Itsemurhat ovat olleet viime kuukausina poikkeuksellisen paljon esillä, koska julkisuudessa on keskusteltu kesällä sattuneesta kansanedustaja Eemeli Peltosen kuolemasta sekä Helsingin Jätkäsaaren kuolemantapauksista, joissa kuoli kaksi tyttöä. Peltosen tapauksessa itsemurhasta kerrottiin poikkeuksellisen nopeasti julkisuuteen; Jätkäsaaren tapauksista vain kiertoilmauksin sosiaalisessa mediassa, eikä virallisia kuolinsyitä ole käytettävissä.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä
Itsemurhauutisointi on yksi journalismin herkimpiä alueita: jokainen sana, otsikko ja sävy vaikuttavat siihen, millaisena aihe näyttäytyy yleisölle. Samalla kun toimittajat pohtivat vastuullisen kielen ja avoimen keskustelun rajaa, sosiaalinen media hämärtää yhä useammin perinteisen journalismin ja yksityisen viestinnän välistä eroa.
Kun yksittäisten käyttäjien julkaisut leviävät hetkessä tuhansien silmien eteen, toimitusten harkinta joutuu uudenlaiseen testiin. Miten puhua empaattisesti ja kunnioittavasti ilman, että jutut alkavat romantisoida menetystä? Kuinka säilyttää neutraali, mutta ei vaiennettu sävy? Itsemurhauutisointi ei ole vain kysymys sanavalinnoista, vaan myös siitä, miten media kantaa vastuunsa yhteisön tunteiden ja keskustelun suuntaajana.
ITSEMURHA-AIHETTA pohti Ikuisuusmedian haastattelema Journalisti-lehden toimitussihteeri/toimittaja Manu Marttinen. Hänen näkemyksensä avaavat, millaisia journalistisia ja kielellisiä keinoja toimituksilla on käsitellä vaikeita aiheita empaattisesti ja vastuullisesti.
Marttinen pohti myös sitä, miten media voisi toimia aktiivisempana suunnannäyttäjänä myös sosiaalisen median keskusteluissa.
MARTTINEN lähestyy itsemurhatapausten uutisointia tietenkin aivan uutistoiminnan peruslähtökohdista:
”Lähtisin liikkeelle uutistoiminnan perushyveistä. Kerrotaan tosiasiat, kerrotaan tosiasioita niin paljon kuin niitä voidaan varmistaa”, Marttinen toteaa yksiselitteisesti.
”Toimittajan voi olla vaikea varmistaa, että kyse on itsemurhasta. Syystä, että poliisi ei voi lain mukaan kertoa kuolinsyystä. Kritisoinkin sitä, että voidaan joutua erikoiseen tilanteeseen, ettei poliisi epäile rikosta, mutta kyse ei ole onnettomuudestakaan. Tällöin jää lukijan vastuulle päätellä, mistä siinä on ollut kysymys. Tämähän on epätoivottava tilanne. Jos uutisoidaan nämä, mutta ei kuitenkaan kerrota, että kyse on itsemurhasta, voi tilanne jättää lukijat hämmennykseen ja kaikki ne, joita asia koskee. Jos asia on julkinen, koskee se aika isoakin piiriä ihmisiä”, Marttinen jatkaa.
”Tuntemattomankin ihmisen kohtalo liikuttaa meitä kaikkia. Lähipiiri on tietenkin näissä tilanteissa ytimessä. Ihan hetihän ei ole mahdollista varmistua siitä, että kyse on ollut itsemurhasta. Ensiuutisointi on yksi asia, mutta ettei tapaus jäisi epäselväksi, olisi mielestäni tärkeää, että kerrottaisiin täsmällisesti, että kyse oli itsemurhasta. Niin kuin kaikissa uutisissa, kaikki faktat täytyy tarkistaa.”
Marttinen korostaa, että itsemurhauutisoinnissa pätevät aivan normaalit uutiskriteerit.
VIIME kesän Helsingin Jätkäsaaren tapaus, jossa kuoli kaksi tyttöä, oli Marttisen mielestä poikkeuksellisen karmea. Välittömästi ei kerrottu varmasti ja yksiselitteisesti, että kyse oli itsemurhista. Myöhemmin marraskuun alkupuolella samassa paikassa sattunutta tapaustakin on epäilty itsemurhaksi.
Kaikki tiesivät, mitä oli tapahtunut, mutta sanaa itsemurha ei lausuttu. Marttisen mielestä tämä ”kierre” tekee keskustelusta hämmentävää ja ylläpitää salamyhkäisyyttä aiheen ympärillä.
MARTTINEN painottaa uutiskriteereistä puhuttaessa sitä, ettei yksityisen ihmisen yksityiskodissa tekemä itsemurha ole uutinen millään mittarilla, mutta julkisella paikalla tapahtunut onnettomuus ja mahdollinen itsemurha on uutinen, koska tapahtuma uutisoidaan joka tapauksessa. Uutisointi ei saisi näissäkään tapauksissa olla epämääräistä.
