Pastori Petri Hiltusen mielestä suomalaiset ovat kadottaneet "kuolemisen taidon". "Kun omatunto rauhoittuu, silloin kuoleman rajan yli voi astua rauhallisemmin. Tämä ei toki poista mahdollista psyykkistä tai fyysistä kipua ja surua, mutta auttaa paljon", Hiltunen sanoo Ikuisuusmedian haastattelussa. Kuva: Paulus-seurakunta/Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta

Kuolema koskettaa | Kuolemisen taito on kadonnut suomalaisilta – pastori Petri Hiltunen näkee väistelyn ja sanattomuuden hautajaisissa

Kuolema on siirtynyt suomalaisessa arjessa syrjään, pois näkyvistä ja pois kielestä. Hautajaiset lyhenevät, sanat loppuvat arkun äärellä ja lohdutus muuttuu helposti kevyeksi tai vältteleväksi. Näin ajattelee Kymenlaaksossa vaikuttava teologian tohtori ja pastori Petri Hiltunen. Hiltusen mielestä samalla on kadonnut jotain olennaista: kuolemisen taito. Yli kolme vuosikymmentä pappina toiminut Hiltunen on kohdannut kuoleman satoja kertoja – kuolinvuoteilla, omaisten rinnalla ja omassa elämässään. Hän puhuu kuolemasta suoraan, mutta ei kylmästi: kuolema paljastaa ihmisestä sen, mitä elämässä on ollut vaikea katsoa. Juuri siksi sitä ei hänen mukaansa pitäisi väistää.
Jens Oja
IKUISUUSMEDIA

Petri Hiltunen on seurannut hautajaiskulttuurin ja kuolemaan suhtautumisen muutosta läheltä koko pappisuransa ajan. Hänen mukaansa muutos ei ole tapahtunut yhtäkkiä, vaan vähitellen, yksityiskohtia myöten.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu tästä

Jaa uutinen:

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirje - Pääset heti parhaiden artikkelien pariin!

Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi niin saat kaksi kertaa kuukaudessa Ikuisuusmedian uutiskirjeen ja varmistat, etteivät kiinnostavat artikkelit jää huomaamatta. Uutiskirje on maksuton eikä se velvoita mihinkään.

Please wait...

Kiitos tilaamisesta! Alat nyt saada uutiskirjeemme sähköpostiisi kaksi kertaa kuukaudessa.