Ari Salin menehtyi 79-vuotiaana Espoossa 4.3.2026. Hän oli syntynyt Lohjalla 20.1.1947.
Lohjalla varttunut Lohjan Louhen kasvatti innostui nuorukaisena pika- ja aitajuoksulajeista. Nuoren miehen korkeatasoinen aitomistekniikka käänsi painotuksen aitajuoksuun, 1960-luvun jälkipuoliskolla pika-aitoihin, ja 1970-luvun alkuvuosina enenevästi aidattuun ratakierrokseen.
Pika-aitojen Suomen ennätystä Salin kohensi kolmesti, kerran vuonna 1968 ja kahdesti 1970. Pitkien aitojen SE:n Salin kirjautti itselleen kuudesti, kolmesti 1970, kahdesti 1971 ja viimeisen kerran 1972.
Elokuussa 1970 Suomen maaottelussa silloista Tšekkoslovakiaa vastaan Prahassa Ari Salin tekin suomalaista aitajuoksuhistoriaa. 18. elokuuta hän rikkoi 14 sekunnin rajan taittaessaan aidatun etusuoran aikaan 13,8. Seuraavana päivänä murtui kansainvälisen tason rajapyykki, kun Salin pysäytti kellot kauden maailmantilaston viidenneksi parhaaseen aikaan 49,9.
Prahan pika-aitatulos jäi helsinkiläistyneen Salinin ennätykseksi, aidattu ratakierros koheni olympiastadionilla, 1971 ensin tulokseen 49,6 ja vuotta myöhemmin 49,5: teen.
Arvokilpailuissa Ari Salin juoksi pika-aitoja EM-Ateenassa 1969, ja pitkiä aitoja sekä EM-Helsingissä 1971 että Münchenin olympialaisissa vuotta myöhemmin, saavuttaen kotikisoissa kuudennen sijan.
Arvokilpailujen kirkkaimman kruununsa Salin sai Münchenistä, missä ”suurten ikäluokkien” ratakierroksen viestijoukkue, kohta 54 vuotta sitten juoksi olympiafinaalin kuudenneksi kovalla Suomen ennätysajalla 3.01,12. Stig Lönnqvist (1949) avasi viestin, Salin (1947) juoksi toisen osuuden antaen kapulan Ossi Karttuselle (1948), ja ankkuriosuuden ravasi Markku Kukkoaho (1946). Arin yksityisaika 45,1 viestii, että aivan parastaan ei laivanrakennusteekkari loukkaantumisten sävyttäminä huippuvuosinaan irti saanut.
Kalevan kisoissa Ari Salin nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle seitsemän kertaa. Pika-aitojen mestaruudet tulivat 1968 Varkaudesta, 1969 Helsingistä ja 1971 Oulusta, aidatun ratakierroksen Salin valtasi Kouvolassa 1970, Oulussa 1971, Joensuussa 1972 ja Jyväskylässä 1974. Hyvinkäällä 1973 Ari oli pika-aitojen hopealla Pauli Pursiaisen voittamassa kilpailussa. Viimeiset Kalevan kisansa Ari juoksi Turussa 1976, pitkien aitojen hopean arvoisesti, Raimo Alasen katkaistessa mestarin voittoputken.
Maaotteluissa tai Euroopan Cup -kilpailuissa Salin edusti Suomea 1965-1976 yhteensä 55 kertaa, pika-aitojen edustustehtäviä oli 24, pitkien aitojen 21 ja ratakierroksen viestin kahdeksan. Lisäksi hänelle kirjattiin yksi edustus sileältä ratakierrokselta ja yksi sisäradoilla kilpaillusta pika-aidoista.
Ari edusti Lohjan Louhea kauteen 1973 saakka, uransa viimeiset vuodet hän kilpaili Viipurin Urheilijoiden kilpailuasussa. Ari Salin, kuten aviovaimonsa, 400 metrin Euroopan mestaruuden maailmanennätysajalla 50.14 Roomassa 1974 voittanut Riitta Salin valmentautuivat Tapani Ilkan opeilla.
Urheilu-uransa jälkeen Salin sitoutui valmentamiseen. Hänen opeillaan Tuija Helander nousi pitkien aitojen arvokilpailujen finalistiksi, seitsemänneksi Los Angelesin olympialaisissa 1984 ja viidenneksi Rooman MM-kisoissa kolme vuotta myöhemmin.