”Huhut sosiaalisessa mediassa lähtevät joka tapauksessa leviämään ja ihmiset päätyvät tekemään siitä omat tulkinnat. Ihmiset ovat usein hyvin tunteikkaissa tiloissa, kuten somessa usein ollaan. Tällöin tarve täsmälliselle tiedolle on valtava”, Marttinen sanoo.
TIEDOTUSVÄLINEIDEN vastuuta itsemurhauutisoinnissa ei voi liikaa korostaa. Täsmällisiin ja varmistettuihin tietoihin perustuvat uutiset voivat hillitä huhuja ja epämääräisesti vellovaa keskustelua yleisesti ja etenkin sosiaalisessa mediassa.
Kansanedustaja Eemeli Peltosen kuolemantapaus viime kesänä Eduskuntatalon sisätiloissa kannusti Marttista kirjoittamaan itsemurhauutisoinnin problematiikasta. Kyse oli korkeassa asemassa olevan henkilön kuolemasta ja siitä, että kuolema tapahtui suomalaisen yhteiskunnan kannalta äärimmäisen keskeisessä paikassa.
”Jollain tavalla oli vapauttavaa se selkeys, jolla tapahtumasta kerrottiin: mitä on tapahtunut, mistä on kysymys.”
Marttisen mielestä Peltosen tapauksessa oli perusteltua kertoa heti, että kuolemantapaus oli itsemurha. Tällä tavoin onnistuttiin välttämään epämääräisten huhujen ja mahdollisten salaliittoteorioiden leviäminen.
ITSEMURHAN tekotapaa kuvailtiin Peltosen tapauksessa jossain määrin yksityiskohtaisesti. Eduskunnan portaikossa putoaminen tai pudottautuminen mainittiin jo uutisoinnin varhaisessa vaiheessa.
Yleisesti itsemurhatapausten uutisoinnissa pyritään kuitenkin välttämään tekotavan tai muiden olosuhteiden tarkkaa kuvailua.
”Yksityiskohtien, jotka liittyvät itsemurhan tekemiseen, kohdalla olisin varovainen. Näiden kuvaileminen ei ole tarpeen. Itsemurha on aina tragedia. Sen tekotavan yksityiskohtien esiin nostaminen ei ole välttämätöntä”, Marttinen korostaa.
Itsemurha-sanan välttäminen mediassa voi kuitenkin Marttisen mielestä ylläpitää itsemurhaan liitettävää tabua.
Itsemurhat ovat yhä vakava ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa, joten asiasta pitää puhua oikeilla sanoilla.
TAUSTA:
MANU MARTTINEN tarkasteli Journalisti-lehden (11/2025) artikkelissaan ”Kiertoilmaisut paljastavat, että itsemurha on edelleen tabu” itsemurhauutisoinnin vaikeaa tasapainoa totuudenmukaisuuden, hienotunteisuuden ja vastuun välillä. Lause ”poliisi ei epäile asiassa rikosta” on suomalaisille uutisten lukijoille tuttu kiertoilmaisu, joka usein tarkoittaa itsemurhaa. Samanlaista peittelyä esiintyy muodoissa kuten ”kuoli yllättäen” tai ”äkillinen sairauskohtaus”. Näiden ilmausten taustalla on tietenkin ymmärrettävä pyrkimys suojella omaisia ja välttää lisätraumoja, mutta samalla ne voivat pahimmillaan ylläpitää itsemurhan ympärillä elävää tabua.
Marttinen ei kiistä kirjoituksessaan eikä Ikuisuusmedian haastattelussa mielenterveysalan ammattilaisten varoituksia siitä, että huolimaton uutisointi voi lisätä itsemurhia. Hän kuitenkin korostaa, että erityisesti julkisilla paikoilla tai yhteiskunnallisesti merkittävissä tapauksissa totuudenmukainen ja täsmällinen uutisointi on myös eettinen velvollisuus.
https://journalisti.fi/nakokulmat/2025/11/kiertoilmaisut-paljastavat-etta-itsemurha-on-edelleen/
FAKTA: MUISTILISTA ITSEMURHISTA UUTISOINTIIN
1. Harkitse tarkoin, onko itsemurhasta uutisointi tarpeen ja mitä siitä tarvitsee kertoa. Julkisuutta saaneet itsemurhat aiheuttavat jäljittelyriskin. Tämä koskee yhtä lailla sekä kotimaan että ulkomaan uutisia.
2. Käytä harkintaa myös julkisuuden henkilön itsemurhan uutisoinnissa. Erityistä hienovaraisuutta tarvitaan, koska jäljittelyn riski on suuri.
3. Ota suremaan jääneiden tunteet huomioon.
4. Vältä itsemurhan tekotavan tai tarkan tekopaikan mainitsemista, jos niiden kertomiseen ei ole erityistä perustetta.
5. Älä käytä sensaatiohakuisia kuvia (itsemurhamenetelmästä/paikasta/uhrista).
6. Älä normalisoi tai dramatisoi itsemurhaa.
7. Itsemurha ei kuitenkaan ole tabu. Siitä asiallisesti kertominen torjuu huhuja ja vääriä oletuksia.
8. Jos uutisen yhteyteen luontevasti sopii, kannattaa kertoa tukipalveluista, joista saa apua.
