Viimeiselle matkalle toimeentulotuella. Varattoman ihmisen hautaamiseen voi hakea hautausavustusta. Kuvat: Jens Oja. Ruutukaappaukset: kuntien tai hyvinvointialueiden hautausavustushakemuslomakkeet.

Asiantuntijoilta | Viimeinen matka tarvittaessa toimeentulotuella – Varattoman hautaamiseen voi hakea hautausavustusta sosioekonomisin perustein

Ihmisen hautaaminen on Suomessa yhteiskunnan vastuulla silloin, kun vainajan varat tai kuolinpesän omaisuus eivät riitä kattamaan välttämättömiä hautauskuluja. Perikunta tai lähiomainen voivat hakea hautausavustusta, jonka summa vaihtelee 800 ja 2 000 euron välillä. Erityisesti ovat lisääntyneet tilanteet, joissa vainajalla on omaisia, mutta he eivät halua huolehtia hautausjärjestelyistä, kerrotaan esimerkiksi Siun Sotesta Pohjois-Karjalasta. Hautausavustusta voi hakea kunnan sosiaalitoimesta tai hyvinvointialueelta. Vuosittain Suomessa haudataan täydessä yksinäisyydessä arviolta 200 vainajaa. Tilastoista ei kuitenkaan selviä, kuinka moni heistä on ollut varaton.
Jens Oja
IKUISUUSMEDIA

HELSINGISSÄ sosiaalitoimi käsittelee hautaustoimilain mukaisia hautausavustushakemuksia keskimäärin noin 70 kuukaudessa. Näissä tilanteissa kaupunki vastaa hautauksen järjestämisestä, jos ketään muuta ei ole tai jos omaiset eivät siihen kykene.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä

Jaa uutinen:

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirje - Saat -50% Ikuisuusmedian tilaushinnasta!

Uuden vuoden kunniaksi tarjoamme kaikille uutiskirjeen tilaajille Ikuisuusmedian maksulliset sisällöt luettavaksi puoleen hintaan puolen vuoden ajan! Tilaa uutiskirje, niin saat sähköpostiisi viestin, josta löydät ohjeet tilauksen tekemiseen!

Huom! Uutiskirjeen tilaus ei sido sinua mihinkään, voit halutessasi tilata vain ilmaisen uutiskirjeen, joka ilmestyy sähköpostiisi kaksi kertaa kuukaudessa.

Mutta jos hyödynnät tarjouksemme nyt tammikuun aikana, pääset lukemaan kaikki Ikuisuusmedian maksulliset sisällöt puolen vuoden ajan.

Please wait...

Kiitos tilaamisesta!