Joka päivä käytössä. Suomalaisessa keittiössä on kaappi, jota harva huomaa. Lautaset, mukit ja lasit nostetaan sinne märkinä. Siellä ne kuivuvat.
Astiankuivauskaappi tekee työn hiljaa, mutta kenen ansiosta?
Yksinkertaisessa ja tehokkaassa astiankuivauksessa näkyy Maiju Gebhardin työn jälki. Gebhard kuoli Helsingissä 18. heinäkuuta 1986. Tänä kesänä hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 40 vuotta.
Maiju Gebhard syntyi Helsingissä vuonna 1896. Hänestä tuli kotitalousopettaja, kansanvalistaja ja kotityön järkeistäjä. Hänen elämäntyönsä ei noussut juhlapuheisiin samalla tavalla kuin moni näkyvämpi keksintö. Se jäi keittiöön.
Keittiössä mullistui arki. Kaappi tuli kaikkialle.
Ennen astiankuivauskaappia astiat pestiin, kuivattiin ja siirrettiin paikoilleen. Työvaihe toistui päivästä toiseen. Maaseudun kodeissa kotityöt olivat muutenkin raskaita. Vesi kannettiin, puut kannettiin, ruoka tehtiin, pyykit pestiin ja lapset hoidettiin. Suuri osa työstä jäi naisille.
Gebhard katsoi keittiötä työpaikkana. Siellä kumarruttiin, nostettiin, kannettiin ja kuljettiin samoja reittejä kymmeniä kertoja päivässä. Huonosti suunniteltu tila vei voimia.
1930-luvulla Gebhard kirjoitti Työtehoseuran Teho-lehdessä laskelmista, joiden mukaan suomalaiset naiset käyttivät elämästään valtavan määrän tunteja astiainpesuun. Hän päätti tekstinsä huudahdukseen: ”Tämähän on järkyttävää!”
Hän ei jäänyt huokailemaan.
ASTIANKUIVAUSKAAPIN taustalla oli ruotsalainen pöydällä pidettävä kuivausteline. Gebhard vei ajatuksen pidemmälle.
Teline nostettiin tiskipöydän yläpuolelle kaappiin, ovien taakse. Märät astiat sai panna suoraan paikoilleen. Vesi tippui altaalle, ilma kiersi kaapin avoimesta alaosasta ja astiat kuivuivat omia aikojaan.
Se oli yksinkertainen oivallus. Niin yksinkertainen, että sen nerokkuus melkein unohtui.
Astiankuivauskaappien teollinen valmistus alkoi Työtehoseuran työpajoissa vuonna 1945. Ensimmäiset kaapit tehtiin Vilppulassa. Ritilätkin olivat puuta.
Myöhemmin valmistus laajeni, materiaalit vaihtuivat ja kaapista tuli osa suomalaisen kodin peruskalustusta.
GEBHARDT ei patentoinut keksintöä. Maailmalla oli aiemmin esitelty samantapaisia ratkaisuja, eikä yhden ihmisen nimiin voi panna koko astiankuivauskaapin historiaa. Suomessa kaappi liittyy kuitenkin vahvasti juuri Gebhardiin ja Työtehoseuran työhön.
Gebhard kehitti muutakin. Sotavuosina hän suunnitteli naisten avuksi kantovälineen, ämmänlänget, joilla vettä ja polttopuita pystyi kantamaan kevyemmin.
Hän mietti työasentoja, keittiön järjestystä sekä kodin arkisia liikeratoja. Häntä kiinnosti työ, joka jäi usein näkymättömäksi.
Astiankuivauskaappi kertoo siitä yhä.
Kaikki ihmisen jäljet eivät näy hautakivissä, kirjoissa tai patsaissa. Jokin jälki jää tapaan, jolla koti toimii. Minuuttiin, joka säästyy. Liikkeeseen, jota ei enää tarvitse tehdä.
Maiju Gebhard halusi, ettei kotityö veisi ihmiseltä koko elämää. Hänen oma elämänsä päättyi 90-vuotiaana, mutta kaappi jäi.
Kun märkä muki nostetaan ritilälle ja ovi suljetaan, Gebhardin nimeä ei yleensä ajatella.
Ei sen tarvitsekaan nousta mieleen joka tiskin jälkeen.
Työn jälki kuivuu silti kaapissa.
