Suomessa on itsenäisyyden aikana kuollut työtehtävissä 164 poliisia. Jokainen surmattu on liikaa.
Poliisimuseon uusi verkkonäyttely ”In Memoriam – Virantoimituksessa surmansa saaneet poliisit” kertoo poliisisurmien historiasta. Näyttelystä selviää muun muassa, millaiset työtilanteet ovat olleet poliiseille vaarallisimpia ja miten tapahtumia on käsitelty työyhteisössä eri aikoina. Osana In Memoriam -verkkonäyttelyä on tietokanta, joka kertoo kaikista poliisisurmatapauksista.
Yksi surmansa saaneista poliiseista on Pihtiputaalla ammuttu Onni Saastamoinen. Vuonna 1969 tapahtunut neljän poliisin surmateko on Suomen poliisin historiassa traagisuudessaan ainoa laatuaan. Koskaan yhtä monta poliisia ei ole kuollut kerralla virkatehtävissä.
Heikki Saastamoinen oli isänsä kuollessa kolmen kuukauden ikäinen ja kertoo menetyksestä sekä sen seurauksista verkkonäyttelyssä.
”Isän kuolema oli järkyttävä teko eikä ole mitenkään selitettävissä, mutta löysin sille syyn. Isä kuoli, koska hän puolusti lakia ja järjestystä, uhrautui tämän maan puolesta. Isä kuoli sankarina”, surmatun poika toteaa näyttelyn sivulla.
”Muistan opiskeluaikana, kun oli niukkaa, käytin isän sinisiä virkapaitoja ja pitkää takkia, jossa ei ollut enää poliisin merkkejä”, poika muistelee.
Hän sanoo, että Isän poliisikuva on edelleen hänen kotinsa seinällä.
Näyttelyssä on esillä myös tapaus, jossa tanskalainen vankikarkuri ampui kaksi poliisia Helsingissä vuonna 1997. Kuva: Verkkonäyttely In Memoriam – Virantoimituksessa surmansa saaneet poliisit, Poliisimuseo
”POLIISISURMA ON valtava tragedia niin poliisiyhteisölle, poliisin läheisille kuin koko yhteiskunnalle. Verkkonäyttelyn aihe on poliisissa tärkeä ja myös kipeä muistutus siitä, etteivät tehtävät ole aina päättyneet hyvin”, kertoo Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi tiedotteessa.
Poliisille vaarallisin ajanjakso oli Suomen itsenäisyyden kolme ensimmäistä vuosikymmentä, vuodet 1918–1949. Silloin tapahtui lähes kolme neljäsosaa kaikista poliisisurmista. Taustalla vaikuttavia tekijöitä olivat epävakaat olot, kieltolain aikainen poikkeuksellisen suuri rikollisuusaalto sekä poliisien lyhyt tai jopa puuttuva koulutus.
”Poliisit pitivät pitkään heihin kohdistuvaa väkivaltaa työhön kuuluvana, eikä tämä käsitys vieläkään ole täysin poistunut. Työhön liittyy riskejä, ja poliisi menee niitä kohti. Vaikka 2000-luku näyttäytyy tilastollisesti poliisisurmien osalta turvallisimmalta ajalta, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on lisääntynyt, Jokiniemi sanoo.
Näyttelyssä poliisisurma-termi tarkoittaa poliisin tai poliisissa työskentelevän kuolemaa, joka on tapahtunut virantoimituksessa tai vapaa-ajalla ja on ollut sidoksissa henkilön ammattiin. Kuolemaan on tällöin liittynyt väkivalta tai hengenvaarallinen tilanne, joka on ollut onnettomuus, tapaturma tai poikkeuksellinen ajanjakso, kuten sota-aika.
Tietokannan eli muistoportaalin aineisto pohjautuu avoimiin, julkisiin lähteisiin, kuten sanomalehtien ja poliisin ammattilehtien artikkeleihin.
”Verkkonäyttelyn aihe on poliisissa tärkeä ja myös kipeä muistutus siitä, etteivät tehtävät ole aina päättyneet hyvin. Näyttely sisältää koskettavia kertomuksia sekä pysäyttäviä kokemuksia läheltä piti -tilanteista ja loukkaantumisista. Varmasti meidän kaikkien hartain toive on, ettei tulevaisuudessa tarvitsisi lisätä tietokantaan eli muistoportaaliin yhtäkään uutta nimeä”, tutkija Mariitta Jokiniemi muistuttaa.
Vuonna 2016 tapahtui Vihdissä viimeisin poliisisurma, kun mies surmasi sotilaskiväärillä poliisin.
”En voi sanoa, etteikö tapahtuneesta olisi jäänyt minuun mitään jälkiä. Olin niin lähellä Tomia, kun kaikki tapahtui. Mietin pitkään, etten pääse koskaan eroon siitä näystä, tai unohda miltä hänen kasvonsa näyttivät”, kertoo surmatun poliisin kollega Antero Timonen verkkonäyttelyssä olevassa otteessa, joka on Linda Rantalaisen teoksesta, Suomalaiset poliisisurmat, 2024.
”Tomi ei ole tietenkään unohtunut eikä unohdu, mutta nuo julmimmat muistikuvat ovat hieman haalistuneet”, päättää Timonen muistelunsa edesmenneestä työkaverista.
Näyttelyssä poliisisurma-termi tarkoittaa poliisin tai poliisissa työskentelevän kuolemaa, joka on tapahtunut virantoimituksessa tai vapaa-ajalla ja on ollut sidoksissa henkilön ammattiin. Kuva: Poliisimuseo, Reetta Lepistö
FAKTA
Surmansa saaneet poliisit ovat olleet miehiä
– Poliisisurmista 56 % on tehty ampuma-aseella, 14 % teräaseella, 7 % liikenteessä ja 4 % pahoinpitelynä. Tapauksista 19 % liittyy erilaisiin sotatoimiin.
– Surmansa saaneista 85 % on ollut virkapukuisia kenttäpoliiseja (miehistöä), 10 % etsiviä tai rikospoliiseja ja 5 % muita poliisihallinnon työntekijöitä.
– Kaikki menehtyneet ovat olleet miehiä.
– Tilastollisesti vaarallisinta poliisityö on ollut suurissa kaupungeissa, mutta väkivaltaa on tapahtunut yhtä lailla maaseudulla.
– Vaarallisimmat tehtävät ovat henkilön kiinniotto tai paon estäminen, häiriöt yleisellä paikalla ja kotihälytystehtävät.
– Väkivallan seurauksena on kuollut 73 % virantoimituksessa surmansa saaneista poliiseista. Väkivaltaisten surmien suhteellinen osuus oli erityisen korkea 1920-, 1930- ja 1950-luvuilla.
– 2000-luvulla virkatehtävissä on menehtynyt 2 poliisia väkivallan seurauksena, 1 poliisi liikenneonnettomuudessa vapaa-ajalla ja 1 poliisilaitoksella työskennellyt vartija tapaturmaisesti.
Lähde: Poliisimuseon verkkonäyttely ”In Memoriam – Virantoimituksessa surmansa saaneet poliisit”
