Suomen Urheiluliiton Pohjois-Savon piirin nuorisovalmentajana ja piirikouluttajana vaikuttanut Reino Sairanen kuoli 90-vuotiaana sairastamisen uuvuttamana kotikunnassaan Tohmajärvellä 17. toukokuuta 2025. Hän oli syntynyt Värtsilässä 11.1.1935.
Reino kuului valmentajakaartiin, joka Väätäisen, Virénin ja Vasalan innoittamana oli rakentamassa Suomen yleisurheilun ”1970-luvun ihmettä”. Henkilökohtaisessa valmennustyössään Sairanen keskittyi kestävyysjuoksuun valmentaen muun muassa estejuoksun maajoukkueurheilijaa, Kiuruveden Jänteen Pentti Vartiaista.
Reino Sairanen toimi Pohjois-Savon piirin nuorisovalmentajana ja piirikouluttajana 1977-1981, talven 1981 hän toimi lisäksi SUL:n itäisen alueen vt. aluepäällikkönä. Vuoden 1982 Reino palveli liittoaan toimien itäisellä alueella kestävyysjuoksun lajikouluttajana.
Työuransa rakennusmestariksi kouluttautunut Sairanen teki pääosin Kiuruveden sekä syntymäkuntansa Värtsilän rakennustoimien johtotehtävissä. Itsenäinen Suomi oli reservin luutnantille sydämenasia ja isänmaan sotahistoria säilyi itärajan kasvatille mielenkiinnon kohteena läpi elämän.
Reinon ystävistä Erkki Gröhn, Veikko Lahtinen ja Topi Simonen luonnehtivat valmentajakollegaansa kuin yhdestä suusta tehtäviinsä omistautuneeksi vaatimattomaksi herrasmieheksi, joka ei tuonut itseään tarpeettomasti esille, oli luonteeltaan hyvin myönteinen, yhteistyökykyinen ja -haluinen, näin ollen myös mainio seuramies.
”Palavereissa ja kokouksissa asioihin hyvin perehtynyt Reiska kuunteli rauhallisesti ja käytti usein ytimekkään puheenvuoron, josta ei useinkaan mitään puuttunut ja johon ei ollut lisäämistä”, lisää monivuotisesta työkaveristaan Topi Simonen.
Jarmo Mäkelä
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva SUL:n toimitusjohtaja.