehosteita. Sanoittiko hän arameaksi vai pyhemmilläkin kielillä, jää hämäräksi. Hänellä kerta kaikkiaan oli Sana hallussaan. Jumalaista ei ollut pelkästään se mitä hän sanoi vaan jopa enemmän se miten hän sanoi.
PARAHIN LUKIJA jouluna 2025, luuletko että satunnaiset satusedät sanoittivat omasta päästään tällaista:
”Minä olen tie, totuus ja elämä.”
”Anna kuolleiden haudata kuolleensa.”
Jeesuksen lentävät lauseet elävät vielä tuhansien vuosien kuluttua kuolleiden hautakivissä. Se jos mikä on kuoleman voittamista.
Kirjoittaja on historioitsija sekä Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa