Taiteilija ja ajattelija Sigurd Wettenhovi-Aspa kuoli 18. helmikuuta 1946. Hänen kuolemastaan on tänä vuonna 2026 kulunut 80 vuotta.
Wettenhovi-Aspa syntyi Helsingissä vuonna 1870 ja kouluttautui kuvataiteilijaksi aikana, jolloin suomalainen kulttuuri haki vielä muotoaan. Hän opiskeli ja työskenteli myös Pariisissa, teki pilapiirroksia ja kirjoitti tekstejä. Niissä ironia ja vastahanka kulkivat käsi kädessä. Häntä ei kiinnostanut miellyttää. Hän halusi osua.
Vähitellen hänen taiteensa rinnalle nousi ajatus, joka vei hänet yhä kauemmas aikansa valtavirrasta.
Wettenhovi-Aspa oli vakuuttunut siitä, että suomen kieli ei ollut historian sivupolku vaan sen alkujuuri. Hän kirjoitti useissa yhteyksissä, että “suomen kieli on avain maailman vanhimpaan historiaan”. Ajatus huipentui väitteeseen, jonka mukaan muinaisen Egyptin kieli ja kulttuuri palautuivat suomalais-ugrilaiseen alkukieleen.
Vastaanotto oli tyly. Teorioita ei hyväksytty eikä niihin haluttu paneutua.
Aspa koki, että keskustelu katkesi ennen kuin se ehti alkaa. Hän tiivisti kokemuksensa toistuvasti ajatukseen, että häntä ei kumottu – hänet vaiettiin. Se oli hänen mukaansa pahempaa kuin avoin vastustus.
Silti hän jatkoi. Kirjoitti lisää, perusteli lisää, kärjisti lisää.
Wettenhovi-Aspa uskoi, että “totuus ei synny enemmistön suosiosta”, eikä hän ollut valmis pehmentämään sanomaansa tullakseen hyväksytyksi.
Yksinäisyys ei ollut hänelle vahinko vaan seuraus valinnasta pysyä omalla linjallaan.
Hänen elämäänsä ja ajatteluaan on myöhemmin tarkasteltu myös kaunokirjallisesti. Asko Jaakonahon romaani Kulta-aura ei pyri todistamaan Wettenhovi-Aspan teorioita oikeiksi. Sen sijaan se pysähtyy ihmiseen niiden takana. Vakaumukseen, joka antoi merkityksen. Hintaan, jonka tuo merkitys vaati. “Kulta-aura” viittaa kokemukseen omasta erityisyydestä. Säteilystä, jonka Aspa uskoi ympäröivän häntä, vaikka muut eivät sitä nähneet.
Viimeiset vuotensa Wettenhovi-Aspa eli syrjässä. Hän kuoli vuonna 1946 ilman tunnustusta ja ilman sovintoa aikansa kanssa.
Hänen ajatuksensa jäivät elämään marginaaliin kiistanalaisina. Sellaisina joita on helpompi sivuuttaa kuin kohdata.
Kulttuurin rajat eivät aina kulje lahjakkuuden tai vilpittömyyden mukaan. Joskus ne piirtyvät siihen kohtaan, jossa ihminen ei enää suostu vaimentamaan ääntään. Ilman kuulijoitakin.
