Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar, Intian keisarinna, anglikaanisen kirkon maallinen päämies ja Brittiläisen imperiumin kiistaton symboli, Kuningatar Viktoria, kuoli 22. tammikuuta 1901 Osborne Housessa Isle of Wightilla. Hän oli 81-vuotias. Kuolinsyy oli aivohalvaus.
Hänen kuolemastaan on kulunut 125 vuotta 22.1.2026.
Viktorian valta-asema oli poikkeuksellinen. Hän hallitsi 63 vuotta. Pidempään kuin yksikään brittiläinen monarkki ennen häntä.
Hänen nimensä antoi kokonaiselle aikakaudelle identiteetin. Viktoriaaninen aika merkitsi imperiumin laajenemista, teollistumista, tieteellistä edistystä ja ankaria yhteiskunnallisia vastakohtia. Hänen valtakautensa aikana Britannia nousi maailmanlaajuiseksi suurvallaksi, jonka vaikutus ulottui mantereelta toiselle.
Kun Viktoria nousi valtaistuimelle vuonna 1837, hän oli 18-vuotias. Nuori kuningatar kasvoi tehtäväänsä hitaasti, mutta päättäväisesti. Hänen henkilökohtainen elämänsä – avioliitto prinssi Albertin kanssa ja myöhempi, syvä suru Albertin kuoleman jälkeen – muokkasi myös hänen hallitsijakuvaansa. Leskeydestä tuli osa hänen julkista olemustaan. Mustat vaatteet eivät olleet vain surun merkki, vaan myös vallan ja jatkuvuuden symboli.
Loppuvuosinaan Viktoria oli fyysisesti heikko, lähes sokea ja yhä enemmän eristyksissä. Silti hovin arki ja rituaalit säilyivät tarkasti säädeltyinä.
Hänen kuolemansa hetkellä paikalla oli perhe, jonka kautta Euroopan monarkiat olivat kietoutuneet toisiinsa. Kun kuningattaren ruumis siirrettiin vuoteesta arkkuun, tehtävään osallistui hänen lapsenlapsensa, Saksan keisari Vilhelm II. Toinen lapsenlapsista oli Venäjän tuleva keisarinna Alexandra. Viktoria oli Euroopan “isoäiti”.
Sukulaisuudet eivät kuitenkaan estäneet tulevaa. Vain runsas vuosikymmen myöhemmin Eurooppa syöksyi ensimmäiseen maailmansotaan. Se mursi keisarikuntia ja katkaisi monarkioiden jatkumoita.
Britannian kruunu säilyi, mutta imperiumi alkoi murentua. Viktorian kuolema ei aiheuttanut tätä muutosta, mutta se merkitsi yhden pitkän, vakaaksi koetun aikakauden päätepistettä.
Aikalaislehdet käsittelivät kuolemaa kuin jotakin odottamatonta. Pitkään hallinnut Viktoria oli alkanut näyttäytyä pysyvänä, lähes luonnonvoiman kaltaisena.
Omissa kirjoituksissaan hän suhtautui kuolemaan vakavasti ja hillitysti: siirtymänä, jota ei tule vähätellä. Hänen jälkeensä maailma ei enää odottanut rauhassa. Se liikkui nopeammin ja epävarmempana.
Aikakausi päättyi, koska ihminen kuoli.
