Kosketus. Kädestä piteleminen. Hiuksien silittäminen.
Sanat puuttuvat. Kuoleva ei enää jaksa puhua. Kyky lauseiden muodostamiseen on mennyt, joten kosketuksen merkitys korostuu. Kosketuksen kautta voidaan olla läsnä, lohduttaa ja myötä elää kuolevan kanssa.
”Kosketus on yksi ihmisen elämän mielekkyyteen ja merkitykselliseen liittyvä ilmaisumuoto. Olemmeko me irtautuneet kosketuksesta tai ymmärrämmekö tässä teknologiamaailmassa kosketuksen merkityksen?”, esittää painokkaan kysymyksen kosketuksen asiantuntija Annu Haho.
Annu Haho on peruskoulutukseltaan sairaanhoitaja ja hän on myös terveystieteiden tohtori. Haho on pitkään työskennellyt opettajana, kouluttajana sekä oman yrityksen kautta tutkijana. Pari edellistä vuotta hän on ollut opetustyössä pääkaupunkiseudulla toimivassa Laurean ammattikorkeakoulussa tehden samalla tutkimusta.
”Näyttää siltä, että kosketus painottuu elämän alkuun ja loppuun. Välillä tapahtuu jotakin kadottamista ja menettämistä. Onko näin, että koskettamisen tarve palautuu elämän loppuvaiheessa?”, Haho miettii kosketuksen merkitystä elämän kaaressa.
Haholla on laaja tietämys kuolemasta ja kosketuksesta. Hän on tehnyt muun muassa elämän loppuvaiheen tutkimusta, aiheena eksistentiaalinen kärsimys elämän loppuvaiheessa olevilla potilailla. Taustalla on myös erilaisia tutkimusprojekteja esimerkkinä ammatillinen kosketustutkimushanke.
Hänen aloittaessa kouluttajana pian osoittautui, että kaikkein vaikeimmat eettiset ongelmat ja kysymykset liittyivät elämän loppuvaiheiden hoitoon.
”Minua rupesi kiinnostamaan, koska meillä ammattilaisilla oli aika vähän tietoa esimerkiksi eutanasian perusteista. Kun pidin koulutuksia, niin oli äärettömän vähän tietoa saatavilla, mitä on eksistentiaalinen sietämätön kärsimys”, Annu Haho kertoo koulutustensa lähtökohdalle, joka johti jatkotutkimuksiin.
KORONA-PANDEMIA hiljensi yhteiskuntaa ja katkaisi koulutukset. Pandemian seurauksena Annu Haho palasi hoitotyöhön ja hakeutui kesäksi sairaanhoitajaksi Oulun kaupungin palliatiivisen saattohoidon osastolla.
Kokemus oli todella avartava ja antoi uutta näkökulmaa kosketuksen merkitykseen.
Työssä ollessa hän haastatteli vanhustyössä olevia ammattilaisia. Hän kysyi heiltä, kuinka kosketus muuttuu elämän loppuvaiheessa olevan potilaan kohdalla. Vastauksia antoivat sairaanhoitajat ja lähihoitajat.
Vastaukset myös pysäyttivät.
”Kosketus muuttuu. Kosketukseen tulee enemmän lohdutusta potilasta ja omaisia kohtaan. Enemmän kosketetaan sellaisille alueille, jotka ovat intiimimpiä. Yllättävästi potilaat ja hoitajat kokevat, että kosketuksen näkökulmasta kaikkein intiimein alue on pää”, Haho kertoo saamistaan vastauksista.
Kosketus lisääntyy ja kohdistuu pään alueelle. Kosketus tulee hyvin merkitykselliseksi lohduttamisessa. Viestitään, että minä olen tässä. Ollaan läsnä, lohdutetaan ja hoivataan.
”Aletaan silittämään, kun ei saa enää kontaktia kuolevaan vanhukseen, joka on jo vaipunut deliriumiin”, Haho kertoo.
”Yllättävästi potilaat ja hoitajat kokevat, että kosketuksen näkökulmasta kaikkein intiimein alue on pää”, paljastaa kosketuksen asiantuntija, hoitaja ja terveystieteiden tohtori Annu Haho. Kuva: Rio Gandara/HS
MIKÄ tekee kosketuksesta ammatillisen?
”Ammatillisen kosketuksen lähtökohtana on, että ammattilainen havaitsee potilaan ja asiakkaan kosketustarpeen. Tarve kosketukseen lähtee nimenomaan potilaasta ja asiakkaasta. Ei työntekijän omasta tunteesta tai ajatuksesta koskettaa”, Annu Haho painottaa.
”Ammattilainen arvioi tilannetta ilmeistä, eleistä ja kehon asennosta. Silloin hän tietää voiko koskettaa. Osaaminen kehittyy uran aikana”. Haho kertoo kokemuksen merkityksestä.
