Seiväshypyn ME-mies, Euroopan mestari ja ensimmäisenä maailmassa viiden metrin haamurajaan yltänyt Pentti Nikula menehtyi 86-vuotiaana Lahdessa 30. lokakuuta 2025. Pentti Nikula oli syntynyt Someron Ihamäen kylässä 3.2.1939 nelilapsisen perheen kuopuksena.
Pajulahden urheiluopiston talouspäällikkö, Suomen Urheiluliiton seiväshyppääjiä sivutoimenaan valmentanut Valto ”Valtsu” Olenius oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa pannut merkille lahjakkaan somerolaisen maalaistalon pojan. Nuorukainen oli voittanut kahdesti sarjansa Suomen mestaruuden ja 1960 hätyytellyt Kalevan kisojen mitalisteja sijoittuen neljänneksi vain 10 senttiä kaksinkertaisen Euroopan mestarin, Eeles Landströmin takana.
Sokerijuurikkaan harventamisessakin Suomen mestaruuden voittanut somerolainen mietti elämänsä suuntaa, kun Olenius sananmukaisesti haki Nikulan perheen kuopuksen syksyllä 1960 Pajulahteen, liikunnanohjaajaoppiin seiväshyppääjien tuon aikaiseen Mekkaan.
Opiskeluvuosi operoitiin vielä terässeipäillä, parantuneet harjoitusolot ja Oleniuksen ohjeet toivat matillisen, yhdeksän sentin kehittymisen ja kaksi maaotteluedustusta. Viestit Yhdysvalloissa jo 1940-luvun lopulla kehitetystä lasikuituseipäästä voimistuivat ja kantautuivat Suomeenkin talvella 1961. Michiganin yliopistossa opiskelleen Landströmin suhteilla saatiin uusia ihmeseipäitä Suomeen ennen muuta Eurooppaa jo heinäkuun alussa 1961.
15 jalkaa pitkät ja 150 paunaa jäykät seipäät olivat kovin pieniä raavaille seiväsmiehille, minkä takia niillä ei aluksi kovinkaan korkealle päästy. Pää oli kuitenkin avattu, eniten uusista välineistä Valtsun ohella innostui Pentti, joka saadessaan syyskuun lopulla 1961 tuntumaa löysään lasifiiberiin, ylitti Lahden Radiomäellä ennätyksekseen 451.
Suomella oli yksi maailman parhaista seipään maajoukkueista, Oleniuksen ja Nikulan johdolla Kauko Nyström, Risto Ankio, Taisto Laitinen, Per-Olof Jonasson sekä nuoremman polven Timo Koskela ja Aulis Kairento tutustuivat pikavauhtia uusiin välineisiin ja rakensivat yhtä urheilumme historian kovinta lajibuumia.
Ensimmäisen yhteensä 11 Euroopan ennätyksestään Nikula taivutti sisäradalla Itä-Berliinissä helmikuun lopulla 1962. Kesäkauden avauksessaan hyisellä Radiomäellä Nikula liiteli yli Euroopan ulkorataennätyksen tuloksellaan 472, sekä teki hyviä yrityksiä Maailmanennätyksestä 493. Puinen vauhdinottorata johti kuitenkin kilpailun hylkäämiseen. Toukokuun lopulla Nikulan 475 Münchenissä viritti kuuman ja taajaan tuhatpäisiä yleisöjä Suomeen keränneen seivässirkuksen.
Neljä päivää Münchenin jälkeen ison mediahuomion saivat paitsi viidellä sentillä parantunut Euroopan ennätys myös ME-yrityksen seipään katkeaminen Jyväskylässä. Kesäkuun kahdeksantena yleisö sai haluamansa Karhulassa, kun Nikulan ennätyslukemat kohentuivat 485:aan. Viikko tästä somerolainen ylitti Olympiastadionilla Maailmanennätyksen 494, kollektiivinen riemu laantui kuitenkin ylituomarin punaiseen lippuun, seiväs oli tuon ajan sääntöjen vastaisesti kaatunut riman ali alastulokasaan.
