
Rauhan istuttama pioni kukkii edelleen joka kesä. Se kasvaa samalla tilalla, jolla valokuvataiteilija Emmi Minkkisen äiti nykyisin asuu.
Rauha ei ehtinyt nähdä Emmaa. Hänet surmattiin kotonaan Konginkankaan Räihässä maaliskuussa 1969, kauan ennen vuonna 1984 syntyneen Minkkisen elämää.
Kuolema jäi osaksi suvun historiaa, mutta siihen liittyvistä asioista ei aina puhuttu.
Nyt Rauhan istuttamasta pionista on tullut osa hänen mukaansa nimettyä valokuvanäyttelyä. Äänekosken taidemuseon Rauhan tyttäret -näyttelyssä on useita kuvia samasta kukasta.
”Minulle se on konkreettinen muisto Rauhasta. Siinä, että hänen istuttamansa kasvi kukkii edelleen, on jotain lohdullista. Se muistuttaa elämän kiertokulusta”, Emma Minkkinen kertoo.
Isoisoäiti on Minkkiselle tuttu läheisten kertomuksista ja vanhoista valokuvista.
”Minulle on välittynyt kuva Rauhasta maanläheisenä, maalaisjärkisenä ja ahkerana ihmisenä. Hänessä oli viisautta, jota arvostan”, Minkkinen sanoo.
LAPSENA MINKKINEN ei osannut nimetä suvussaan vallinnutta puhumattomuutta.
”Jälkikäteen olen ajatellut, että arjessa tapahtui asioita, joista olisi ollut hyvä puhua jo silloin”, taiteilija muistelee.
Vaikeat asiat saivat silti jonkinlaisen muodon. Minkkinen piirsi ja teki taidetta. Myös kuolema oli aihe, jota hän käsitteli jo pienenä kuvien avulla.
”Valokuva on minulle luonteva tapa käsitellä vaikeita aiheita, vähän samalla tavalla kuin piirtäminen oli lapsena. Valokuvilla pystyn ilmaisemaan tunteita, joille on joskus vaikea löytää sanoja”, Minkkinen kertoo.
Konginkankaalta kotoisin oleva Minkkinen asuu Jyväskylässä. Hän on työskennellyt valokuvauksen parissa pitkään ja valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2025.
Hänen taiteessaan ovat aiemminkin toistuneet äitiys, sukupolvien väliset suhteet ja elämän kiertokulku.

Rauhan istuttama pioni esiintyy useassa Emmi Minkkisen valokuvateoksessa. Kasvi kukkii edelleen joka kesä tilalla, jolla Minkkisen äiti nykyään asuu. Minkkiselle pioni on konkreettinen muisto isoisoäidistä, jota hän ei koskaan tavannut.
RAUHAN TYTTÄRET ulottuu kuuden sukupolven ajalle. Minkkinen on yhdistänyt suvun vanhoja valokuvia ja arkistoaineistoa maisemakuviin ja muotokuviin.
Menneisyys ei näyttelyssä jää vain vanhojen albumien sivuille, vaan rinnalle tulevat myös nykyiset sukupolvet.
Minkkinen kertoo rakastavansa vanhoja valokuvia. Niiden käyttäminen tuntui luontevalta, kun työn aiheena olivat oman suvun muistot. Samalla hän alkoi pohtia asioita, joiden vaikutusta itseensä hän ei ollut aiemmin täysin ymmärtänyt.
”Rauha kuoli kauan ennen syntymääni, joten suru ei ole minulle samanlaista kuin silloin, kun menettää ihmisen, jonka on itse tuntenut”.
Minkkinen ei siis kuvaa ikävää ihmiseen, jonka kanssa hän olisi viettänyt aikaa.
Hän on yrittänyt ymmärtää, miten suvun aiemmat kokemukset ja niistä vaikeneminen ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi hän itse on kasvanut.
”Siihen on liittynyt surua ja muitakin raskaita tunteita, joista en aiemmin oikein saanut otetta. Valokuvaaminen ja teossarjan tekeminen auttoivat minua pysähtymään niiden äärelle ja vähitellen ymmärtämään niitä paremmin”, Emma Minkkinen tiivistää.
ENNEN NÄYTTELYN avaamista Minkkinen kävi läheistensä kanssa pitkiä keskusteluja. Hän pohti heidän kanssaan, mitä suvun elämästä voisi tuoda julkisuuteen, ja kysyi jokaiselta suostumuksen.
”Minua jännitti sekä aiheen käsitteleminen että teosten tuominen yleisön nähtäville”, Minkkinen tunnustaa.
Läheiset suhtautuivat kuitenkin kannustavasti. Näyttely ei jäänyt vain Minkkisen henkilökohtaiseksi tavaksi käsitellä menneisyyttä. Se antoi myös muille mahdollisuuden puhua asioista, joita oli pitkään kannettu mukana.
”Läheiseni ovat olleet todella kannustavia. Osa on ollut myös helpottunut siitä, että Rauhan kohtalosta voi nyt puhua ääneen”.
Minkkiselle itselleen Rauhan muistelemiseen liittyy edelleen surua ja haikeutta. Menneisyyttä käsitellessään hän on kuitenkin huomannut, että myös ymmärrys ja anteeksianto ovat nousseet hänelle tärkeiksi.
”Itse ajattelen Rauhaa rakkaudella ja haikeudella. Kun mietin tapahtunutta, minulle tärkeiksi ovat nousseet ymmärrys ja anteeksianto. Uskon, että Rauhakin olisi toivonut niin”, Minkkinen miettii.
NUORIMMILLE SUKUPOLVILLE Minkkinen toivoo voivansa välittää ajatuksen siitä, että vaikeita asioita voi käsitellä monella tavalla.
Kaikille puhuminen ei ole luontevin keino. Joku löytää apua taiteesta, toinen jostakin aivan muusta.
Hänelle itselleen valokuvaaminen on ollut tärkeä väylä ulos vaikeiden tunteiden keskeltä.
”Minulle valokuva oli se, mikä auttoi minut ylös sieltä kuopasta. Jollekin toiselle se voi olla puhuminen tai jokin ihan muu tapa”, Minkkinen kannustaa
Rauhan kuolemasta on kulunut yli puoli vuosisataa. Minkkisen työ on tuonut pitkään vaietun tapahtuman osaksi suvun yhteistä keskustelua. Hän toivoo, että tulevat sukupolvet voisivat suhtautua vaikeisiinkin kokemuksiin avoimemmin.
”Kun vaikeita asioita uskaltaa käsitellä ja niistä saa myös puhua ääneen, sukupolvelta toiselle kulkeva surun ja puhumattomuuden ketju voi vähitellen katketa”, Minkkinen päättää.
Emmi Minkkisen Rauhan tyttäret -valokuvanäyttely on esillä Äänekosken taidemuseossa (Kuhnamontie 1, Äänekoski) 10. joulukuuta 2026 saakka.