Juttusarjassa 10 kysymystä kuolemasta on Ikuisuusmedian ensimmäisen toimintavuoden aikana haastateltu kirjailijoita, tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia, poliitikkoja, urheilijoita ja kuoleman parissa työtä tekeviä asiantuntijoita. Sarjan tarkoitus on tehdä näkyväksi ihmisten yksilöllisiä näkemyksiä kuolevaisuudesta ja jatkaa keskustelua aiheesta, joka koskettaa meitä kaikkia, mutta jota oikeastaan harvoin pysähdymme ajattelemaan.
Maarit Tastulan kirja Köyhää väkeä – Suomalaisia Amerikan kultamailla nostaa esiin lukuisia ja ennen julkaisemattomia tarinoita suomalaisista Amerikassa ja niistä, jotka siirtyivät Amerikasta Neuvosto-Karjalaan. Kuva: Jens Oja
Maarit Tastula signeerasi kymmenittäin kirjojaan Kokkolan kirjaston yleisötilaisuudessa, jossa oli paikalla salin täydeltä kirjasta ja ennen kaikkea keskipohjalaisten tarinoista kiinnostuneita. kuva: Jens Oja
Maarit Tastula kiirehti Kokkolan tilaisuudesta Toholammille. Kuva: Jens Oja
MAARIT Tastula – pitkän uran tehnyt toimittaja, kirjailija ja historianharrastaja – tunnetaan herkkyydestä, jolla hän nostaa esiin ihmiset, joiden tarinat eivät aina mahdu historian kertomuksiin. Ikuisuusmedian kysymys-vastaus- haastattelussa hän vastasi kuolemasta tavalla, jossa yhdistyvät sekä elämänmyönteisyys, realismi ja taito nähdä pieni ihminen osana suurta kertomusta.
Tastulan mukaan kuolema on ihmisen elämän päätepiste, eikä sitä voi kiertää ja siksi sen tiedostaminen on tärkeää jo elämän keskivaiheilla. Hän muistuttaa, että kuolevaisuuden hyväksyminen voi lisätä kykyä arvostaa arjen ainutkertaisia päiviä.
TASTULA pohti myös, muokkaako tietoisuus kuolemasta elämää enemmän kuin ymmärrämme. Hän viittaa Franklin D. Rooseveltin ajatukseen pelon lamauttavasta vaikutuksesta ja kehottaa tulemaan kuoleman ajatukselle tutuksi, jotta elämä säilyisi tasapainoisempana.
Ikuisuusmedia kysyi, toimittaja ja kirjailija Maarit Tastula vastasi:
1) Mitä ajattelet kuolemasta?
”Elämämme päämäärä on kuolema, emme me siitä pääse yli emmekä ympäri. On alku, keskikohta ja loppu. Viimeistään siinä keskikohdassa olisi syytä muistaa oma kuolevaisuutensa, jotta osaisi paremmin antaa arvon jokaiselle ainutkertaiselle päivälle, jonka elämä meille lahjaksi antaa.”
2) Miten ajattelusi kuolemasta on muuttunut ajan myötä?
”Nuorena keskityin elämiseen, koska olin Kiviniityn lukion latinan tunneilla oppinut, että ars longa, vita brevis – eli vapaasti kääntäen: ihmisen elämä on lyhyt mutta elämisentaito kasvaa hitaasti. Matkustin paljon maailmalla, kriisialueilla ja sisällissotien runtelemissa maissa, missä yritys säilyä hengissä oli monelle se ainoa ja tärkein tavoite elämässä. Nuorena ihminen uskoo vielä olevansa kuolematon, ottaa riskejä ja harrastaa uhkarohkeutta. Hyvä niin, koska muuten ihmislaji olisi jäänyt kyyhöttämään kylmään ja pimeään juureskellariin ja pelkäämään pahinta, sen sijaan että olisi lisääntynyt ja täyttänyt maan.”
3) Uskotko, että tietoisuus kuolemasta muokkaa ihmisen elämää enemmän kuin ymmärrämme?
”Vaikea kysymys. Me ihmiset olemme monenlaisista värkeistä kyhättyjä, ja kokemukset ovat muokanneet meitä eri tavoin. Jos on käynyt lähellä kuolemaa, kokemus on varmasti jättänyt ihmiseen jäljen, jollekulle syvän kuolemanpelonkin. Toinen tarttuu uuteen mahdollisuuteen kaksin käsin, toinen jää odottamaan kuoleman toista tulemista. Kun presidentti Franklin D. Roosevelt piti kuuluisan virkaanastujaispuheen vuonna 1933, hän muistutti suuren laman keskellä eläviä amerikkalaisia siitä, että ”ainoa pelko, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse”. Ehkä sitä voisi soveltaa tähänkin teemaan. Pelko lamaannuttaa ja tekee toimintakyvyttömäksi. Fiksumpaa voisi olla pähkäillä ajatusta kuolemasta mielessään aina silloin tällöin, tulla sen kanssa hyvän päivän tutuksi, mutta keskittyä sen jälkeen elämiseen.”
