Voinko käydä hänen luonaan? Mitä teen? Jos menen, mitä sanon? Jos en osaa olla oikein? Tuollaisia ajatuksia varmasti kiertää jokaisen meistä mielessä, kun eteen tulee vääjäämättä kuolinvuoteella olevan tai parantumattomasti sairaan läheisen kohtaaminen.
Vetäydynkö? Jätänkö kohtaamatta?
Kun kuulen, että hyvässä kunnossa oleva parantumattoman diagnoosin saanut ihminen kertoo tuttaviensa yhteydenpidon hiljentyneen.sairauden tultua ilmi, niin suru valtaa mielen. Hänen puhelimensa ei soi ja ovella ei ole ketään. Naapurit ovat jättäneet käymättä entiseen tapaan.
Kuolevan kohtaaminen ei ensisijaisesti vaadi oikeita sanoja vaan rohkeutta olla vetäytymättä. Vetäytyminen ei poista sitä, että kuolema on osa elämää.
Ei ole olemassa valmista kaavaa, kuinka kohdata kuoleva. Jokainen hetki on kohdattava ainutlaatuisena ja elämään kuuluvana.
Kuolevan kohtaaminen vaatii ehkä rohkeutta, mutta samalla antaa elämälle tärkeän hetken. Tunteen yhdessäolosta. Muiston.
KUOLEMA KUULUU arkeen. Kuolevan luona käyminen ei ole vain yksityinen rohkeudenkoetus. Kaikki me olemme lopulta kuolevia.
Kuolevaa ei pidä kohdella pelkkänä sairautena. Ihminen ei välttämättä halua käyttää jokaista jäljellä olevaa kohtaamista oman kuolemansa käsittelemiseen.
Hän voi haluta kuulla lastenlasten kuulumisia, puhua säästä tai muistella jotakin huvittavaa. Elää hetki menneessä ja iloita tarjoamastasi seurasta.
Kohtaamiseen ei välttämättä tarvita sanoja. Hiljaisuuskin voi auttaa, kun se on yhteistä lämmintä hiljaisuutta eikä poissaoloa. Yhdessäoloa.
KUOLEMA ON usein vaiettu aihe. Siitä mistä ei puhuta sitä ei ole olemassa. Kuolevan kohtaaminen on edelleen usein hillittyä, yksityistä ja usein vähäsanaista. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla sellaista, vaan ihminen saa itse päättää, kuinka hän haluaa itsensä kohdattavan.
Kun kuolema siirrettiin pois näkyvistä, emme päässeet eroon kuolemasta. Menetimme vain osan taidostamme kohdata kuoleva.
Jätänkö hänet rauhaan?
Kuolevaa ei pidä jättää yksin siksi, että me itse pelkäämme kuolemaa. Kuolevalla on silti oikeus myös omaan rauhaan, väsymykseen ja vierailuista kieltäytymiseen.
Älä unohda, vaan ole rohkea. Ole ihminen ihmiselle. Huomioi, tunne, kohtaa ja ole tarvittaessa kohtaamatta. Ole oma itsesi.
Kuolevaa ei tarvitse osata saattaa. Hänen kuolemaansa ei tarvitse selittää eikä hänen pelkoaan poistaa.
Voi kysyä, mitä kuuluu. Voi kysyä, mitä voisi tehdä. Voi istua hetken vierellä. Tärkeintä on, ettei ihminen huomaa kuoleman lähestyessä muuttuneensa muille näkymättömäksi.
Haluatko seuraa vai mieluummin levätä? Voinko auttaa jossakin käytännön asiassa?
Kysymysten jälkeen täytyy myös kestää vastaus. Kuoleva voi kertoa pelkäävänsä, olevansa vihainen tai ettei enää jaksa. Silloin tehtävä ei ole korjata tunnetta vaan kuunnella. Palaa uudelleen, jos hän niin haluaa.
Älä tavoittele täydellisiä sanoja. Ei sellaisia ole olemassa.
Ole läsnä. Se riittää.
Kirjoittaja on Ikuisuusmedian päätoimittaja.