Yli 30 vuotta hoitotyössä lähihoitajana ollut kertoi haastattelussa, että hän ei uran alussa uskaltanut koskettaa potilaita.
”Nuori lähihoitaja ei tiennyt miten koskettaa. Hän tunsi, ettei henkilönäkään ollut sosiaalinen, jolle varsinkin outojen ihmisten koskettaminen oli helppoa”, Haho toteaa haastateltavastaan.
Ammatin kokemusten ja osaamisen myötä koskettaminen tuli luontevaksi. Vuosien kokemusten myötä ongelma katosi ja läheisien lohduttaminen halaamalla tuli luontevaksi osaksi työtä.
”He ovat valtavan kehittyneitä tulkitsemaan ihmisen kehon sanattomia viestejä. He toimivat työssään sen perusteella ja tekevät kosketukseen liittyviä ratkaisuja”, Haho tietää.
ANNU HAHOLLA on myös omia kokemuksia kosketuksesta kuoleman lähestyessä.
Hänen toimiessa hoitajana saattohoidon osastolla, niin potilaana oli kookas mies, joka tunsi syvää henkistä tuskaa. Miehen keho oli heikentynyt ja hänen tietoisuutensa oli muuttunut osana elämän loppuvaihetta.
”Hän oli hyvin ahdistunut. Vaikka fyysisiä voimia ei enää paljon ollut, niin hän pyrki koko ajan potilassängystä pois. Jouduin vaaratilanteeseen, kun hän väkisin tuli sängyn laitojen yli. Hänellä ei olut enää voimia pysyä seisomassa”, Haho kertoo.
Haho otti seisomaan nousseen potilaan konkreettisesti seisten syliin. Tuki häntä, ettei hän kaatunut ja rauhoitteli. Mies oli hyvin ahdistunut ja puhui sekavasti.
”Tiesin selvästi, että hänellä oli hätä kokonaisvaltaisesta olemassaolosta. Juttelin hänelle rauhassa lohdullisesti ja hälytin toisen hoitajan, koska tarvitsin apua. Toinen hoitaja tulikin nopeasti ja saimme hänet sänkyyn. Kosketuksen merkitys oli tuossa hetkessä rauhoittamisessa”, Haho paljastaa omasta kokemuksestaan.
Tausta hätään ja kärsimykseen täytyy ymmärtää. Haho peräänkuuluttaa tarkkuutta, tietoa ja ymmärrystä, jotta ammattilainen ei liian herkästi lääkitse henkistä tuskaa.
Hän muistuttaa, että lääkitseminen ei hoida pois elämän loppuvaiheiseen liittyviä ahdistuksen ja kuoleman läheisyyteen liittyviä kokemuksia.
”Pitää huomioida ihmisen psyyke. Kuoleman läheisyyteen liittyvät eritystarpeet: hengelliset, henkiset ja eksistentiaaliset tarpeet.”
”Eivät lääkkeet poista vaan ehkä ennemminkin siirtävät ajatuksen, turruttavat mielen ja ehkä vievät kyvyn puhua ahdistuksesta”, Haho puntaroi ja lisää, että voidaan myös käyttää lääkkeettömiä hoitomuotoja tai lääkitä läsnäololla.
Kosketuksen kautta voidaan myötä elää kuolevan kanssa. Ammatillisen kosketuksen lähtökohtana on, että ammattilainen havaitsee potilaan ja asiakkaan kosketustarpeen.
KOSKETUKSESSA on eroja eri kulttuureissa. Etiikan näkökulmasta pitää aina kunnioittaa potilaan omia arvoja ja maailmankuvaa johon kuuluu myös koskettaminen.
”Tunnistin haastatteluista, kuinka koskettamisen lähtiessä potilaasta tulee myös huomioitua ja kunnioitettua kulttuurisia eroja. Tämä edellyttää työntekijältä sensitiivisyyttä ja tietoa eri kulttuureista. Ymmärrystä kuinka sovittaa tietoa omaan kosketukseen, Annu Haho sanoo kulttuurien isosta merkityksestä kosketukseen kuoleman hetkellä.
Haholla ei ole ajantasaista tietoa opetussuunnitelmista, mutta hänen tekemänsä haastattelut ja omat kokemuksensa osoittavat, että hoitotyössä tarvittaisiin enemmän opetusta koskettamisen merkityksestä.
”Koskettaminen on ehkä mukana enemmän työpaikkakoulutuksissa. Huomasin, että Oulun kaupungilla on koulutettu hoitotyössä toimivia terapeuttiseen kosketukseen sekä kinestetiikkaan eli kehotietoisuuteen.”
”Opinnoissa kosketustaitoja ei opeteta tai ne on hajautettu eri kurssien sisälle. Olemme esittäneet tutkimuksessa pedagogisia lähestymistapoja, miten koskettamista voisi opettaa”, kosketuksen asiantuntija toteaa kehitystarpeesta.
