Ikuisuusmedia
Ikuisuusmedia

Tapani Postilan kolumni: Mihin me kuolemme?

Mihin kuoli Julia? Mihin kuoli Jaakoppi? Veikö tuberkuloosi vai päättyikö elämä jo ensimmäisinä elinpäivinä?

Jos esivanhempamme Julia ja Jaakoppi syntyivät 1700-luvulla, niin kuoleman uhka oli jo syntyessä suuri. Tuolloin joka neljäs lapsi saattoi kuolla ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Heille vanhuuteen asti eläminen oli mahdollista, mutta lapsuudesta selviytyminen oli aivan eri tavalla epävarmaa kuin nykyään.

Myöhempien sukupolvien Julioita ja Jaakoppeja uhkasivat myös tartuntataudit. Joka kymmenes kuolema aiheutui isorokosta 1800-luvun alussa. Useat peräkkäiset katovuodet yhdistettynä köyhyyteen ja kulkutauteihin johtivat koko väestöä ravistelleeseen kuoleman aaltoon 1800-luvun nälkävuosina.

Sata vuotta sitten tuberkuloosi, keuhkokuume, tuhkarokko, hinkuyskä, ripulitaudit ja muut infektiot veivät valtavasti ihmishenkiä.

Vielä 1930-luvulla tuberkuloosi vei jopa joka kuudennen suomalaisen hautaan. Julioita ja Jaakoppeja laskettiin haudan lepoon ”tuperkkelin” takia.

Nykyään tuberkuloosi on Suomessa harvinainen kuolinsyy, mutta tauti ei ole kokonaan kadonnut.

Menneen maailman Julia ja Jaakoppi joutuivat kohtaamaan kuoleman paljon useammin kuin me. He saattoivat saattaa hautaan vanhempansa, lapsensa ja puolisonsa jo ennen omaa vanhuuttaan. Jos vanhoiksi elivät.

Kaikki kuolivat. Yksi kerrallaan. Omalla ajallaan.

Maailma on muuttunut ja kuolemien syyt sen myötä. Elintaso on noussut ja elämäntavat muuttuneet. Lääketiede on kehittynyt valtavasti ja siirtänyt kuolemaa myöhemmäksi. Hyvä niin.

 

LÄHESTYMME JO 2030-lukua, mutta kuolema on edelleen läsnä. Sen syyt ja ajankohta ovat muuttuneet.

Nykyään yleisimpien kuolemansyiden joukossa ovat sydänsairaudet, syövät ja muistisairaudet.

Monelle meistä nykylääketiede on antanut vuosia, joita aiemmat sukupolvet eivät koskaan saaneet. Julia ja Jaakoppi eivät voineet edes kuvitella kehitystä, joka on lykännyt kuolemaa kauemmaksi.

Ennen kohtalokkaat sairaudet eivät nykyään välttämättä johda kuolemaan. Olemme saaneet lisää aikaa, mutta emme rajattomasti.

Nyt moni elää niin pitkään, että ehtii sairastua aivan toisenlaisiin sairauksiin. Kuolemme nykyään useimmiten korkeassa iässä sairauteen eikä kuolinsyy kerro, oliko ihminen ehtinyt siihen valmistautua.

Kun yhä useampi selviää sydänsairauksista ja elää korkeaan ikään, muistisairaudet saavat suuremman merkityksen kuolemansyytilastoissa.

Vuonna 2024 verenkiertoelinten sairauksiin kuoli meistä noin 18 400, kasvaimiin 13 700 ja muistisairauksiin 11 900. Nämä kolme ryhmää aiheuttivat noin kolme neljästä kuolemasta.

 

OLEMME OPPINEET lykkäämään kuolemaa monin tavoin. Viimeisen sadan vuoden aikana olemme muuttaneet paitsi sitä, mihin kuolemme, myös sitä, millaisessa elämänvaiheessa kuolema tavallisesti kohdataan.

Lokakuun lopussa julkaistavat uudet kuolemansyytilastot kertovat jälleen, mihin kuolemme. Niistä nähdään, mihin suuntaan kuolemansyyt ovat viimeksi muuttuneet.

Tilastot kertovat, mihin kuolemme. Ne eivät kerro, miten olemme eläneet.

Olemme onnistuneet vähentämään kuolleisuutta sairauksiin, jotka aiemmin katkaisivat elämän jo paljon varhemmin. Samalla yhä useampi ehtii kohdata vanhuuden sairaudet.

Mutta olemmeko oppineet suhtautumaan kuolemaan yhtään paremmin?

Ehkä menneen maailman Julia ja Jaakoppi olivat valmiimpia kohtaamaan läheisen tai oman kuoleman?

 

Kirjoittaja on Ikuisuusmedian päätoimittaja.

Tilaa uutiskirje - Pääset heti parhaiden artikkelien pariin!

Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi niin saat kaksi kertaa kuukaudessa Ikuisuusmedian uutiskirjeen ja varmistat, etteivät kiinnostavat artikkelit jää huomaamatta. Uutiskirje on maksuton eikä se velvoita mihinkään.

Please wait...

Kiitos tilaamisesta! Alat nyt saada uutiskirjeemme sähköpostiisi kaksi kertaa kuukaudessa.