Kauden neljästoista ME-yritys onnistui Kauhavan juhannuksessa 22.6.1962. Juhannuspäivän iltana Ylen uutislähetykset olivat jo tauolla, tiedon saatuaan Yle uutisoi ylimääräisellä uutislähetyksellä Suomen hyppylajien ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen yleisen sarjan Maailmanennätyksen. Näin juhannusta juhlineet suomalaiset saivat parhaan ja odotetun uutisensa. Seuraavana aamuna Nikula matkasi kuplavolkkarillaan Saarijärvelle, minne pakkautunut kymmentuhatpäinen yleisö näki sankariltaan hyvän yrityksen viiden metrin haamurajasta.
Seiväsbuumi riehui kuumimmillaan, tuhannet lapset ja nuoret ympäri maan hyppivät seivästä kentillä ja kotipihoihin väsätyillä hyppypaikoilla. Suomea rakennettiin, joten alastulopaikkojen sahanpurua oli saatavilla, seipäitä kuivatettiin ohuista puunrungoista itse, lisäksi pieniä rottinkiseipäitä tuotiin maahan valtavia määriä. Parasta jatkoa seiväsinnostus sai syyskuun puolenvälin EM-kilpailuista Jugoslavian Belgradista, missä ennakkosuosikki Pentti Nikula otti omansa, mestaruuden tuloksella 480, toinen somerolainen, Kauko Nyström nousi kolmannelle palkintokorokkeelle hypäten 460, viialalainen Risto Ankio ylsi neljänneksi ylittäen 455.
Kausi 1962 oli Nikulalle täysosuma, yhteensä 40 kilpailustaan hän voitti 36, kaikkien kilpailujen tuloskeskiarvo oli 472. Maailmantilaston ja Track&Field Newsin rankingin piikkipaikat, sekä Euroopan mestaruus vahvistivat Yhdysvaltojen 35-vuotisen lajin valtakauden ainakin väliaikaisesti päättyneen, kun uusi valtias tuli Suomen Somerolta. Vuoden urheilija -valinnan ohella hillityn tyylikkäästi julkisuudessa esiintynyt Nikula valittiin yleisöäänestyksessä vuoden suosituimmaksi suomalaiseksi ennen Urho Kekkosta.
Nikulan muista huomionosoituksista mainittakoon Suomen valtion Pro Urheilu tunnistuspalkinto 2003, sekä nimeäminen Suomalaisen seiväshypyn Hall Of Fame -kunniakerhoon 2014. Erikoispostimerkin hän sai 1994, Urho Salon kirjoittama elämänkertakirja Seiväskomeetta julkaistiin 2009 ja Sofia Saaren Seiväshyppääjäpatsas pystytettiin Somerolle 2012.
Tammikuun puolivälissä Nikula hyppäsi epävirallisen sisäratojen Maailmanennätyksen 492. Helmikuun toisena, päivää ennen Nikulan 24:ttä syntymäpäivää Oleniuksen ykköstykki rikkoi ensimmäisenä viiden metrin haamurajan, ja ylitti saman tien niin 505 kuin 510. Uutinen levisi läpi maailman, Matti Hannus kertoo teoksessaan Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata saksalaisen Leichtathletik -lehden uutisoineen seipään 510:n olevan yleisurheiluhistorian siihen asti ihmeellisin tulos.
Ulkoratakautensa Nikula käynnisti Porissa toukokuun viidentenä. Ihanteellisissa tuulioloissa nähtiin myös ulkoradoilla viiden metrin ylitys, samalla Euroopan ennätys. Aiemmin keväällä oli saatu tiedot Yhdysvalloista, missä haamurajan olivat rikkoneet sekä Brian Sternberg että John Pennel. Juhannuksena Nikula palasi Kauhavalle, ylitti kovassa myötätuulessa 501 ja teki lupaavan yrityksen ME-korkeudesta 509. Tulosta ei kuitenkaan hyväksytty, kun kävi ilmi, että riman päissä ja telineiden kannattimilla oli pihkaa riman pysymiseksi kannattimillaan kovassa myötätuulessa.
Hyvästä alusta huolimatta kilpailukaudesta 1963 ei Nikulalle tullut odotusten mukaista. Kilpailuruletti eteni tiiviisti ja tulostaso säilyi koko lailla edelliskesän kaltaisena. Tuloshaarukkaan 490 – 495 Nikula ylsi heinäkuussa kolmesti, kerran Turussa ja kahdesti kilpaillessaan nykyisen Tšekin alueella. Suomessa ahkerasti kilpailleet amerikkalaiset eivät saaneet suomalaisista sitä vastusta, mitä yleisö ja media olivat odottaneet. Nikulan alakäden, vasen olkapää alkoi kipuilemaan, yhdeksi syyksi siihen arvioitiin edellisvuotta jäykemmät seipäät.
