Mitä ihminen tekee, kun oma elämä alkaa tuntua valheelta?
Tuota kysymystä Henrik Ibsen kysyi näytelmissään yhä uudelleen.
Norjalainen kirjailija kuoli 23. toukokuuta 1906 Kristianian kaupungissa, nykyisessä Oslossa. Hänen kuolemastaan tulee vuonna 2026 kuluneeksi 120 vuotta.
Ibsen oli silloin 78-vuotias. Elämänsä viimeisinä vuosina hän oli sairastellut. Kirjoittaminen oli jäänyt taakse.
Hänen työnsä ei kuitenkaan ollut päättynyt. Se jatkui näyttämöillä.
Ibsenin näytelmät jäivät elämään, koska niissä kuolema ei ollut vain viimeinen tapahtuma. Se oli usein jotakin, mikä oli jo läsnä ihmisten elämässä. Tukahdutettu totuus. Väärä avioliitto. Peritty häpeä. Menneisyys, joka ei pysynyt haudattuna.
Ibsen kirjoitti ihmisistä, jotka eivät enää pystyneet jatkamaan entiseen tapaan.
Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa Nukkekoti, Kummittelijoita, Kansanvihollinen, Villisorsa ja Hedda Gabler. Niissä koti, perhe ja yhteisö eivät ole turvallisia kulisseja. Ne ovat paikkoja, joissa ihminen joutuu katsomaan itseään.
Nukkekodissa Nora Helmer sulkee oven perässään.
Tuo oven sulkeutuminen on kuulunut kirjallisuuden historiassa pitkään. Se ei ollut vain yhden naisen lähtö kodista. Se oli myös kysymys siitä, millaisessa elämässä ihminen suostuu elämään. Lähteä vai jäädä?
HENRIK IBSEN ei antanut helppoja vastauksia.
Hän ei kirjoittanut kuolemasta vain kuolinvuoteen äärellä. Hänen maailmassaan ihminen saattoi olla elossa ja silti jo sisältä kuollut. Elämä saattoi jatkua ulkoisesti kunnollisena, vaikka sen perusta oli murtunut.
Norjalaiskirjailija katsoi sinne, minne moni ei halunnut katsoa. Kodin hiljaisuuteen. Avioliiton rakenteisiin. Vanhempien ja lasten väliin. Asioihin, joita ihminen kantaa tahtomattaankin.
Kummittelijoita-näytelmässä menneisyys ei pysy menneisyytenä. Se palaa lasten elämään. Se näkyy ruumiissa, valinnoissa ja syyllisyydessä.
Ibsenin näytelmissä kuolleet eivät aina poistu.
He jäävät vaikuttamaan.
Ibsenin tekstit tuntuvat yhä ajankohtaisilta. Hän kirjoitti maailmasta, jossa kunniallisuus saattoi olla tärkeämpää kuin totuus. Jossa ihmisen piti näyttää oikeanlaiselta, vaikka sisällä olisi ollut jotain aivan muuta.
Sellainen maailma ei ole kadonnut.
Ibsenin viimeisistä sanoista on kerrottu paljon. Tarinan mukaan hoitaja oli sanonut vierailijalle, että kirjailijan vointi oli hieman parempi. Ibsen olisi vastannut norjaksi: Tvertimod. Päinvastoin.
Se sopii kirjailijalle, joka asettui koko elämänsä ajan aikansa varmuuksia vastaan.
Ei näin. Päinvastoin.
Hän kuoli kotonaan seuraavana päivänä.
Henrik Ibsenin jälkeen teatteri ei ollut enää entisellään. Näyttämölle ei tarvittu kuninkaita, sotia tai sankareita, jotta kysymykset olisivat suuria.
Riitti olohuone.
Riitti ruokapöytä.
Riitti ihminen, joka ei enää voinut valehdella itselleen.