Riitta Salin: Ari antoi perhe-elämällemme turvallisen suunnan – jo silloin, kun kumppanuutemme alussa urheilimme molemmat
Riitta kuvailee 55-vuotista yhteiseloaan Arin rinnalla hienoksi matkaksi, jolle Arin lämminhenkinen, kuitenkin realistinen elämänasenne antoi turvallisen suunnan. Ari oli taitava toimimaan ihmisten kanssa, josta nuori aviovaimo sai oivallista buustia jo huippu-urheilijana. Miehensä valmentajankyvyistä vakuuttunut Riitta kertoo iloitsevansa myös siitä, kuinka myöhemmin valmentamiseen sitoutunut Ari auttoi Tuija Helanderia nousemaan korkealle kansainväliselle tasolle.
”Ari oli suku- ja perhekeskeinen, omassa piirissään hyvinkin seurallinen, kotia arvostava ja siellä aina erinomaisesti viihtynyt. Itse olen ollut arjen asioista kovin, ehkä liiankin huolehtivainen. Ari osasi aistia hyvin kulloisiakin tilanteita ja tuntoja, kulkea rinnalla oikealla tavalla ja antaa lämminhenkisellä, samalla realistisella elämänasenteellaan turvallista suuntaa koko perheelle. Ihanat muistot Arista kantavat surun keskellä ja auttavat jaksamaan elämässä eteenpäin”, Riitta Salin sanoo.
”Ari oli oman urheilu-urani ratkaiseva vaikuttaja. Kun aloimme seurustella 1970, Ari oli omalla urallaan minua huomattavasti pidemmällä, niinpä sain hänestä ratkaisevan tukijan, kannustajan ja myös opettajan vaiheeseen, jossa itse vasta kasvoin huippu-urheiluun. Avioon menimme syksyllä 1971. Kahden motivoituneen urheilijan liitossa arki ja urheilemisen edellyttämät päätökset sujuivat juohevasti, muistelee Riitta aviomiestään ja nuoren avioparin urheiluarkea.
Tuija Helander: Ari oli huipputyyppi niin valmentajana, kuin ihmisenä ja ystävänä, harjoituksissa hän painotti tunnetta enemmän kuin mittareita
Tuija Helander kuvaa Aria huipputyyppinä niin valmentajana, kuin ihmisenä ja ystävänä. Heti valmennussuhteen alettua Tuija kertoo urheilijan ja valmentajan kemioiden natsanneen hyvin. Kumpikin piti kurinalaisesta, suunnitellusta ja säännönmukaisesta toiminnasta. Sairastuttuaan vakavasti Tuija kertoo vaikuttuneensa Arin tuesta, jossa ei ollut puhettakaan harmituksesta tai voivottelusta, ainoastaan vahva viesti siitä, että tämän kanssa mennään eteenpäin, kuten tähänkin asti. Arin osalta se tarkoitti sitoutunutta valmentamista ja itsensä edelleen kehittämistä, parasta tukea, jota urheilija vaikeassa tilanteessa voi kokea.
”Pitkillä ulkomaanleireillä saimme ajan kulumaan hyvin keskittymällä vain oleelliseen. Illalla peli tai kaksi backgammonia, kuppi cappuccinoa ja nukkumaan olivat leiripäivien vakio-ohjelmia. Ari oli usein dieetillä, joskus liiankin ankara itselleen, kahvilla ja omenalla kuitatut aamupala ja lounas tulivat joskus palkituiksi kolmella donitsilla, jos vaa’an lukemat tyydyttivät valmentajaa”
Sekuntikelloa kummempia mittareita emme juurikaan käyttäneet. Intervallivedoissa Ari painotti tunnetta. Viimeisen vedon jälkeen pitää jäädä tunne, että yhden vielä pystyisin vetämään, eikä tarvitse laittaa päätä polviin, kivun pitää tuntua navan yläpuolella, ei alapuolella, vaihda rytmiä mieluummin yhtä aitaväliä aiemmin kuin myöhemmin, rennosti kovaa maaliin saakka ovat esimerkkejä Arin ohjeista, jotka jäivät lähtemättömästi mieleeni.
