Menetys ei kysy aikaa tai paikkaa. Menetys voi osua kohdalle keskellä työpäivää. Työntekijä saa viestin läheisen kuolemasta kesken palaverin tai työmatkalla. Tilanne pysäyttää myös työkaverit. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?
”Työpaikalla olisi hyvä olla valmiina selkeä ja kirjallinen ohjeistus tällaisia tilanteita varten. Menetykset voivat tulla yllättäen tai ennakoidusti sairauden seurauksena, ja ne koskettavat koko työyhteisöä”, sanoo Surevan kohtaaminen -toiminnan asiantuntija Sirpa Mynttinen.
Kun työntekijä menettää läheisensä, esihenkilö on keskeisessä roolissa. Yhteydenotto, osanotto ja myötätunnon ilmaiseminen ovat tärkeitä ensiaskeleita.
”Se kertoo, että ihmisen menetys on huomioitu ja hänen suruunsa suhtaudutaan empaattisesti. Samalla esihenkilö vastaa myös käytännön asioista, kuten töiden uudelleenjärjestelystä”, Mynttinen kertoo.
Jos tilanteeseen ei ole varauduttu etukäteen, saattaa syntyä epävarmuutta, joka kuormittaa sekä surevaa että koko työyhteisöä. Myös työnantajamielikuva voi kärsiä.
”Ilman suunnitelmaa aikaa kuluu epäröintiin ja pahimmillaan asioita jää hoitamatta. Varautuminen on osa työhyvinvointia, ja sillä on pitkän aikavälin vaikutuksia”, Mynttinen huomauttaa.
TYÖPAIKALLA voi olla valmiina esimerkiksi kriisisuunnitelma tai varhaisen tuen malli, mutta niiden lisäksi kannattaa määritellä vastuut: kuka ottaa yhteyttä surevaan, miten poissaolot järjestetään ja mitä tukea on tarjolla.
Mynttisen mukaan myös esihenkilökoulutuksiin tulisi yhä vahvemmin sisällyttää surun ja kriisitilanteiden kohtaamista.
”Jotkut osaavat toimia luontaisesti hienosti, mutta surevilla on myös kokemuksia, jotka ovat jääneet mieleen loukkaavina. Koulutus lisää ymmärrystä ja varmuutta kohdata suru työpaikalla”, Mynttinen toteaa.
Kun tieto menetyksestä tulee, olennaista on pysähtyä ja ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä työntekijään. Voi sanoa esimerkiksi: ”Olen pahoillani tai otan osaa suruusi. Hyvä on myös sanoittaa, ettei töistä tarvitse huolehtia, ota aikaa rauhassa.”
Annetaan läheisen menettäneelle aikaa hoitaa asioita ja keskittyä rauhassa suruun. Jos on käytäntöjä, että voi olla pois esihenkilön luvalla, niin sekin on yksi helpotus. Tarvittaessa pitää ohjeistaa, että tarvitsee sairauslomatodistuksen. Sureva kannattaa ohjata myös työterveyden piiriin. Samalla voi sopia, milloin ollaan yhteydessä uudestaan.
MILLAISIA sanoja tai tekoja tulisi välttää akuutissa surun hetkessä?
Eniten menetyksen kokeneet ihmiset voivat loukkaantua kömpelöistä yrityksistä selitellä ja vertailla menetyksiä. Menetyksen kokeneelle voi tulla helposti olo, että hänen surua väheksytään.
”Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Eri sanat voivat toisesta ihmisestä tuntua hyvältä ja toisesta huonolta. Ei pidä alkaa heti kertomaan omista menetyksistä. Ei kannata myöskään sanoa, että minä tiedän miltä sinusta tuntuu, kun minäkin olen menettänyt”, Sirpa Mynttinen sanoo.
Millainen merkitys on sillä kenet työntekijä on menettänyt?
”Erilaisia menetyksiä ei pitäisi lähteä arvottamaan ulkopuolisena eikä työyhteisön jäsenenä. Ei määritellä mikä suru on suurinta tai mihin suruun on oikeus. Ihmisellä on oikeus suruunsa oli menetetty kuka tahansa”, Mynttinen toteaa.
”Suru kulkee matkassa halki elämän, kun on kysymys läheisen menetyksestä. Tuen tarvetta työntekijällä voi olla pitkänkin ajan kuluttua menetyksestä”, kertoo asiantuntija Sirpa Mynttinen.
POISSAOLON pituus on aina yksilöllinen ja siihen vaikuttaa millaista , ja työhön paluuta olisi hyvä miettiä yhdessä. Esihenkilö voi olla keskustelussa aloitteellinen, mutta kuunteleminen on tärkeintä.
”On hyvä sopia yhteinen hetki, jolloin paluuta pohditaan. Tärkeää on myös kysyä, mitä työyhteisölle saa kertoa ja miten sureva toivoo tapahtuneesta ja surusta puhuttavan, kun hän palaa töihin”, Mynttinen sanoo.
Yhteydenpito poissaolon aikana voi helpottaa paluuta. Jotkut haluavat tulla käymään ennen varsinaista työn aloitusta. Paluun tueksi voi tarjota esimerkiksi kevennettyä työaikaa, työtehtävien järjestelyä, etätyömahdollisuutta tai rauhallisen työtilan.
”SURU voi pelottaa. Se tuo näkyväksi sen, että menetys voi tapahtua kenelle tahansa. Mutta juuri siksi meidän pitäisi nähdä läheisen kuolema yhtenä elämään kuuluvana kriisinä muiden joukossa”, Mynttinen sanoo.
Hänen mukaansa työelämän pitäisi yhä enemmän tunnistaa, että ihmisille tapahtuu yksityiselämässä myös ikäviä asioita, joilla on väistämättä vaikutusta työkykyyn.
”Surulla ei ole päätepistettä tai tiettyä aikaa. Suru kulkee matkassa halki elämän, kun on kysymys läheisen menetyksestä. Tuen tarvetta työntekijällä voi olla pitkänkin ajan kuluttua menetyksestä”, Mynttinen muistuttaa tärkeästä seikasta.
Työntekijän työkyvyn kannalta on merkityksellistä, miten esihenkilö ja työyhteisö kohtaa surevan ja miten käytännön asiat hoidetaan. Hyvät kokemukset luovat positiivista työnantajamielikuvaa, josta kerrotaan myös eteenpäin.