Edelleen kipuillut olkapää ja keväällä tullut jalkavamma viivyttivät Nikulan olympiavuoden avausta reilusti heinäkuulle. Vaikeuksistaan huolimatta Nikula säilytti vuoden 1964 tulostasonsa suunnilleen aiempien kausien mukaisena, pääsääntöisesti 480:n paremmalla puolella. Kauden kärkitulos 492 syntyi Alajärvellä elokuun lopulla, lokakuun Tokion olympiafinaalia, tulosta 490 ja seitsemättä sijaa voidaan pitää mestaritason suorituksina. Kahdesta operaatiosta huolimatta Nikulan olkapää ei kuntoutunut, niin Tokion olympiafinaali jäi maailmanennätysmiehen uran viimeiseksi kilpailuksi.
Kalevan kisoissa Pentti Nikula nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle 1962 Lappeenrannassa, ja 1964 Oulussa, samoina vuosina hän voitti myös Otaniemessä järjestetyt sisäratojen Suomenmestaruuskilpailut. Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti 1963. Vuosina 1957 – 1964 Nikula edusti Suomea 17 maaottelussa voittaen niistä 12. Vuoteen 1963 hän edusti kasvattajaseuraansa Someron Esaa, sen jälkeen Lahden Sampoa.
Liikunnanohjaajaksi 1961 Pajulahdesta valmistunut Pentti Nikula käynnisti työuransa syksyllä 1961 voimistelun ja terveysopin opettajana Turengin yhteiskoulussa. Ylen toimittaja Olli Ihamäen haastatteluohjelmassa, Pentti Nikula: Maailmanmestari ja edunvalvoja, Pentti kertoo lukuvuotena 1961 – 1962 pitäneensä maanantaista lauantaihin 38 viikkotuntia koulua Turengissa ja tehneensä lajiharjoitukset Pajulahdessa lauantai-iltana ja sunnuntaina. Hän kertoo urheilun parhainakin vuosinaan säilyneen harrastuksena, joka auttoi hallitsemaan valtaisaa huomiota ja julkisuutta, jonka kohteeksi hän etenkin Maailmanennätyksen jälkeen joutui.
Vuodeksi 1963 Pentin työmaa löytyi kotiseudun liepeiltä, Salon Osuuskassan aluetoiminnan johtajana. Vuosina 1964 – 1968 Nikula toimi Lahden kaupungin palveluksessa, urheilu- ja raittiustyön ohjaajana. Tästä tehtävästä hän siirtyi Asikkalan kunnan palvelukseen, matkailu- ja urheiluasioiden sihteeriksi. Myös työelämässä säntilliseksi ja taitavaksi osoittautunut entinen huippu-urheilija löysi 1975 pitkäaikaisen työnantajan Päijät-Hämeen maakuntaliitosta, sittemmin Päijät-Hämeen liitosta, mistä hän jäi eläkkeelle 2002 Päijät-Hämeen liiton edunvalvontapäällikkönä.
Maalaistalon kasvatti oppi jo juniorina ymmärtämään fyysisen työn ja innokkaan urheilemisen hyödyt. Voimistelu kodin tuvan orsipuuhun kiinnitetyillä renkailla, käsillä kävely pitkin kotipihaa ja yhdenkäden leuanvedot olivat somerolaispojalle arkipäivää jo 1950-luvulla, ja antoivat mitä parhaita eväitä tulevalle seiväshyppääjälle. Kunnostaan Pentti piti hyvää huolta läpi elämänsä, kuntosali, lenkkeily, hiihto, hirvenmetsästys ja kalastus ympärivuotisesti pysyivät hänen lempiharrastuksinaan. Lisäksi aktiivisen elämäntavan vaalijalle tanssi jo nuoruudesta lähtien, sekä matkustaminen ja vapaaehtoistyö leijonajärjestössä olivat myöhempinä aikoina mieluisia.
Lähinnä Pentti-isää ja pappaa kaipaamaan jäivät lapset Kimmo, Satu ja Jani perheineen. Suuri joukko ystäviä urheilun ja siviilielämän parista muistavat lämmöllä todellista herrasmiestä.
Jarmo Mäkelä
Aulis Tiensuu
Ystävät urheilun parista