Yhteistyömme alussa teimme virheitä, joista opimme nopeasti. Helsingin MM-kisojen jälkeen pudotimme lajikohtaisen harjoittelun tehoja ja aloimme edetä määräharjoittelun kautta. Raatelevia happovetoja vedettiin enää harvoin, pari kolme kertaa pitkän kevään aikana, sekä kisojen ohella kerran tai pari kesän kilpailukaudella. Losin jälkeen pääsin mukaan kansainväliseen GP-sirkukseen, jota kiersin yksikseni. Ari ohjasi minua isällisen suoraviivaiseen tapaansa, sinne vaan ennakkoluulottomasti, koviltahan ne kilpakumppanit näyttävät, mutta samanlaisella silmällä he katsovat sinua. Arin myötä sain myös Riitasta elämänmittaisen ystävän ja mentorin, perheyhteyksiimme ei ole tullut katkoksia, muistelee Tuija valmentajaansa ja yhteistyötä tämän kanssa.
Arto Bryggare: Arin karisma kumpusi sisältä, äänekästä esiintymistä tai ulkoisia tunnusmerkkejä ei tarvittu
Bryggare kertoo Arin olleen 12-vuotiaalle Artsille iso esikuva kummankin aitamatkan suomalaisena haamurajan rikkojana. Puolenkymmentä vuotta myöhemmin Artsi ja Ari tutustuivat ja ystävystyivät, kun lappeenrantalainen aloitteli yleisen sarjan maaottelu-uraansa samaan aikaan, kun Ari sitä lopetteli. Bryggare muistaa lukuisten aikalaistensa tavoin 1970-luvun alkupuoliskon nuorten kartoitusleirien yhdistetyt aitajuoksu- ja lihaskuntotestit, joissa Ari Salinin tulokset olivat muille vain kaukaisia päiväunia. Artsi kertoo vaikuttuneensa siitäkin, kuinka aitajuoksumuureja murtanut ystävä oli aina kannustava ja myönteistä fiilinkiä ympärilleen henkivä.
”Olimme myöhään syksyllä 1976 maaottelussa Ranskaa vastaan Blois’ssa, missä vastassamme oli maailmantähti Guy Drut. Olin tapani mukaan ennen lähtöä kuumana kuin hellankoukku, samoin kisan jälkeenkin, kun juoksin SE:n ja onnistuin voittamaan. Arin tilannetaju ja ihmissuhdetaidot tulivat esiin tavassa, jolla hän minua rauhoitteli ja kasvatti tulevaan. Toimiessaan valmentajana Ari pääsi ammentamaan kokemuksistaan, kun oli ohjannut Riittaa tämän urheiluaikana. Lisäksi hän oppi nopeasti virheistään ja oli hyvä tulkitsemaan ihmisiä. Arin karisma kumpusi sisältä, äänekästä esiintymistä tai ulkoisia tunnusmerkkejä ei tarvittu!”
”Ariin oli helppo luottaa ja tukeutua. Silloinkin, kun hankin labradorin noutajan, sain arvokkaita koiran kasvatusohjeita Arilta. Ihmisen empatiakyvyn sanotaan tulevan testatuksi hänen tavassaan kohdella eläimiä. Ennen oman noutajansa hankkimista Ari oli tutustunut laajasti kyseistä rotua koskevaan kirjallisuuteen, ja kasvatti lemmikistään suunnilleen kaikki mahdolliset näyttelypalkinnot voittaneen yksilön. Sielujen sympatiaa Arin kanssa koin myös tavastamme seurata kansainvälistä kilpaurheilua. Aikana ennen internettiä Santa Barbaran leireillä päivittäin ilmestynyt urheiluaviisi USA Today oli tarkasti seuraamamme media, toki yksi syy asiaan Arilla oli se, kun Riitan veli Matti pelasi tuolloin NHL:ssä”.
”Työtapoineen ja tuloksineen Ari ja Tuija olivat loistava parivaljakko, Ari valmensi Tuijaa yksiselitteisellä tavoitteella, maailman kärkeen, mikä ei tuohonkaan aikaan ollut ihan jokapäiväistä suomalaisessa yleisurheilussa. Arista löytyi tarpeen ilmetessä myös poikamainen kujeilija. Kerrankin olin Santa Barbarassa kannustanut pöytäseurueemme valitsemaan illalliseksi tunnetusti tulista aasialaista keittiötä. Annoksemme olivat tulleet, kun kävin WC:ssä, Ari oli terästänyt minun annostani jokusella lorauksella supertabascoa. Hotkaistuani muutaman suupalan ja kokemattomuuttani hörpättyäni vettä päälle syöksyin ulos haukkomaan henkeäni. Muutaman hetken päästä nauru maistui pöytäseurueelle, myös minulle”, muistelee Bryggare ystäväänsä ja nuoruutensa esikuvaa.
Teksti: Jarmo Mäkelä
