Suvi on suloista aikaa. Tuo lausahdus on tuttu pitkältä ajalta sukupolvien takaa. Kesällä luonto on hereillä, valoa on enemmän kaikkien iloksi. Ihmisten hymy on herkemmässä, ja loma rentouttaa monen mieltä. Koululaiset ovat vapaita opinahjoistaan. Kesä tuo muutoksen tuulia ja monen kaipaamaa lämpimämpää ilmaa.
Suven suloisuudesta voi olla montaakin mieltä ja kesä ei välttämättä ole kaikkien suosikkivuodenaika. Elämään kuuluu myös tummempia sävyjä kesäaikaan. Menetykset ja kuolema ovat läsnä. Ei elämä pysähdy viettämään kesää. Aika ei pysähdy.
Suvi saattaa merkitä läheisen menetystä, surun kokemista ja menetyksen käsittelemistä. Kesähäät ovat elämän iloa, mutta samaan aikaan voi olla kesähautajaiset, joissa elämän päättyminen on läsnä.
KESÄ VOI tuoda muiston läheisestä. Nyt jo kuolleesta. Rakkaasta.
Edesmenneen merkkipäivä tai kuolinpäivä voivat olla juuri kesän ollessa kukkeimmillaan. Muistoja halutaan vaalia. Muistamisen kaunis muoto on hautausmaiden hoitaminen.
Kesä kaunistaa hautausmaat. Puut ovat lehtiloistossa ja hautausmaista riippuen luonto nostaa elämää esiin.
Kesäinen hautausmaa on mielestäni kaunis, kun kukkien kirjo rikastaa maisemaa. Ihmisiä käy haudoilla ja elämä on hereillä hautausmaan rauhassa.
Hautoja hoitavat tekevät paljon töitä kukkaistutusten laittamisessa, kukkien kastelussa ja hautojen ylläpidossa. Tapa on kaunis ja kertoo halusta muistaa tavalla, joka näkyy. Hautojen kukkien hoitaminen vaatii suunnittelua, ajoitusta ja tietämystä kukista. Mitä ja milloin istuttaa. Milloin kastella ja milloin käydä poistamassa.
OLEN AINA arvostanut hautausmailla kulkiessa omaisia sekä läheisiä, jotka muistoja vaalien huolehtivat haudoista. Äidin, isän tai isovanhempien. Puolison. Lapsen. Läheisen.
He hoitavat ehkä jo itselle tuntemattomia jo sukupolvia aikaisemmin kuolleiden hautoja, mutta perinne elää.
Kaunis kukkaistutus tai kynttilälyhdyn liekki kertovat muistamisesta. Siitä, että muisto elää.
Muistamista ei mitata määrissä ja koossa vaan pienikin voi olla kaunista. Muistaminen ajatuksella voi olla juuri sellaista kuin se itse kullekin sopii.
Muistan omalta rippikouluajalta, josta on jo vierähtänyt muutama suvi, papin mieleeni jääneen arvion sanomalehtien kuolinilmoituksista. Hän totesi, että vieroksuu, kun ilmoituksissa tavan takaa oli maininta ”Ikuisesti muistaen”.
Hän oikein alleviivasi meille riparilaisille, että ketään ei muisteta ikuisesti. Tottahan tuokin on, ajattelin, mutta samalla pohdin tuota ikuisuuden määritelmää. Ikuisuus on pitkä aika. Jopa ajaton ja irrallaan ajasta.
Kannattaako elää kuitenkin hetkessä ja tässä ajassa? Tänä kesänä.
Muistaa ja vaalia omana aikana. Hoitaa kukat haudalle kesäisin, jos se on itselle tärkeää. Käydä ja kokea muistoja haudoilla.
Iloitaan kesäisen kauniista hautausmaista.
Kirjoittaja on Ikuisuusmedian päätoimittaja.