Isäni Oiva Johannes Tirri syntyi 31.1.1938 Tervajärven kylässä, Lumivaaran pitäjässä, Laatokan Karjalassa.
Aino ja Toivo Tirrin perheessä oli isän lisäksi kolme lasta: Kerttu, Tauno ja Sirkka. Isä oli sisaruksista nuorin. Sota teki tuloaan. Isän ollessa ensimmäisellä luokalla koulussa, perhe joutui jättämään kotinsa pysyvästi ja edessä oli evakkomatka kauas toiselle puolelle Suomea. Kemin ja Mehtäkylän jälkeen perheen pysyvä koti löytyi Tyngän kylältä, Kalajoelta.
Tyngästä muodostui isälle rakas kotipaikka, mutta Karjala jäi isän mieleen hänen loppuiäkseen. Isä pääsikin käymään kotikylässään Tervajärvellä kaksi kertaa, ensin 1980-luvun loppupuolella ja toistamiseen vuonna 2004.
Äiti ja isä kohtasivat 1960-luvun alkupuolella ja häitä vietettiin vuonna 1964. Perheen esikoinen Päivi syntyi joulupäivänä vuonna 1965 ja minä kesällä 1975. Isä rakensi perheelle talon joen toiselle puolelle kotitalostaan ja muutto uuteen kotiin tapahtui vuonna 1971. Tyngän kodissa isä ja äiti asuivatkin aina vuoteen 2020 saakka, jonka jälkeen yhteinen koti löytyi Kalajoen keskustasta.
Nuoruusvuosina isä teki töitä muun muassa tehtailla Suomessa ja Ruotsissa. Opiskeltuaan kirvesmieheksi hän työskenteli erilaisilla rakennustyömailla rakentaen kymmeniä omakotitaloja ja muita rakennuksia. Yli 30 vuotta kestäneen työuran isä kuitenkin teki yrittäjänä turkistarhalla.
Isä oli uskomattoman taitava käsistään! Hän rakensi taloja, korjasi, nikkaroi ja teki meille lapsille puusta ihan mitä vain puusta voi tehdä. Muistan, kuinka minäkin sain monenlaisia isän tekemiä tavaroita, leluja sekä urheilu- ja käyttöesineitä. Muistan myös kuinka ylpeä olin siitä, että isä oli tosi vahva ja kova tekemään töitä!
Isä oli todella ahkera, periksiantamaton ja viimeisen päälle rehellinen. Se, mitä hän sanoi tai lupasi, piti tasan tarkkaan paikkansa. Lisäksi sen mitä hän teki, hän teki huolella ja viimeisen päälle laadukkaasti. Isä ei paljoa puheita pitänyt, mutta hänen tekonsa puhuivat senkin edestä, joten esimerkillänsä hän antoi meille hyvät eväät ja oikean asenteen työelämään.
Isän apuun pystyi aina luottamaan. Hän auttoi meitä lapsia pyyteettömästi ja varmisti, että meillä oli asiat hyvin. Jos tuli tarvetta, isä oli paikalla, eikä ikinä odottanut kiitosta. Isälle oli tärkeintä, että me pärjäsimme. Vaikka työt veivät paljon isän aikaa, oli perhe kuitenkin hänelle tärkein.
Isä harrasti nikkaroinnin lisäksi lentopalloa, lenkkeilyä, pyöräilyä, kalastusta ja lukemista. Lisäksi hän oli kova penkkiurheilumies, häntä kiinnostivat niin jääkiekko, hiihto ja yleisurheilu kuin formulat ja ravitkin. Mitä tahansa urheilua televisiosta näkyi, isä oli varmasti ruudun ääressä!
Isästä sai myös aina pelikaverin korttipeleihin, lautapeleihin ja vaikkapa pöytäjääkiekkoon. Vielä viimeisinä vuosinakin hän pelasi ahkerasti lapsenlapsensa kanssa lautapelejä.
Isä kävi ahkerasti urheilutapahtumissa; maakuntaviestit ja lentopallo-ottelut tulivat tutuksi. Paikallisen jääkiekkoseuran JHT:n jääkiekko-otteluissa isä kävi niin pitkään, kuin terveys sen salli.
Isä jäi eläkkeelle 63-vuotiaana, vuonna 2001. Pian sen jälkeen hänellä todettiin Parkinsonin tauti. Hän sairasti tautia siis lähes 25 vuoden ajan. Uskon, että hänen kova kuntonsa, ja viimeiseen saakka työteliäs luonteensa, hidastivat taudin etenemistä ja hän sai viettää eläkepäiviään kohtuullisen hyväkuntoisena.
Viimeiset kaksi vuotta olivat raskasta aikaa isän kunnon mennessä kovasti alaspäin. Vielä viimeisiin hetkiin saakka isä säilytti positiivisuutensa, ja tavatessamme juttelimme
ajankohtaisista asioista. Hän halusi aina varmistaa, että meillä on kaikki hyvin.
Äiti ja isä ehtivät vielä juhlia timanttihäitään. 60 vuotta on pitkä aika rakkautta. Äiti huolehti isästä omaishoitajana lähes viimeiseen saakka. Olen varma, että isä oli onnellinen saadessaan elää omassa kodissaan koko elämänsä viimeisiin kuukausiin saakka.
Isä nukkui pois useiden sairauksien uuvuttamana syksyisenä maanantaina 9.9.2024 vanhainkoti Mäntyrinteellä, Kalajoella. Hänet siunattiin 5.10.2024 Kalajoen kirkossa, ja
viimeinen leposija löytyi Vuorenkallion hautausmaalta.
Isän sisaruksista muut ovat edesmenneet, mutta Sirkka-sisko perheineen asuu Kanadassa Thunder Bayn kaupungissa. Päätän muistelun Sirkan tytöltä, serkultani ja isän kummitytöltä Ritvalta saamaani viestiin, joka kuvaa isää hyvin:
Hi Tomi,
It is with a heavy heart that I write this. I am so sorry to hear of the passing of your father. He was a wonderful man and I am proud to call him my godfather. My heart aches for your entire family.
Please know that we are all grieving with you.
Your father is no longer suffering and is at peace. He will be missed!
Kiitos isä kaikesta.
Tomi Tirri, poikasi.
