Muistan ensimmäisistä hautajaisistani vähän. Lämpimän kesäpäivän, venematkan ja vanhan traktorin.
Ikää minulla oli ekaluokkalaisen verran. Muistan, kun mammani eli isänäitini haudattiin Pohjois-Ruotsissa. Saareen, jonne kuljettiin kesäisin veneellä. Mamman arkku vietiin vielä joen yli hänen kotiinsa ennen siunaamista ja hautaamista.
Mutta lapsen mieleen hautajaisista jäi aivan toinen asia.
Hautajaisten jälkeen setäni antoi minun ajaa ensimmäistä kertaa traktoria. Pääsin ison äänekkäästi hörisevän koneen rattiin, ja sehän oli minusta mukavaa.
Traktorilla ajaminen oli koko pitkän hautajaismatkan mieleenpainuvin tapahtuma. Ainakin muistot traktorista ovat säilyneet paljon selvempinä kuin itse hautajaisista, joissa oli paljon tummiin pukeutunutta väkeä. Paljon puhetta, ja joku taisi puhua ruotsiakin.
Mamma oli poissa, ja hautajaisten harras tunnelma jäi rajan toiselle puolelle. Traktorista riitti kerrottavaa kavereillekin pitkäksi aikaa.
LUOKKAAN TUOTU televisio. Ala-aste ja marraskuu. Oppitunteja peruttu.
Television kuvaruudulla näkyi Moskovan punainen tori, karvalakkipäisiä miehiä kulki hautajaissaatossa. Synkkää ja outoa.
Neuvostoliiton pääsihteeri Leonid Brežneviä haudattiin. Hänen saattajinaan oli joitakin uutisista tuttuja vanhoja miehiä, jotka kuljettivat arkkua Punaisen torin poikki kohti Leninin mausoleumin takana sijaitsevaa hautapaikkaa.
Miksi? Muistan kuinka kysymys katsomisen järkevyydestä nousi väkisin mieleen, kun pitkäveteistä seremoniaa seurasin. Viittasin ja kysyin suosikkiopettajaltani kesken hautajaisselostuksen: Miksi meidän on katsottava Neuvostoliiton pääsihteerin hautajaisia?
Ope ei tykännyt. Näin ilmeestä. Vastaus oli takakireä: Hiljaa!
Selvä. Idästä tuli vielä sakean tunkkaista tuulta, joka tuoksahti koulussa epämiellyttävältä. Olin hiljaa hautajaisten loppuun, mutta onneksi pulpetin ikkunanvieruspaikaltani pystyin katsomaan ulos. Satoi lunta ja illalla pääsisi luistelemaan.
Päätin, että tällaista hautajaisten pakkopullaa en enää tule syömään.
PÄÄMINISTERI oli salamurhattu. Intian pääministeri Indira Gandhi oli joutunut henkivartijoidensa murhaamaksi.
Olin kiinnostunut vieraista maista, kulttuureista ja kansoista. Indira Gandhi oli ollut kansainvälisesti näkyvä hahmo niin kauan kuin minä muistin. Televisiosta tuttu.
Indira Gandhi tuhkattiin valtiollisin kunniamenoin marraskuussa. Hänen hautajaisensa näkyivät television uutislähetyksssä. Paljon ihmisiä. Katsoin kotonani hautajaisia toisella puolella maailmaa.
Ruudun täydeltä intialaisia ja hindulaisia tapoja. Hänen vanhin poikansa Rajiv Gandhi sytytti polttohautauksen tulen. Sitten näin hautajaisista mieleen jäävimmän kohdan.
Noin tunnin kuluttua rovion sytyttämisestä Rajiv Gandhi työnsi pitkän kepin palavaan rovioon äitinsä kallon kohdalle. Rituaalin tarkoituksena oli hindulaisen uskomuksen mukaan vapauttaa vainajan sielu.
Presidentti Urho Kekkosen hautajaiset tulivat pari vuotta myöhemmin. Siunaustilaisuus, hautajaissaattue sekä hautaanlasku. Television suoraa lähetystä seurasi miljoonayleisö. Minä olin yksi heistä.
HAUTAJAISET ovat tulleet aikuisuuden myötä television ruudulta lähemmäksi.
Lapsuuden muistojen mamman hautajaisten jälkeen olen saatellut haudan lepoon isäni sekä äitini. Heidän jälkeensä myös muita läheisiä.
Suru, kaipaus ja kiitollisuus ovat olleet hautajaisissa läsnä. Vaikka hautajaiset ovat aina olleet hyvästijättämisen hetkiä, niin elämän ilon pilkahdus on ollut myös mukana.
Ihmisiä, joita on viimeksi nähnyt edellisissä hautajaisissa. Kuulumisten vaihtamista ja yhteisten muistojen läpikäymistä. Siteet ovat vahvistuneet, vaikka yhteydenpitoa on voinut olla vähän.
He ovat olemassa. Me suremme yhdessä. Me elämme yhdessä.
Paljon muistoja. Saari ja lapsuuden traktori.
Kirjoittaja on Ikuisuusmedian päätoimittaja.