4) Mitä tapahtuu mielestäsi kuoleman jälkeen?
”En tiedä, koska kukaan ei ole tiettävästi palannut kertomaan kokemastaan. Usko on eri asia. Usko antaa monelle meistä toivoa ja voimaa jaksaa jatkaa eteenpäin. Itse haluaisin uskoa, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain muodossa. Ajatus, että kuolleet rakkaat kurottuisivat meitä kohti jostain toisesta ulottuvuudesta ja tsemppaisivat pahoina päivinä – siinä olisi homma, jonka ottaisin mielelläni vastaan rajan toisella puolen.”
5) Miltä kuolema näyttää, jos sitä katsoo avaruuden perspektiivistä?
”Yksi ajatus on kulkenut mukanani vuosikymmeniä. Teatteriohjaaja Vivica Bandler siteerasi elämäkerrassaan muinoin erästä länsisuomalaista karjakkoa, joka oli tiivistänyt oman elämänkatsomuksensa tähän tapaan: ”Kun oikein korkealta katsoo, ihmisen elämä on kuin itikanpaska Atlannin valtameressä.” Itse olen tehnyt karjakon visioon oman lisäykseni: ”Ja kun oikein lähelle zuumaa, näkee ainutkertaisen ihmisen kaikessa kauneudessaan.” Tilastojen mukaan Suomessa kuolee joka päivä vajaa kaksisataa ihmistä, mutta luku ei merkitse meille mitään. Ihmiset ja heidän ainutlaatuiset tarinansa lukujen takana sen sijaan merkitsevät.”
6) Ajatteletko, että maailmankaikkeudessa on jotain pysyvää, vai onko kaikki lopulta katoavaista?
”Tätä suosittelen kysymään ystävältäni, avaruustähtitieteen emeritusprofessorilta Esko Valtaojalta. (toim.huom.: https://ikuisuusmedia.fi/kuolema-koskettaa/esko-valtaoja-kymmenen-vastausta-kuolemasta/)
7) Jos saisit lähettää itsellesi vielä viestin kuolinvuoteelle, mitä haluaisit sanoa?
”Jaahas, näin pitkällekö arvelet digitalisoitumisen etenevän minun elinaikanani? Että itselleenkin täytyy lähetellä tekstiviestejä ja vielä kuolinvuoteella? No, jos kynä pysyisi vielä kädessä, kirjoittaisin vaikka kirjeen ruutuvihkoon, mutta en itselleni vaan läheisilleni. Siteeraisin lähes 500 vuotta sitten elänyttä ranskalaista filosofia Michel de Montaignea, joka kirjoitti aikoinaan jo viisaasti: ”Missä vaiheessa elämäsi päättyykin, se on täydellinen. Elämän hyöty ei riipu sen pituudesta vaan sen käytöstä: joku on saattanut elää kauan mutta vähän; huolehdi siitä ajallasi. Tahdostasi riippuu eikä vuosien määrästä, elätkö tarpeeksi. Kuvittelitko, ettet milloinkaan saapuisi päämäärään, jota kohti lakkaamatta vaelsit? Ei ole tietä, joka ei vie jonnekin. Ja jos seura mieltäsi keventää: eikös koko maailma kulje samaa tietä kanssasi?
Ja sitten antaisin vielä viimeiset elämänohjeet jälkeenjääville samassa hengessä. Korostaisin, että elämä ei ole itsessään hyvä eikä paha, vaan ihmisestä itsestään riippuu paljon, kumpaa ainesta hän seokseensa lisää desilitran mitalla.”
8) Onko sinulla ajatus siitä, millaista kuolemaa toivoisit itsellesi – ja miten se heijastaa tapaasi suhtautua elämään?
”Jokainen kai toivoisi kivutonta kuolemaa tai ainakin hyviä kipulääkkeitä ja uskoa, että vielä nähdään.”
9) Miten haluat tulla haudatuksi?
”Tätä en ole vielä miettinyt. Olisi varmasti hyvä miettiä, ettei sekin jää perikunnan vastuulle. Suurimmissa kaupungeissa ei ymmärtääkseni voi edes itse tehdä valintaa hautaustavasta.”
10) Mitä luulet ihmisten sinusta muistavan 100 vuotta kuolemasi jälkeen?
”Tuskin meistä digitaalisen ajan ihmisistä jää kovin paljon jälkiä, kun päivitykset loppuvat. Mutta maapallon toivoisin silloin vielä elävän ja hengittävän puhtaammin keuhkoin kuin nyt.”
